maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Vappuun valmistautumista




Sellaista huonoa vitsiä kerrottiin takavuosina, että vappukulkue Nivalassa on 2 metriä pitkä ja haisee viinalta.

Ei niitä juuri enää näy. 90-luvun alussa sellainen nivalaisen lyhyenläntä kulki Järvenpäässä, kun tulin asemalta ja jotenkin myötätunnosta liityin joukkoon. Neuvostoliitto oli vastikään lakannut olemasta.

Ylioppilaat kukoistivat valkoisissa hatuissaan, ja keltaisissa, ja niin kaiketi tekevät nykyisinkin.

Ei oikein iske.

Kaivan esille The Oxford Dictionary of Saints ja mietiskelen huomisen varsinaista sankaria.

Hänet mainitaan Matteuksen ja Luukaan ensimmäisissä luvuissa sekä kuvataan vanhaksi mieheksi apokryfisessä evankeliumissa; tämä ei ole kuitenkaan uskottavaa, mikäli pitää paikkansa, että hän pakeni perheineen Egyptiin. Hänen mainitaan olleen Daavidin sukua, mutta köyhtynyttä sukuhaaraa.

400-500-luvulla laadittu kreikankielinen kirjoitus Puuseppä Joosefin historia synnytti hänen ympärilleen liturgisen kultin. Joosefin juhla vakiintui noina aikoina, ilmeisesti pääsiäisen yhteyteen, ja se saavutti huippunsa lännen mailla, Britanniassa.

Keskiaikaisissa mysteerinäytelmissä hänestä tuli pilkanteon kohde, aisankannattaja, joka saa pitkän nenän. Niin sanotun vappunaamarin historia liittyy niihin.

Osittain mysteerinäytelmien pilkkaatekevää luonnetta vastaan useat pyhät pyrkivät vakiinnuttamaan häneen kohdistuvan arvostavan kultillisen käyttäytymisen. 1500-luvulla erityisesti Avilan Teresa oli tässä tarmokas.

1800-luvulla Pius IX juhli häntä kolmantena pääsiäisen jälkeisenä keskiviikkona, ja Joosef työläisen juhla perustettiin hieman myöhemmin. Asialla oli Pius XII. Päiväksi tuli toukokuun 1.

Hän on perheenisien, käsityöläisten, erityisesti puuseppien ja kaikkien hyvää kuolemaa kaipaavien suojeluspyhimys.
Kuvassa Juha Järveläisen tussi- ja lyijykynätyö Karnevaalinaamio

15 kommenttia:

moritz kirjoitti...

kuule kyllä ne sankareita on jokainen punainen (ja valk

jarvelainen kirjoitti...

No me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmin katsotaan, semminkin punaisin.

moritz kirjoitti...

sun pitäis mennä television tietovisaan

jarvelainen kirjoitti...

Harmi ettei Tupla tai kuitti ole enää tuotannossa.

moritz kirjoitti...

Tais olla hyvä ohjelma

jarvelainen kirjoitti...

Juu, se oli tehty niille tietäjille, jotka olivat pienviljelijöiden lapsia ja lukivat valtionkalenteria 5-vuotiaana puuseessä.

a-kh kirjoitti...

Samaa kuin Nivalan vappukulkueesta sanottiin Devan vastaavasta.Sen ymmärsin paremmin. Liekö Taanilakaan enää Nivalassa haisemassa. Nivala on ollut merkillisen aktiivinen kylä. En oikein pidä sen keskustan nykyisestä betoni-ilmeestä. Vieläköhän siellä asuu Tenkkuja. Oliko sulla isä Camillo mielessä, kun tuhrasit tuon kuvan.

jarvelainen kirjoitti...

Ad Hotanen
Nivalan Tenkuista en tiedä, muuta kuin että Jussi Tenkku -vainaa oli loistava filosofianhistorioitsija, joka herätti minun mieleni siihen suuntaan.

Taanilan isosiskon Katrin tunnen paremmin nivalalaisista sekä Ruuttusen veljekset, joista heikommin tunnen Esan. Hän on aktiivinen Nivalan oopperayhdistyksessä. Nivalan konikapinan hevonen oli Ruuttusten. Syylliset vietiin hetkeksi vankilaan, missä he kertomansa mukaan pitivät Siionin Virsi -seuroja selleissään. Jutun kuulin kymmenkunta vuotta sitten Viimeisten Kiusausten ensi-illassa vanhalta Ruuttuselta.

Ja muistaa tietysti aina täytyy, että Niiles Kustaa oli Nivalan eli Pidisjärven pitäjänapulainen. Ei sellainen jälkeä jättämättä lähde.

Kuva on isäni tekemä. Minulle tämä kyky, lahja, mikä lie, ei ole periytynyt.

moritz kirjoitti...

olet luokkatietoinen?

jarvelainen kirjoitti...

Ad Moritz
Ensiluokkaisesti

Rauno Rasanen kirjoitti...

Aion 'virallisesti' olla kännisssä tänään. Sas nahädä onnistuno.

Penkkiselle meni pat ´tuntia sitten kanssa-anlyysi, jota olsdi piytäny vähän neulkoa. mutta olokoon.
Näinkoöhän jukukasee...

Jussi tenkun vanhan ajan moraalifilksofian histia onki hyvä piisi. soitin sitää paljon.

jarvelainen kirjoitti...

Ad Rauno
Meinaakko...aaniiv oknaaduoj

Rauno Rasanen kirjoitti...

Viinaa ei saa juoda vaan si(i)tä pitää nauttia.

Suurherttuatar von Gerolsteinin kanssa hörppäämme tässä tosin ensin samppanjaa (naisiltahan menee jalat alta sammppakaljasta..heeehheee - huumoria pitää olla..eh...).

Minä sitten terästän itseäni ja otan erittäin 'tiukat' paistetttujen muikkujen kanssa. Tietysti jääkylmällä vedellä kitalakea sammuttaen.

Suurherttuatar maistaa hillosienimuhennosta, joka on vallan tehty Linkola-Soininvaara-reseptillä.
Mukavasti kirpeä ja eri suuntiin vetävä...

Menemme tästä sitten katselemaan täysikuuta ja juttelen Annettelle (hänen toinen etunimensä) mukavia....

Notta kannatanko stoalaista vai aristoteelista emootioteoriaa...romanttista...eikö?

moritz kirjoitti...

terveisiä suurherttuattarelle ja hyvää vappua muillekin antimilitaristeille ja militanteille

moritz kirjoitti...

heräsin uuteen unioniin usan kanssa (single market)
kuinkas tämä tuli näin huomaamatta..!