Muistoja teologisen tiedekunnan perustamisesta

Tänään on Joensuun teologien opiskelijajärjestö Fideksen 10-vuotisjuhla. Turpiin vaan ja onnea!

Törmäsin muutamaan alkuaikojen toimijaan kahvilassa. Muistuttivat, että olin lehtorina 1998 vaiheessa, jossa silloisen humanistisen tiedekunnan läntisen teologian osassa oli kaksi opettajaa, professori Heinonen ja minä.

Kiitos vaan huomaamasta, toteaisin näin reliikin näkökulmasta.

Reijo huiteli Teheranissa, Mäntyniemessä ja soitteli kuningas Husseinille. Jos hän joskus nukahti teollisuusvartijan huomaamatta työhuoneeseensa, hän huusi vielä tyynyn alta niin että käytävä raikui: globaalietiikkaa!

Kun Reijo kertoi menevänsä Irakiin puhumaan, muistan heittäytyneeni käytännölliseksi ja ehdottaneeni, että hän tarkastaisi rokotukset.

Oltiin molemmat kuvataiteilijoiden poikia ja tämä loi erityistä solidaarisuutta.

Osaltani koetin pitää putiikkia yllä, mutta proseminaariin tuolloin osallistuneet muistivat, että olin todennut heti aluksi kaikkien saavan kakkosen, mutta ei kenkään kolmosen, mitä toteamusta ei ollut pidetty kovinkaan rakentavana, vaikkakin jälestäpäin huvittavana.

Oli tunnelma, että teologinen tiedekunta perustetaan Suomeen kerran viidessä sadassa vuodessa ja into korkealla siksi. Intoa ei vähentänyt yleinen willinlännen tunnelmakaan, jonka seurauksena esimerkiksi laatimani suunnitelma teologisiksi opinnoiksi muuttui yhdessä yössä kuin viinistä vedeksi ja katosi näkyvistä. Tekijää ei ole saatu vieläkään kiinni, mutta toivotan paiseruttoa ja katumusta.

Perustivat opiskelijalehden, johon pyysivät kirjoitusta. Muistan nyt, että kerroin siihen kertomuksen Nadeszta Mandelstamin muistelmista Ihmisen toivo. Kertomus on seuraava:

Osip Mandelstam vietiin ja vihdoin tapettiin, koska hän oli kirjoittanut runossaan Stalinista, että tämä on murhamies.

KGB:n kovien kuulustelujen seurauksena Mandelstam alkoi nähdä harhoja. Hänet vietiin mielisairaalaan. Täällä hän päätti lopettaa elämänsä. Hän juoksi sairaalan käytävää pitkin läpi ikkunan ja hyppäsi.

Alla kuitenkin lumikinos pehmensi hänen hyppynsä siten, että henki ei lähtenyt. Sen sijaan käsi kyllä katkesi, mutta – harhat hävisivät.

Myöhemmin hän kirjoitti runon, jonka lauseista oudoin selittyy tällä kertomuksella. Lause kuuluu:

hyppy vain ja olen järjissäni.

Lämpimät onnitteluni ja siunausta opiskelijajärjestölle!