Olin jo sopinut luentosarjaksi Augustinuksen elämän ja ajattelun uskonnonfilosofisesta näkökulmasta, mutta ryhdyttyäni hoitamaan virkaa, ajattelin, että sen luonteeseen sopisi jokin dogmaattisempi aihe.
Niinpä pidän peruskurssin lisäksi aine- ja syventäviin opintoihin kuuluvan kurssin Kirkko, virka ja sakramentit.
Sarjan alku muodostuu kirkko-opin historiasta eli varhaisen kirkon kirkkoa sekä alan peruskysymyksiä virkaa ja sakramentteja koskevasta historiallisesta katsauksesta. Sitten siirrytään luterilaisuuteen.
Tulin lausuneeksi ajatuksen, että oikeastaan evankelis-luterilaisen kirkon nimi pitäisi olla luterilaiskatolinen. Augsburgin tunnustuksen artikla 7 sisältää niin kutsutun perpetuo mansura-näkemyksen, jonka mukaisen yksi, pyhä apostolinen kirkko pysyy. Luterilainen kirkko katsoo olevansa "tälle kalliolle" perustetun seurakunnan historiallinen jatkaja.
Katolista on se, mitä vanhan määritelmän mukaisesti on aina, kaikkialla ja samanlaisena uskottu ja opetettu eli siis apostolisuutta. Luterilaiset tunnustustuskirjat esittävät edustavansa tätä katolista oppia.
Roomalaiskatolista kirkkoa on luontevaa luonnehtia nimellänsä. Ortodoksit eivät pidä luonnehdinnasta kreikkalaiskatolinen kirkko, koska ortodoksinen kirkko katsoo olevansa ensisijaisesti oikein uskova (orthos logos). Siitä huolimatta voisi ajatella, että on yksi katolinen kirkko, jolla on Roomataustainen muotonsa eli roomalaiskatolinen kirkko, Konstantionopolitaustainen muotonsa eli kreikkalaiskatolinen kirkko ja Protestitaustainen luterilainen muotonsa eli luterilaiskatolinen kirkko.
Luterilaiskatolisen muodon ominaispiirteet määrittyvät reformaatiohistoriasta, jonka kysymyksenasettelut voidaan muotoilla seuraavalla tavalla.
1. Onko kaikki tuotteistettavissa ja kaupan (aneet)?
2. Miten abstraktinen konkretisoituu (ehtoolliskeskustelu)?
3. Miten todellisuudesta puhutaan ja kuka siitä saa puhua (kansankielinen messu)?
4. Miten paikallinen suhteutuu maailmanlaajaan (evankeliset seurakunnat vs. Rooma)?
perjantaina, huhtikuuta 27, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Minusta Nuorten teologien mieltä pitäisi selventää, ei sekoittaa
Hei hyvä Petri ( ja muut arvon keskustelijat)
Kiitos aivan loistavasta, vaikkakin
lyhyestä, kirjoituksesta.
Itse olen ajatellut usein, että
kysymys on juuri siitä, että
katolista kirkkoahan tässä
uudistettiin ( tämä on tietty truismi, mutta sanon sen kuitenkin).
Katolilaisuus on muun muassa yleistä,yhtenäistä
luonnehtiva ilmaisutapa.
Ehkä voisi käyttää myös
nimitystä evankeliskatolinen vai
voisiko? Luther ei halunnut nimeään
kirkon nimeksi.
Jotain olennaista unohdetaan tässä
meille rakkaassa ev.lut. kirkossa,
kun papitkin ovat kuin muutkin.
Tarkoitan, että itse en myöskään
pidä lautamiesjärjestelmää välttämättä kovin hyvänä järjestelmänä käräjäoikeuksissa.
Onneksi hovioikeudessa ei ole sellaista järjestelmää.
Meillä papit ja muut srk:n työntekijät, madaltuvat usein niin,
että kynnys kirkkoon on, ei matala,
vaan liian matala, kirkkoon "putoaa" suoraan kartsalta tai kujalta. Miksi se olisi ongelma? Siksi, että ei kai
pyhää noin vain voi kohdata tai onko mistään pyhän kohtaamisesta silloin kysymyskään. Eikö Mooseskin joutunut ottamaan kengat pois ja Jeesus huusi ristillä...
Tämä vain lieväksi heitoksi, johon tarttukoon ken voi tai haluaa;)
Ystävällisesti ja kunnioittavasti Matti
Enpä totisesti kadehdi luennon aihetta, mutta kai tuosta pystyy murjomaan muutakin kuin vitsejä, vaikkei tähän ikään luulisi, paitsi että se yksi vitsi täytyy kuitenkin olla. Olisikohan se Tuomiokapitulin ohjeiden pääkohdat Markku Koivistolle.
Hei hyvä Petri,
Paria kysymystä en ihan ymmärrä.
Ensiksi (tässä yhteydessä ehkä keskeisempi ) 3. Miten todellisuudesta puhutaan ja kuka siitä saa puhua? (kansankielinen messu)
Mitä tässä yhteydessä tarkoitat todellisuudella ( kaikkeudella, maailmankaikkeudella, universumilla)? Itse ehkä käyttäisin jotain muuta käsitettä,
esimerkiksi Jumala, jumala, jumaluus, transsendenttisuus, transsendentti.
Toiseksi 2. kysymyksessä viittaat varmaankin transsubstantiaatio-oppiin ja reaalipreesens -oppiin( muisto-ateriaankin, muisteluun )
Kristinuskon mukaan Jumala on muun
muassa ruumiton sielu eli henki.
Tätäkö tarkoitat abstraktisella?
Eikö henki voi olla tietyin tavoin
ymmärrettynä konkreettinen, siis voiko Sinusta henki esimerkiksi "kulkea",
"auttaa", "puolustaa", "vihastua"
Minä ajattelen, että voi. Mitä sitten on tuo abstraktin konkretisoituminen?
Hyvän ja kunnioittavan dialogin toivossa.
Ystävällisesti ja kunnioittavasti Matti
Hei hyvä Petri,
Tarkoitin tietenkin, että
Jumala on ruumiton olio eli henki.
Ystävällisesti Matti
Ad a-k.h
Presidentti Havel on lausunut, että jos ei tajua itseään naurettavaksi, ei voi toimia politiikassa. Pitäisin sitä parempana lähtökohtana kuin vähintään yhden vitsin sekoittamista joka saarnaan. Vitsailu on kovin vaikeaa ja yleensä vitseistä tulee vaivaantunut olo. Tampereen tuomiokapitulin Koivisto-käsittely on historiallisesti hieman yllättävä. Onkohan näin tiukkaa otetta harjoitettu radikaalipietistien käsittelyn jälkeen?
Ad Mattitaneli
Jumalasta puhuttaessa Jumala, mutta ajattelin myös yleensä kielenkäyttöä, joka on vallankäytön muoto. Meillä esimerkiksi akateemiset virat on suljettu niiltä, jotka eivät kirjoita vieraalla kielellä. Sami Pihlström on puolustanut näkemystä, että jonkin verran voisi kirjoittaa myös suomeksi - hänhän on Ajatuksen toimittaja ja joutuu näin viranpuolesta puhumaan myös suomenkielisen julkaisemisen puolesta. Esimerkiksi Belgiassa asia on toisin. Kun pidin Antwerpenissa esitelmän englanniksi, se käännettiin flaamiksi ja julkaistiin sellaisena kokoomateoksessa, ei englanninkielisenä.
Ehtoollisoppi on reformaation ehkä keskeisin kysymys. Luterilaiset kannattavat reaalipreesenssiä (vrt. praesentia) kuten myös katoliset, mutta eivät transsubstantiaatiota, joka on jotenkin vieras fysikaalinen ajattelutapa. Luterilaista käsitystä voisi luonnehtia konsubstantiaatioksi. Reformoitu näkemys ei hyväksi reaalipreesenssi -näkemystä. Melanchthon ja Martin Bucer loivat erityisen sakramentaalisen yhtymyksen -näkemyksen, joka vilahtaa myös Tunnustuskirjoissa, mutta on erilainen kuin konsubstantiaalinen reaalipreesenssi. Tilannetta voisi valaista näin: Kun romaanissa Tuntematon Sotilas vänrikki Koskela tuhoaa kasapanoksella konekivääripesäkkeen, luterilainen näkemys on se, että olennaista on kasapanoksen räjähtäminen. Sakramentaalisen yhtymyksen -näkemys puolestaan toteaa alikersantti Lehton lailla, että "se oli temppu". Reformoitu näkemys puolestaan on, että Tuntematon Sotilas on kiva romaani, joka kannattaa lukea, mutta tietenkään mitään ei oikeasti tapahdu.
Hei hyvä Petri,
Ok. Kiitos asian selvennyksestä.
Ihan tuota en tarkoittanut pelkästään kysyä, vaan halusin
ongelmallistaa tietyt käyttämäsi
käsitteet. Mutta kyllä tämäkin
kirjoittamasi on varsin keskeistä, jota ajoin myös takaa. Sulla on muuten varsin hyvä ja käyttökelpoinenkin tilanteen valaisuesimerkki. Kiitos siitä.
Luther vetoaa kai jotenkin 1. Kor
11:23-24.
Lutherin mielestä olennaista on siis se, että Kristus on todella ( todellisesti) läsnä eukaristiassa.
Hänen mukaansa leipä ja Kristuksen ruumis ovat samanaikaisesti läsnä
( konsubstantiaatio)
Näiden ( leivän ja Kristuksen ruumiin) substansseissa ei tapahtu muutosta, vaan ne samanaikaisesti
läsnä. Miksi selittää mysteeriä
järjen avulla ajattelee Luther.
Jotkut roomalaiskatoliset ajattelijat, teologit, puhuvat
transsignifikaatiosta, siis siitä, että
konsekraatiossa on lähinnä kysymys
siitä, että leivän ja viinin merkitys muuttuu. Myös tähän liittyvästä transfinalisaatiosta
voidaan puhua, joka sen sijaan
tarkoittaa, että konsekraatio
muuttaa leivän ja viinin teleogian (päämärän tai tarkoituksen).
Tällaisia ajatuksia on myös ollut
Ulrich Zwingillä.
Kun nyt ajatellaan, että tämä transsubstantiaatio nojaa Aristoteleen tekemään eroon "substanssin" ja "aksidenssin" välillä ,
niin onko ero konsubstantiaatioon
lopultakaan niin kovin suuri,
vaikkakin ehkä merkittävä.
Ystävällisesti Matti
tibi dabo claves regni caelorum
Lähetä kommentti