Tenttikysymyksiä

Kysyin tentissä, johon osallistui kymmeniä opiskelijoita, kaksi kysymystä. Ketä rakastan, kun rakastan Jumalaani? Voiko Jumalan olemassaolon todistaa?

Kysymykset ovat tietenkin kummallisia ja saavat kulmakarvat kohoamaan niiden kasvoilla, jotka kysyvät, että onko teologia tiedettä?

Ensimmäinen kysymys on Augustinuksen esittämä. Oikea tenttivastaus tunnistaa kysymyksen esittäjän ja osaa hieman luonnehtia, mitä esittäjä asiasta sanoo. Lisäksi hyvässä vastauksessa käydään lävitse klassista teismiä eli Tuomas Akvinolaisen kysymyslistaa ja ehkä viitataan prosessiteologian tapaan hahmottaa asiaa.

Voisi ehkä ajatella, että ensimmäinen kysymys on filosofista teologiaa. Se etsii vastausta siten, että vastaajan pitäisi olla objektiivinen, viitata teologianhistoriaan ja sen piirissä käytyy keskusteluun aiheesta. Mutta ei ole pahitteeksi, jos vastaaja esittää myös näkökohtia tai huomioita, jotka ovat hänen mielipiteitään, kunhan vastaus ei muodostu uskonnolliseksi tai hartaudelliseksi.

Toinen kysymys on uskonnonfilosofiaa. Luettavana oli John Hickin vanha Uskonnonfilosofia. Kysymys Jumalan olemassaolon todistamisesta kuuluu yleiseen filosofiaan eikä sillä ole kovin paljon teologista merkitystä.

Ne teologit ja filosofit, jotka nykyisin vastaavat ensimainittuun kysymykseen ateistisesti, Altizer, Mackie, Nielsen ja Taylor, ajattelevat, että heidän ajattelunsa ei ole uskonnolliseen yhteisöön sitoutunutta ja että sillä ei ole myöskään käyttöä sen piirissä, koska uskonnollinen yhteisö yleensä antaa kysymykseen teistisen tai panenteistisen vastauksen.

Poikkeuksiakin on. Don Cupitt ajattelee, että uskonnollisen yhteisön on otettava hänen ajattelunsa huomioon. Ilkeämielinen voisi tosin sanoa, että Cupitt on Cambridgen opiskelijapappi ja viranpuolesta hänen on pakko tai kannattavaa ajatella, että hänen ajattelunsa on kirkollista vaikka hän ei uskokaan siihen, mitä kirkko Jumalasta opettaa.

Jotkut eläkepiispat, kuten Holloway ja populistisempi Spong kirjoittavat samansuuntaisia ajatuksia, mutta kyseessä tuntuu olevan enemmänkin paineiden purkaminen sen jälkeen, kun ei ole enää tarvis puolustaa käsityksiä, jotka he ovat otaksuneet sen organisaation kannattamiksi, jolta he saivat aikanaan palkkaa. Sanon, että otaksuvat, koska he kuvaavat kirkon uskon sisällöt niin naiiveiksi, että se ei enää ole uskottavaa. Holloway on skolaarimpi etiikan alalla ja Spong on harrastanut raamatuntutkimusta. Systemaattinen teologia tai uskonnonfilosofia ei ole kummankaan vahvuus, vaikka he pyrkivätkin käymään siihen liittyvää keskustelua. Myös teologianhistorian tuntemus on heikko.

Tenttikysymykset herättävät siis kysymyksen siitä, onko teologia tiedettä. Mielestäni yllä kuvatut vastausmallit osoittavat, että kyseessä on humanistinen tiede.

Silti ajattelisin, että systemaattisessa teologiassa ollaan rajalla, jossa tiede ja elämänkatsomus ovat vaikeasti erotettavissa toisistaan ja että tämä lähestymistapa ei ole pelkästään kielteinen.

Olisi outoa, että yliopistossa, jonka tehtävänä on intellektin korkeimpien muotojen vaaliminen, kiellettäisiin kokonaan elämänkatsomuksellisten kysymysten pohtiminen. Koska niitä kulttuurissa yleensä pohditaan, niitä nimenomaisesti tulee pohtia kulttuurin intellektuaalisen instituution piirissä.

Kirkkoa en puolestaan pidä filosofikouluna enkä keskustelukerhona. Seurakuntasalissa sopi kyllä kirkkokahveilla keskustella kaikenlaista, mutta jumalanpalvelus ei ole keskusteluareena vaan palvonnan ja palvelun instituutio.

Itse asiassa toivoisin, että teologia olisi reilusti teologiaa ja että sillä olisi yhteys perinteeseen, jossa se ajateltiin Jumalan ajattelemiseksi. Uudella ajallahan teologia on ollut metodisesti ateistista siten, että sen kohteena on ollut Jumalan sijasta ihmisen uskonnollinen ajattelu ja käytänteet. Sellaiseksi typistyneenä teologia on mielestäni jossain määrin melko tylsää.

Katselin Seppo A. Teinosen vanhaa kirjaa Rooma ja me. Hän toteaa kirjan alussa, että 1900-luvun systemaattisen teologian suppeassa yleisesittelyssä mainitaan 150 merkittävää ajattelijaa ja joissakin Uuden testamentin tutkijaluetteloissa 700 merkittävää tutkijaa. Teinonen lausuu, että näitä ei meillä lueta.

Tilanne on muuttunut 35 vuodessa kovasti. Teinosen mainitsemat merkittävät systemaatikot ovat kyllä tuttuja alan harjoittajille. Samalla mietin kuitenkin, olisiko paikallaan katsoa, kuten Teinonen aikaan, mitkä ovat kansainvälisen keskustelun ajankohtaiset teologiset teemat. Hänen myötänsä oppi kirkosta ja sen virasta tulivat keskustelun polttopisteeseen. Voi olla, että vastaavia melko klassisia kysymyksiä löytyisi agendalle se kysymys asettamalla, että mistä teologiassa loppujen lopuksi on kysymys.