Olen lukenut illat ihan tärinässä Toscanan ja Umbrian arkkitehtuurista ja kuvataiteesta.
Varhaiskeskiajalla huomasivat, että arkkitehtuuri on merkittävä ikuisuuden viesti, jonka avulla poissaoleva saadaan läsnäolevaksi.
Alkoi hirmuinen kilpailu toinen toistaan näyttävämpien ja mietittyjen rakennusten rakentamisessa. Firenzessä, Pisassa ja Sienassa.
Ne olivat kaupunkivaltioita, jotka tahtoivat siirtää Rooman pohjoisemmaksi. Eikä sekään riittänyt. Pisan kastekirkko on abstrakti kopio Jerusalemin kalliohautakirkosta. Sen edessä olevalla piazzalla on Golgatalta tuotua multaa. Tehdään Jerusalem ja Rooma tänne, ajateltiin.
Toinen kilpailu näyttävyydessä oli kellotapulikilpailu. Toinen toistaan korkeampia kellotapuleita nostettiin pystyyn näyttämään kaupungin voimaa.
Erikoinen ja räjäyttävä käänne nähtiin myös maalaustaiteessa. Kun 1200-luvulla italiainen maalaustaide oli näivettynyt ja korvautunut bysanttilaisella kuvalla, pian Bacon huomautti, että teologisen taiteen tarpeiksi on otettava perspektiivi, geometria ja optiikka käyttöön.
Muutosta voi seurata Assisin basilikan ala- ja yläkirkoissa. Yläkirkon sarjakuvat Fransiskuksen legendoista ovat jo giottomaisia, en tiedä ovatko ne todella Giotton vai jonkun hänen 'koulunsa' jäsenen tekemiä, maalauksia.
Kolmiulotteisesti maalatut kuvasarjat ovat elokuvan edellytys ja niiden sankari Fransiskus kuin Chaplinin kulkuri.
Menen katsomaan niitä, pitkästä aikaa, maaliskuussa.
Kerran olin siellä vuorella viikon teltassa. Ei ollut turistisesonki ja, allora, assisilaiset huomasivat pohjoisesta saapuneen vaeltajan. Toivat lämpimiä huopia ja keitettyjä kananmunia vuorella nukkujalle.
Maaliskuussa päivät olivat lämpimiä. Mutta yöllä hampaat kalisivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti