Tiedosta ja informaatiosta

Suomalaisissa sana- ja tietosanakirjoissa informaatio samaistetaan tavallisesti tietoon. Niissä väitetään, että informaatio on tietoa ja vastaavasti informaatioteknologia on tiedonkäsittelyteknologiaa. Ammattinimike informaatikko tarkoittaa puolestaan tiedon järjestämiseen liittyvää tointa.

Informaation voi määritellä karkeasti rakenteeksi, johon liittyy mahdollisuus, että se antaa meille tietoa jostakin.

Informaatioteorioita, joita kutsutaan joskus myös kommunikaatioteorioiksi informaation ja viestin läheisen yhteyden takia, on kahdenlaisia.

1940-luvulla erityisesti Claude Shannonin työn seurauksena syntyneessä matemaattisessa eli statistisessa informaatioteoriassa informaatio tarkoittaa todennäköisyyteen suhteutettua dataa, jonka yksikkö on bitti. Informaation määrä puolestaan on bittien kokonaismäärä. Matemaattisen informaatioteorian näkökulmasta informaatio on kvantitatiivinen eli määrällinen ja siten mitattavisssa oleva asia.

Filosofinen semanttinen informaatioteoria, jota ovat kehitelleet mm. Rudolf Carnap ja useat suomalaisfilosofit, on pyrkinyt täydentämään matemaattista informaatioteoriaa tutkimalla informaatioyksikköjen merkityksiä.

Todennäköisyyteen liittyvät informaatioteoriat ovat sikäli kiinnostavia, että ne osoittavat todennäköisimmän informaation olevan vähiten informatiivista. Informatiivisuus määräytyy näet siten, miten monia vaihtoehtoja informaatio sulkee pois. Jos esimerkiksi informaation sisältö on väite, jonka mukaan Pekka tulee kylään, on todennäköisempää, että Pekka tulee maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina, perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina kuin että Pekka tulee maanantaina. Palaan tähän tuonnempana.

Informaatioteorioissa on luokiteltu useita informaatiolajeja. DNA:n sanotaan sisältävän informaatiota ja sanomalehden sanotaan sisältävän informaatiota. Edellisessä tapauksessa on kyse aineen järjestymisestä eli fysikaalisesta informaatiosta. Jälkimmäisessä tapauksessa on kyse kielelliseen viestintäjärjestelmään sidotusta informaatiosta.

Informaatiota on erittäin paljon. Maailmassa liikkuu elektronista dataa, fysikaalista informaatiota ja kielellistä informaatiota kovalla vauhdilla. Kun Pirkka-Pekka Petelius sanoo television hassuttelulähetyksessä dägädägä, kaikki Suomen koululaiset ja myös osa opettajista sanovat seuraavana aamuna dägädägä. Dägädägä on informaatiota, televisio informaation väline ja se, että koululaiset toistelevat ilmaisua dägädägä, on informaation välittymistä.

Filosofisen epistemologian eli tieto-opin alkeisoppikirjoissa on tapana puhua klassisesta tiedon käsitteestä. Sen yhteydessä viitataan Platonin dialogiin Theaitetos. Siinä Platon kirjoittaa Sokrateen suuhun seuraavat sanat: ”Tieto on oikea käsitys yhdessä selityksen kanssa.” Platonin määritelmän vakioanalyysi on puolestaan seuraava: ”Tieto on hyvin perustelu tosi uskomus.” Mitä tällä tahdotaan sanoa?

Toisin kuin informaation, tiedon, ollakseen tietoa, on oltava totta. Viime vuosisadan analyyttisen filosofian yksi keskustelluimmista filosofisista ideoista, nk. Tarskin T-lause, ilmaisee totuuden seuraavasti: lause on tosi jos ja vain jos sen ilmaisema asiaintila vallitsee. On siis totta sanoa, että lumi on valkoista vain mikäli lumi todella on valkoista.

Toiseksi tiedossa on kysymys henkilön mielessä olevasta asenteesta tosiasioihin. Tiedon käsite sisältää siis tietämisen käsitteen. Tietämisen on puolestaan oltava perusteltua eli oikeutettua, johon liittyen on puolestaan esitetty useampia kuin yksi teoria.

Foundationalistiset tiedon oikeutusteoriat olettavat, että on olemassa eräitä kaikille yhteisiä perususkomuksia, kuten esimerkiksi, että maa on pallo tai että mielen ulkoinen todellisuus on olemassa. Muut oikeutetut tietouskomukset perustuvat perususkomuksiin.

Evidentialistiset teoriat puolestaan olettavat, että oikeutetut tiedolliset asenteet perustuvat jonkinlaiseen todisteaineistoon. On paikallaan huomauttaa, että perinnäistä tiedon analyysiä, jonka mukaan tieto on oikeutettu totuuteen suuntautuva uskomusasenne, on arvosteltu riittämättömäksi. Riittämättömänäkin perinnäinen tiedon analyysi on kuitenkin kaiken filosofisen tietoa koskevan keskustelun lähtökohta.

Tiedon määritelmää tai luonnehdintaa koskevan keskustelun lisäksi aihepiiriin liittyvässä kirjallisuudessa on eroteltu erilaisia tiedon lajeja. Ne esitetään yleensä kolmenlaisena lausetyyppinä, joita seuraavat esimerkit kuvaavat:

Tiedän, että hauki on kala
Tiedän hauen
Tiedän, miten hauki ui

Tiedän, että… -tyyppinen tieto merkitsee jonkin tosiasiaa koskevan lauseen sijaitsemista mielessä. Monien intuitio lisää tähän vielä ehdon, että tosiasiaa koskevan lauseen on oltava käsitetty. Henkilön on siis käsitettävä, mitä lause ’hauki on kala’ merkitsee, jotta hänen siihen liittyvää uskomusasennettaan voitaisiin luonnehtia tietämiseksi. Tähän ehtoon liittyen monet väittävät, että tietokone, joka toistaa mekaanisesti ’hauki on kala’ ei tiedä, että hauki on kala. Sille lause ’hauki on kala’ on informaatiorakenne, mutta ei tietoa.

Tiedän hauen –tyyppinen tieto puolestaan on jonkin tuntemista. Jos henkilö väittää tietävänsä hauen, hän voi tarkoittaa tällä esimerkiksi sitä, että hän osaa erottaa hauen ja lahnan toisistaan.

Tiedän miten –tyyppinen tieto liitetään yleensä osaamisen yhteyteen. Tosin tämä on ongelmallista, koska henkilö voi hyvin tietää, miten hauki ui, mutta ei itse osaa uida samalla tavoin kuin hauki.

Tieto on jotakin, jota informaatioksi kutsuttu rakenne voi välittää, mutta ei välttämättä välitä. Tieto liitetään asenteisiin, jotka koskevat tosiasioita. Se on ensisijaisemmin kvalitatiiviinen eli laadullinen kuin kvantitatiivinen eli määrällinen asia. Informaatioon ei liity tällaista laadun syvällisyyttä.

Informaatioteknologian välittämän informaation kannattamana tieto voi liikkua nopeasti, mutta sen välittyminen ei ole niin nopeaa kuin informaation välittyminen. Tämä näyttäisi johtuvan siitä, että informaatiota on runsaasti, ja tieto hukkuu helposti runsaaseen informaatiokohinaan, jossa virtaa tiedon lisäksi epätietoa ja epätotta tietoa. Edelleen tieto on sidottu totuuteen, mikä on informaation kannalta ongelmallista.

Tieteellisessä toiminnassa suosituin tieteellisen totuuden mittari on asian todennäköisyys. Kuten edellä mainitsin, todennäköisin informaatio on vähiten informatiivista. Jos sanon, että Pekka tulee maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina, perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina, tästä ei kostu kukaan. Jos sanon, että Pekka tulee maanantaina, jokainen on hyvin informoitu. Informaation välittyminen tapahtui kuitenkin totuutta lähellä olevan todennäköisyyden kustannuksella. Se, että sain selvän informaation perille sisälsi siis varsin suuren riskin, että puheeni oli epätotta.

Informaation voima liittyy sen varastoimista ja siirtämistä varten kehitettyyn teknologiaan. Edelleen se voi kannatella tietoa. Sen heikkoutena on puolestaan se, että melkein mikä tahansa voi olla sitä ja se, että se välittyy usein totuuden kustannuksella.

Tiedon voima puolestaan liittyy sen ihmisen historiassa ja ajattelutottumuksissa vakiinnuttamaan paikkaan, jonka seurauksena on syntynyt vahva tiedollinen kulttuuri tietoinstituutioineen. Yhtenä sen vaikutuksena on myös informaatioteknologian synty. Tiedon heikkoutena voi pitää sitä, että se on sidottu totuuteen, jonka luonteesta ja saavutettavuudesta ei vallitse yksimielisyyttä. Tiedon kasvu on hitaampaa kuin informaation kasvu, ja vaikka tieto voidaankin varastoida informaationa, meidän on vaikea tunnistaa sitä muun informaation joukosta.