Luonnontiede ja kristinusko, osa 1: yhteinen historia

Laitan blogiin muutaman päivän ajan kolmen kuninkaan eli itämaan tietäjien muistoksi vietettävän loppiaisen jatkokertomuksena artikkelin Luonnontiede ja kristinusko.

Puhuin aiheesta eräässä tilaisuudessa syksyllä ja esitelmöin siitä ensi maanantaina Valkealassa.

Jatkokertomuksessa on 5 osaa, jotka ovat vakiintuneita aihepiirin kysymyksiä:

1. teologian ja luonnontieteen yhteinen historia sekä siinä tapahtuneet muutokset erityisesti 1700-luvun jälkeen

2. kosmologinen kysymys maailman synnystä ja rakenteesta sekä niin sanotun luonnollisen jumalatiedon mahdollisuus

3. ihmisen lajihistoria sekä yhteys eläimiin

4. eettinen kysymys ihmisen asemasta luomakunnassa eli kysymys luonnon manipuloimisen oikeudesta, joka nykyisin liittyy bioetiikan ongelmiin

5. moderni keskustelu tieteen luonteesta.

Lähestymistapani on yleiskatsauksellinen ja pyrkimykseni se, että kuulija voisi muodostaa alustavan kuvan keskustelukentästä, jonka erillisteemat ovat lähes loputtomia.

Luonnontieteen ja teologian yhteinen historia

Luonnontieteen ja teologian välinen kiinteä yhteys perustuu pääosin kahteen historialliseen tosiasiaan. Ensimmäinen on juutalais-kristillinen usko, jonka mukaisesti Jumala on luonut maailman. Uskoon liittyvä keskeinen tekstilähde on Vanhan testamentin luomiskertomus, tarkalleen ottaen kaksi luomiskertomusta, joka ilmaisee vanhan ajan modernia luonnontiedettä vastaavan todellisuuden hahmottamisen menetelmillä ilmaistun kuvauksen Jumalan luomistyöstä. Toinen lähde on kreikkalainen filosofia, joka hallitsi ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla teologian muodostamista; ensimmäiset kristityt teologit olivat filosofisen koulutuksen saaneita henkilöitä, joiden käsitteellinen välineistö uskon kuvaamiseksi ja ilmaisemiseksi periytyi kreikkalaisesta filosofiasta. Sen ensimmäiset edustajat 600-luvulla eKr. esiintyneestä Thaleksesta alkaen olivat kiinnostuneita niin sanotusta luonnonfilosofiasta: mikä on todellisuuden perusta ja muoto, miten se on syntynyt, miten siinä oleva muutos voidaan selittää ja millainen päämäärä todellisuudella on? Näihin kysymyksiin annettiin kreikkalaisessa filosofiassa monia vastauksia. Keskeisiksi näkökohdiksi muodostuivat kreikkalaisten filosofien uskomukset, joiden mukaan muun muassa todellisuus on käsitettävä ja sitä voidaan järjellisesti tutkia, maa on pallon muotoinen, sillä on alkuaineita, jotka voidaan jakaa jakamattomiksi osiksi (atomos) ja erilaisille ololajeille ja suvuille voidaan rakentaa mielekäs taksonomia. Filosofian kehityksen myötä tunnetuimmiksi ja vakiintuneimmiksi muodostuivat Platonin ja Aristoteleen näkemykset. Erityisesti heidän todellisuuden alkua ja perustaa koskevat näkemyksensä tulivat laajalti tunnetuiksi. Platonin Timaios-dialogissa esitetään, että luojajumala eli demiurgi on muovannut näkyväisen maailman suuntaamalla katseensa rationaaliseen ja käsitteelliseen todellisuuteen, jonka mukaisesti hän muovaa näkyvän aineen. Aristoteles puolestaan esitti teoksessaan Metafysiikka, että maailma on ollut aina ja sen liike perustuu planeettaliikuttajien toimintaan. Planeettaliikuttajien toiminta puolestaan perustuu uloimmalla taivaankannella asuvan Liikkumattoman liikuttajan toimintaan. Aristoteles ajatteli, että liikkumattomasta liikuttajasta puhuttaessa metafysiikka muuttuu teologiaksi, sillä liikkumaton liikuttaja on se, mitä sanomme jumalaksi.

Ensimmäisten vuosisatojen kristityt teologit, jotka tunsivat Platonin ja Aristoteleen ajattelua hyvin, pitivät kiinnostavana sitä, että molempien näkemykset todellisuuden alkuperästä ovat teologisia ja että erityisesti Platonin Timaios-dialogin kuvaus on samantapainen kuin Vanhan testamentin ajatus maailman synnystä. Osa heistä uskoikin, että Platon oli kopioinut käsityksensä Vanhasta testamentista, mikä ei pidä paikkaansa. Erityisesti todellisuuden käsitettävä eli rationaalinen perusrakenne kiinnitti kristittyjen teologien huomiota. He alkoivat ajatella, että Kristus, joka on logos eli Sana ja järjellinen periaate oli ollut luomisessa läsnä siten, että kun Isä luo maailman, Hän luo sen Sanallaan eli järjellisellä logoksella, Kristuksella. Huippuunsa tämä ajattelutapa kehitettiin 300- ja 400-luvuilla eläneen kirkkoisä Augustinuksen ajattelussa. Augustinus katsoi, että maailman luomisen vaikutin on Jumalan hyvyys ja vapaa tahto. Jumalan Sana on sekä hänen tahtonsa että voimansa, jolla hän luo maailman tyhjästä ikuisuuden yhdessä hetkessä. Tästä syystä luomiskertomuksen puhe kuudesta päivästä on metafora. Todellisuudessa kaikkien olioiden siemenet on tehty kerralla Sanassa. Ne vain toteutuvat ajassa. Augustinukselle aika oli ensimmäinen luotu. Ennen aikaa oli ikuisuus. Aika puolestaan on subjektiivinen ja eräässä mielessä suhteellinen. Kun havainnoimme aikaa, on vain menneen nykyisyys, nykyisen nykyisyys ja tulevan nykyisyys. Havainnoidessamme aikaa, kohtaamme ikuisuuden viestin. Aika, joka on vain tässä hetkessä, heijastaa ikuisuutta, joka on temporaalisin termein ilmaistuna ”aina”. Vaikka Augustinus katsoikin, että puhe kuudesta päivästä on lähinnä metafora, se edustaa hänen ajattelussaan eräänlaista evoluutiota. Yksittäiset oliot, joiden perusaiheet on luotu kerralla yhdessä jumalallisessa Sanassa, ilmestyvät maapallolle tietyssä järjestyksessä. Ilmestymisjärjestyksen, nykyistä terminologiaa käyttääkseni, evoluution, tutkiminen on eräänlaista luonnontieteellistä toimintaa, jota voi harjoittaa järkensä ja aistiensa avulla. Näin teki esimerkiksi Augustinuksen opettaja, Ambrosius, teoksessaan Hexaemeron, eli Kuuden päivän työt. Ambrosioksen teos on varsin informatiivinen, koska se sisältää seikkaperäistä tietoa antiikin lajintuntemuksesta kuvatessaan erilaisten eläimien ja kasvien elämää. Ambrosius ajatteli, että maailma on luotu hyväksi ja tästä syystä eläimien käyttäytyminen on hyvä esimerkki ihmiselle. Esimerkiksi kurkilauma vaihtaa johtajaa, jotta lento saadaan tehokkaaksi. Myös ihmisyhteisöissä pitäisi Ambrosiuksen mukaan menetellä niin. Näin ajatellessaan hän edusti niin sanottua naturalistista virhepäätelmää, jonka mukaan oikein tekemisen pitäisi seurata siitä, miten asiat ovat. Nykyisessä moraalifilosofiassa tätä ajatusta ei pidetä kestävänä: jos jokin on jollakin tavalla, tästä ei seuraa, että sen pitäisikin olla niin.

Luomiskertomuksen selittäminen, joka yleensä liitettiin uusplatonistiseen filosofiaan, oli keskeinen kristillisen teologian teema antiikissa ja pimeillä vuosisadoilla. Aivan erityiseen kukoistukseensa se ja sen liittäminen Platonin Timaios-dialogin kommentoimiseen nousi 1100-luvulla Chartresin luostarissa Etelä-Ranskassa. Tieteenhistorioissa on vakiintunut näkemys, jonka mukaan täällä harjoitettu tutkimus merkitsee modernin luonnontieteen syntyä. Chartresin veljet uskoivat, että Luojasta saa tietoa tarkastelemalla luotuja. Näin huomio suuntautui Jumalan jäljiksi tulkittuun luomakuntaan. Kun siitä haluttiin saada tarkempaa tietoa, syntyi myös tieteellisen tutkimusvälineistön kehittäminen, joista ensimmäisiä olivat kaukoputket sekä silmälasit. Niiden kehittäminen selittyy yhtäältä mystiikan teologialla perustellusta empiirisen luonnontutkimuksen synnystä ja toisaalta arabeilta saaduista vaikutteista. Arabit olivat ohittaneet varhaiskeskiajalla eurooppalaisen oppineisuuden ja erityisesti heidän valoon ja optiikkaan liittyvät tutkimuksensa veivät eurooppalaista tiedollista kulttuuria voimakkaasti eteenpäin kun ne tänne omittiin.

Huomion kiinnittäminen havaintomaailmaan sekä tutkimusvälineistön luominen kristillisissä luostareissa oli merkittävä askel eteenpäin. Seuraava askel tehtiin, kun 1300-luvulla fransiskaaniliikkeen piirissä luovuttiin runsauden periaatteeksi kutsutusta Aristoteleen katsomuksesta. Runsauden periaatteen mukaan jokainen aito mahdollisuus toteutuu joskus. Nyt ryhdyttiin ajattelemaan, että on myös mahdollisuuksia, jotka eivät toteudu. Toteutumattomat mahdollisuudet ovat loogisia mahdollisia maailmoja, tosiasiain joukkoja, jotka eivät vallitse maailmassa, mutta jotka eivät olisi loogisesti mahdottomia. Runsauden periaatteesta luopumisen taustalla on ajatus, jonka mukaisesti Jumala olisi voinut luoda toisenkinlaisen maailman kuin minkä Hän loi. Jumala yksinkertaisesti tahtoi tehdä maailman, jonka tunnemme, mutta Hän ei tehnyt sitä välttämättömyyden pakosta. Hän teki sen vapaasta tahdosta valiten yhden mahdollisen tosiasiain joukon ja hyläten muut. Jumala oli rakastanut tätä maailmaa niin paljon, että Hän oli luonut juuri sen eikä jotakin muuta, vaikka tietenkin hän olisi voinut niin tahtoessaan luoda toisenkinlaisen maailman.

Ajatus mahdollisista maailmoista oli vallankumouksellinen ja se avasi portit tieteelliselle mielikuvitukselle. Fransiskaaniteologien ajattelussa näkemykseen liittyi myös ajatus, jonka mukaan luonnollisia ja tehtyjä eli artifikiaalisia olioita ei voida todellisuudessa erottaa toisistaan. Erottelu on puhtaasti semanttinen eli määritelmään liittyvä, mutta todellisuudessa oliot ovat yhtä hyvin luotuja kuin tehtyjäkin. William Ockham lausuu: ”jokainen olio, miten tahansa se onkin olemassa, voidaan tuottaa artifikiaalisesti ja voidaan tuottaa myös luonnollisesti.” Tämä oivallus, mielikuvituksen porttien avaaminen ja olioiden tekemisen mahdollisuus, muodosti käsitteellisen pohjan toiminnalle, jonka tunnemme luonnon manipulaationa ja erilaisten sovellusten tuottamisena. Ockhamin ajattelutavan mukaan esimerkiksi geenimanipulaatiolla tuotettu lääke on yhtä tehty tai luonnollinen kuin yritti, jota ei ole manipuloitu. Ero on vain siinä, että lääkkeen on valmistanut luotu tekijä (artifex creatus) ja yrtin luomaton tekijä eli Jumala (artifex increatus). Tämä ajattelutavan muutos 1300-luvulla merkitsi myös käsitteellistä pohjaa ihmisen mekanistiselle monistamiselle. Ajatus oli tietenkin kulttuurimme myyttiperustassa jo olemassa. Niinpä juutalaiset rabbit olivat koettaneet valmistaa ihmisiä tomusta ja roomalainen Ovidius yhtä hyvin kuin suomalainen Kalevala olivat kuvanneet sepän takomia ihmisiä. Näistä myyteistä versoivat ensimmäiset laskukoneet ja mekaaniset soittimet. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen opettaja Albertus Magnus oli valmistanut sellaisen jo 1200-luvulla. Albertuksen kone osasi kuulemma laskea, tuottaa ääntä ja kävellä, mutta Tuomas Akvinolainen suuttui siihen, kun se tuli häntä vastaan Pariisin kadulla ja särki sen. Tuomaan rooli elävien koneiden valmistamisen historiassa on kuitenkin merkittävä. Hän oli kiinnostunut enkeleistä, joiden älyn ja sen toimintojen analyysi muodostaa pohjan nykyisille kalkylaatiopohjaisille mekaanisille laskureille, joita olemme tottuneet nimittämään virheellisesti nimellä tietokone.

Viittaan tuonnempana teologian ja luonnontieteen historiallisiin kiistakohtiin, mutta siirryn nyt aiheissa eteenpäin, koska olen jo kuvannut modernin luonnontieteen maailmaa ja sen syntyä teologianhistoriassa. Riittää todeta, että esitellyn valossa kristillinen mystiikka, joka tahtoi oppia tuntemaan Jumalan, tuli tässä projektissa luoneeksi modernin aikateorian ja evoluutioteorian perusaiheet, ylläpiti todellisuuden tutkimiselle elintärkeää ajatusta todellisuuden käsitettävyydestä, suuntasi huomion empiiriseen tutkimukseen, aloitti empiirisen tutkimusvälineistön tuottamisen, irtautumalla aristoteelisesta runsauden periaatteesta loi käsitteelliset edellytyksen tieteelliselle mielikuvitukselle ja problematisoidessaan luonnollisen ja tehdyn eron loi pohjan tieteelliseen tutkimukseen perustuville luonnon manipulaation sovelluksille.