Osa 2: Maailman synty ja rakenne

Historian lisäksi toinen iso aihe on kosmologinen kysymys maailman synnystä ja rakenteesta sekä niin sanotun luonnollisen jumalatiedon mahdollisuus. Kuten edellä kerroin, varhainen kristillinen teologia uskoi Jumalan luoneen maailman tyhjästä ikuisuuden yhdessä hetkessä. Tästä syystä modernissa keskustelussa esitetty alkuräjähdysteoria, joka perustuu ajatukseen tuntemamme todellisuuden purkautumisesta yhdestä pisteestä eli singulariteetista noin 15 miljardia vuotta sitten, on ollut varsin suosittu näkemys kristittyjen keskuudessa. Maailman suurin kristillinen yhteisö, roomalaiskatolinen kirkko, on antanut sille tukensa. Tämän hetkisen keskustelun näkökulmasta kristillisen luomisuskon linkittäminen tähän tieteelliseen teoriaan on kuitenkin ongelmallista. Ensinnäkin kyseessä on teoria, jota ei ole osoitettu oikeaksi; jotkut sanovat, että se vaatisi maailmankaikkeuden kokoluokkaa olevan hiukkaskiihdyttimen rakentamista. Lisäksi monet kosmologian tutkijat ovat halukkaita kuvittelemaan toisenlaisen todellisuuden kuin alkuräjähdysteorian esittämä todellisuus. Heistä suurelle yleisölle tunnetuin on Stephen Hawking, joka tahtoisi, että maailmankaikkeus ei ole yhdestä pisteestä alkunsa saanut laajeneva ja supistuva kokonaisuus vaan että se on pikemminkin pallomainen ja reunaton todellisuus. Reunattomassa maailmankaikkeudessa sen alkua ei voida osoittaa. Reunattoman maailmankaikkeuden teorian muodostaminen vaatii monenlaisia laskutoimituksia ja ajattelun vaivaa. Sen merkitys lienee lähinnä siinä, että se kyseenalaistaa kiinnostavalla tavalla alkuräjähdysteorian ja herättää kysymyksen siitä, voidaanko totta teoriaa maailmankaikkeuden synnystä ylipäänsä muodostaa.

Lähinnä alkuräjähdysteoriaan liittyen on nykyisessä keskustelussa esitetty seuraavanlaisia ajatuksia. Tieteellisten uskomusten mukaan todellisuus on vakioitunut nopeasti ja mikäli maailmankaikkeuden laajentumisen alkuehdot olisivat olleet yhden prosentin ulkopuolella nykyisin lasketuista arvoistaan, maailmankaikkeutta ei olisi syntynyt. Mikä selittää tämän varhaisen hienosäädön? Jotkut ovat ajatelleet, että alkuehdot heijastivat jotakin toista maailmankaikkeutta, joka vallitsi ennen tuntemaamme todellisuutta, toiset ajattelevat, että kyseessä on puhdas sattuma ja kolmannet, että kyseessä on Jumalan luomistyö. Jokainen ajatus on tietyin oletuksin rationaalinen. Yksikään ajatus ei ole kuitenkaan todistettavissa todeksi. Tämä seikka on niin sanotun luonnollisen jumalatiedon näkökulmasta kiinnostavaa. Usko siihen, että Jumala on luonut maailman, on rationaalisuusarvoltaan suurin piirtein samantasoinen kuin muut maailman syntyä koskevat uskomukset. Ongelma on kuitenkin se, että näiden kaikkien rationaalisuusarvo on varsin alhainen. Emme tiedä, pitääkö alkuräjähdysteoria paikkaansa. Emme tiedä, mikä on sen selittävä tekijä. Luonnollisen jumalatiedon yhteydessä onkin esitetty, että se vaatii lisäkseen eksistentiaalisia tekijöitä. Ihmisten uskonnolliset kokemukset vahvistavat heidän uskonnollisia uskomuksiaan, jotka muotoillaan suhteessa tieteellisen maailmankuvan viitekehykseen. Pelkkä tieteellisen maailmankuvan viitekehyksessä tapahtuva uskonnollinen uskomuksen muodostaminen ei ole riittävä peruste uskonnolliselle uskolle, koska kaikki tämän viitekehyksen piirissä tapahtuvat uskomuksen muodostamiset ovat luonteeltaan probabilistisia eli korkeintaan todennäköisiä. Kristilliset kirkot opettavatkin, että uskonnollinen usko syntyy, ei tieteellisen päättelyn, vaan Jumalan sakramenteissa ja saarnassa tapahtuvan puhuttelun seurauksena. Lisäksi kirkot eivät edellytä jäseniltään, että nämä uskoisivat Jumalan olevan olemassa asian tieteellisessä merkityksessä. Minimiehto on, että uskovaiset toivovat Jumalan olevan olemassa mielen ulkopuolisena oliona. Kirkon jäsenet voivat siis ajatella, että he eivät tiedä onko Jumala olemassa, vaikka toivovatkin tätä, mutta he eivät voi ajatella, että he tietävät, että Jumala ei ole olemassa, mikäli tahtovat seurata kristillisen kirkon uskoa. Toisin sanoen he voivat uskonnollisesti uskoa Jumalaan ja olla agnostikkoja tieteellisessä merkityksessä, mutta he eivät voi uskonnollisesti uskoa Jumalaan ja olla ateisteja tieteellisessä merkityksessä. Tämä on myös selitys sille, miksi erityisesti angloamerikkalaisessa uskonnonfilosofiassa esitetyt yksittäiset ateistisen uskonnonfilosofian puheenvuorot eivät ole saaneet laajempaa hyväksyntää. On yksinkertaisesti virhe ajatella, että rukoilisi oliota, josta uskoo, että tämä olio ei ole olemassa.

Alkuräjähdyksen lisäksi toinen kosmologinen aihe, joka on koskenut teologian ja luonnontieteen suhdetta, koskee kvanttifysiikkaa. Kvanttifysiikka on todellisuuden mikrotason tutkimusta, jossa jo kreikkalaisten tuntemat atomit paloitellaan vieläkin pienemmiksi, kvanteiksi, kvarkeiksi jne. Kvanttifysiikan näkökulmasta todellisuuden perusta vaikuttaa aaltomaiselta. Muodosteilla olevan kvanttikosmologian ongelma on se, että Einsteinin suhteellisuusteoriaan perustuva vallitseva todellisuuden kokonaisteoria ei ole yhteensopiva kvanttifysiikan kanssa. Näin meillä on kaksi tieteellistä teoriaa, joista molempiin uskotaan, mutta ne eivät näytä olevan samanaikaisesti totta. Seurauksena on se, että meillä ei ole niin sanottua tieteellistä maailmankuvaa siinä merkityksessä, että tietäisimme, mikä on todellisuuden rakenne. Todellisuuden rakenteen ja luonteen kätkeytyminen yhtäältä sekä hiukkausten liikkeen ja paikan mittaamiseen liittyvät ongelmat toisaalta ovat herättäneet myös uskonnollista kiinnostusta, jonka tunnetuin edustaja Suomessa oli professori K. V. Laurikainen. Asiasta on käyty myös Vatikaanin järjestämissä kosmologian seminaareissa laajoja keskusteluja. Laurikainen katsoi, että todellisuus on irrationaalinen, koska sitä ei voi selittää ja koska emme tunne sitä. Erityisesti todellisuudessa on irrationaalisia ”reikiä”, jotka liittyvät siihen, ettemme voi samanaikaisesti tuntea hiukkasen liikettä ja paikkaa. Hän esitti, että todellisuuden irrationaalisuus on argumentti jumalauskon puolesta. Myös tämä näkemys on ongelmallinen. Kvanttifysiikalla voi olla kyllä metaforista antia uskonnollisen uskon ilmaisemiselle, mutta keskusteltaessa irrationaalisuudesta ja sen seurauksista uskomuksille joudumme sangen sakeille vesille. Jos todellisuus on irrationaalinen, ei ole välttämätöntä ajatella, että Jumala selittää irrationaalisuuden. Yhtä hyvin irrationaalisen todellisuuden selittää pieni vihreä kuu-ukko. Myös itse irrationaalisuus on outo käsite. Jos sukassa on reikä, tämä ei merkitse sitä, että sukka olisi irrationaalinen. Jos heilautan jalkaani ja joku ei kykene mittaamaan sen liikettä ja paikkaa, tämä ei merkitse sitä, että olisi syntynyt vahvaa käyteainetta irrationaalisuuden filosofialle. Sanon selvennykseksi, että osallistuin aikanaan joihinkin Laurikaisen seminaareihin, opin pitämään hänestä ja arvostamaan hänen työtään. Näkemyseromme eivät koskeneet uskonnollisten mietteiden syntymistä tieteellisessä viitekehyksessä. Olimme eri mieltä siitä, millaisen rationaalisen argumentaation kulun ne muodostavat.

Ehkä on jo käynyt selville, että en pidä uskonnollisten uskomusten vahvaa sitomista vaihtuviin tieteellisiin teorioihin kovinkaan hedelmällisenä. Pidän kiinnostavana niiden tarkastelemista tässä yhteydessä ja olen teologinen realisti sikäli, että ajattelen teologian ja luonnontieteen käsittelevän samaa maailmaa. Uskon, että jos Jumala on olemassa, hän ei ole tunteideni nimi vaan jotakin minusta erillistä. En kuitenkaan usko, että Jumalan olemassaolo olisi rationaalisesti todistettavissa tai kiellettävissä. Tämä johtuu uskonnollisen uskon erityispiirteistä ja siitä, että käsitykseni tieteestä ei ole vahvan realistinen. Palaan tähän tuonnempana.