Kanteluita

Olen jo sikäli vanha, että vanhat kaverit tulevat kanteluiden kohteeksi.

Kotimaa kertoo, että samaan aikaan opiskelleesta Leena Huovisesta on tehty kantelu Helsingin tuomiokapituliin siksi, että hänen väitetään siunanneen samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen.

Samassa lehdessä kerrotaan, että Kuopion piispa epäilee olevan mahdollista, että Luther-Säätiön toiminta on poliisiasia.

Muistan lukeneeni joitakin aikoja sitten Helsingin piispan julkisen vetoomuksen Kotimaan yleisönosastossa. Se oli jotensakin niin, että papit sitoutuisivat odottamaan samaa sukupuolta olevien kohtelussa selvitystyön tuloksia ja kirkossa yhteisesti päätettäviä linjauksia.

Silloin esillä oli ollut myös Leenan selonteko siitä, mitä hän oli tehnyt ja myös Matti J. Kurosen samanlainen selostus.

Ajattelin silloin niin, että on jotenkin käsitteellinen ongelma puhua tällä hetkellä papin tekemästä parisuhteen siunaamisesta. Kirkko ei ole määritellyt tällaista toimitusta eikä liittänyt sitä pappisviran tehtäviin. Koska kaavaa ei ole, niin ei asiaakaan.

Pikemminkin on ollut niin, että tuttu henkilö, joka on pappi, on siunannut henkilöitä, jotka elävät yhdessä.

Ja mitä ongelmallista siinä nyt sitten olisi?

Kyllä minä ainakin rukoilisin ja siunaisin, jos joku sitä tosissaan pyytäisi.

Kaiketi ongelmallista on se, jos tuttu henkilö, joka on pappi, on antanut ymmärtää, että hän tekee tämän kirkollisena toimituksena pappisvirkaan vihittynä henkilönä.

Se on tällä hetkellä mahdotonta ja muistuttaa olosuhteista johtuen virka-aseman väärinkäyttöä.

Toinen kysymys on se, että pitäisikö se tehdä mahdolliseksi. Sitä selvitetään. En tiedä vastausta.

On paljon mietittävää ja tehtävää. Olen vielä keskiajalla, menosta tippunut. Seksuaalisuus ei ole substantiaalinen vaan aksidentaalinen kysymys.

Toivottavasti Leenasta tehty kantelu koskee ennen julkisesti esitettyä episkoopin vetoomusta tapahtunutta asiaa. Se helpottaisi. Muutoin asiaan ilmestyisi hieman niskoittelun makua.

Yleensä kun kantelu tehdään, asia pikkuhiljaa hiljenee, sillä asiasta ei kuitenkaan ole oikein suureksi asiaksi. Se hukkuu muistoihin ja peittyy sillä, että tulee esille isoja suruja ja toivottavasti isoja iloja.

Ja nyt, kuulkaa, suuren johtamisasiantuntija oppia: asiat pitää hoitaa niin, johdon varhaisella puuttumisella, että kantelutilanteeseen ei jouduta. Ei pidä vain odotella, että koska kantelu tulee. Pitää jutella heti, kun huomaa, että nyt riskaabeli toiminta ei ole hyvin perusteltua. Jos se on hyvin perusteltua, niin sittenhän sitä tietysti kannattaa kannustaa.

Kun kantelu tulee, siitä on kaikille pelkkää ikävää.

Kantelijalle harvoin riittää piispallinen keskustelu tai jopa ojennus, vaan poliisi nyt vähintään pitäisi saada paikalle, jotta oltaisiin jämeriä, jos nyt sekään riittää.

Toivotaan sitä, että piispan pitäisi huutaa suureen ääneen, antaa ympäri korvia ja rangaistus, erotus sekä hieman kidutusta tuomiokapitulin alaisessa salaisessa kellariloukossa.

Olen teoretisoinut mielessäni sellaisella tapauksella, että mitä kirkossa tapahtuisi, jos kantelun kohteena olevan henkilön toiminta olisi todistettavasti kantelua käsittelevien tai käsittelevän henkilön tukemaa. Yhteiskunnallisista yhteyksistä katsoen vastaus on selvä. Ottaen kuitenkin olosuhteet huomioon, niin asia on monimutkainen.

Myös Kuopion tapaus on monimutkainen.

Luulisin, että Luther-Säätiöstä vastataan jotenkin näin: Luther sanoo, että sakramentti on pätevä, kunhan se on oikein toimitettu, vaikka sen olisi toimittanut Perkele tai hänen Isoäitinsä. Miksi Kuopion piispa puuttuu meidän toimintaan, kun hän samalla on kutsunut omaan hiippakuntaansa papiksi henkilön, jonka toimittamien sakramenttien toimittamisesta toisen hiippakunnan piispa on tehnyt kysymyksiä? Miksi samassa asiassa sen toisessa osatekijässä, oikein toimittamisessa, ryssinyttä tyyppiä ei uhata poliisilla? Että onkos tässä vain tällaisesta medianäytelmästä kysymys, jossa huomiota yritetään siirtää pois itse pihvistä?

Luther-Säätiö on mielestäni skismaattinen, mutta en tiedä, onko se hereettinen. En ole suoraan sanoen jaksanut perehtyä sen papereihin, julkaisuihin jne. Olen yhtä penseä kuin sukupuolikysymyksissä, joskin hieman eri syistä.

Hereetikkoihin auttaa minunkin mielestäni lähinnä poliisi tahi kauniimmin sanottuna virka-apu.
Tämä johtuu kuitenkin siitä, että olen vain tällainen vaatimaton maallikko ja yksi meistä tavallisista lankeavaisista (vrt. aiempi blogini vastuun siirtämisestä), en piispa tai edes pastori, jolla olisi viran puolesta Sanan valtaa, joka on muuten ainoa valta, joka kirkolla on.

Pitäisin kuitenkin outona, mikäli lastensuojelulain ja lasten uskonnollisten oikeuksien kannalta aralla alueella, joka koskee kysymystä siitä, saako jokainen lapsi Suomen ev. lut kirkossa kirkon hyväksymän kasteen, käännyttäisiin heti maallisen virkavallan puoleen.

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on menetellyt oikein käsitellessään itse asiaa, vaikka saakin maksaa siitä julkisuudessa vanhoillisten maineella.

On väikähtänyt mielessä S. A. Teinosen vanha lause siitä, että Suomen kirkko on itse suurin todistus siitä, että se on Jumalan tahtoma. Jos sitä vietäisiin eteenpäin sen jäsenten ja viranhaltijoiden toimesta eikä nimenomaisesti Jumalan kannattelemana, se hajoaisi alta viikossa.