SEN YXIN SWWREN PETTAEJAEPISPAN MUISTONPAEVAENAE

Sunnuntain sankari on piispa Henrik, Suomen suojeluspyhimys, jonka käynnistä täällä ei ole aivan varmuutta.

Muistan lukeneeni, että viimeaikaisen tulkinnan mukaisesti, Simo Heinisen nimittäin, piispa Henrikin surmavirrellä on historiallinen tausta.

Surmavirressä kerrotaan, että vaikka Henrik käyttäytyikin sopuisasti ja maksoi siitä, mitä otti, Lallin vaimo, Kerttu kelvoton emäntä, väitti piispan olleen varsinainen pettäjäpiispa. Siitäkös Lalli suuttumaan ja kirveen kanssa perään.

Niin kai se menee nykyismaailmassakin. Kyllä kansa tietää! Semminkin kun sille kerrotaan. Sen omalla kielellä. Akkojen suusta, lehtien lööpeistä, ajattelun vapauden puolustajien toimesta.

Henrikin muistopäivänä, ennen surmavirren referoimista, tahdonkin kiinnittää juuri tähän huomiota, ajattelun vapauteen.

Olen viime aikoina törmännyt katsomukseen, joka sekoittaa ajattelun vapauden ja vapauden ajattelemisesta puolustaen jälkimmäistä väittäessään puolustavansa edeltävää.

Lisäksi katsomukseen kuuluu, että ajatuksen tulisi vapautua yhteydestä realiteetteihin. Ajattelun vapautta on se, kun ajatus ei ole totta vaan vapautunut totuuden kahleista, kuten jo Kerttu kelvoton emäntä aikoinaan tiesi:

Kasvoi ennen kaksi lasta,
toinen kasvoi kaalimaassa,
toinen Ruotsissa yleni.
Se kuin kasvoi kaalimaassa,
se Hämeen Heinrikki,
se kuin Ruotsissa yleni,
se on Eirikki kuningas.

Sanoi Hämeen Heinrikki
Eirikille veljellensä:
"Läkkäs maita ristimähan,
mailla ristimättömillä,
paikoilla papittomilla!"

Sanoi Eirikki kuningas
Heinrikille veljellensä:
"Ent on järvet jäätämättä,
sulana joki kovera."

Sanoi Hämeen Heinrikki
Eirikille veljellensä:
"Kyllä kierrän Kiulon järven,
ympäri joki koveran."

Pani varsat valjahisin,
suvikunnat suitsi suuhun,
pani korjat kohallensa,
saatti lastat sarjallensa,
anturoillensa avarat,
perällensä pienet kirjat.
Niin kohta ajohon lähti,
ajoi tietä, matkaeli,
kaksi päiveä keväistä,
kaksi yötä järjestänsä.

Sanoi Eirikki kuningas
Heinrikille veljellensä:
"Jo tässä tulevi nälkä
eikä syöä eikä juoa
eikä purtua pietä."

"On Lalli lahen takana,
hyvä neuvo niemen päässä,
siinä syömmä, siinä juomma,
siinä purtua piämmä."

Sitte sinne saatuansa
Kerttu, kelvoton emäntä,
suitsi suuta kunnotonta,
keitti kieltä kelvotonta.

Sitte Hämeen Heinrikki
otti heiniä hevosen,
heitti penningit sijalle,
otti leivän uunin päältä,
heitti penningit sijalle,
otti olutta kellarista,
vieritti rahat sijalle.
Siinä söivät, siinä joivat,
siinä purtua pitivät;
sitte lähtivät ajohon.

Tuli Lalli kotiansa. --
Tuo Lallin paha emäntä
suitsi suuta kunnotonta,
keitti kieltä kelvotonta:
"Jo tässä kävi ihmisiä,
täss' on syöty, täss' on juotu,
tässä purtua pietty,
viety heiniä hevosen,
heitty hietoia sijahan,
syöty leivät uunin päältä,
heitty hietoja sijahan,
juotu oluet kellarista,
saatu santoa sijahan."

Lausui paimen patsahalta:
"Jo vainen valehtelitki,
elä vainen uskokahan!"

Lalli se pahatapainen
sekä mies pahasukuinen,
otti Lalli laukkarinsa,
piru pitkän keihä'änsä,
ajoi herroja taka'an.

Sanoi orja uskollinen,
lausui parka palvelija:
"Jo kuuluu kumu takana,
ajanko tätä hevoista?"

Sanoi Hämeen Heinrikki:
"Jos kuuluu kumu takana,
elä aja tätä hevoista,
karkottele konkaria."

"Entä jos tavoitetahan
taikkapa tapetahanki?"

"Käy sinä kiven ta'aksi,
kuultele kiven takana,
jos mua tavoitetahan
taikka myös tapetahanki.
Poimi mun luuni lumesta,
ne pane härän rekehen
härän Suomehen veteä.
Kussa härkä uupunevi,
siihen kirkko tehtäköhön,
kappeli rakettakohon,
papin saarnoja sanella,
kansan kaiken kuultavaksi."

Palasi paha kotia,
lausui paimen patsahalta:
"Kusta Lalli lakin saanut,
mies paha hyvän hytyrän,
pispan hiipan hirtehinen?"

Niinpä mies murehissansa
lakin päästänsä tavoitti:
hivukset himahtelivat.
Veti sormuksen sormesta:
lihat ne liukahtelivat.

Niin tämän pahantapaisen
pispan raukan raatelijan
tuli kosto korkialta,
makso mailman valtialta.