Viittaan lopuksi lyhyesti asiaan, joka saattaa tuntua jonkin verran oudolta, mutta johon liittyvät seikat ovat sävyttäneet esitystäni.
1900-luvulla suosituin tieteen luonnetta koskeva teoria oli tieteellinen realismi. Sen mukaan tiede perustuu havaintoihin, näihin liittyviin termeihin sekä formalisointeihin, ja ylipäänsä tieteen luonne oli se, että kuvasi todellisuutta. Jos tiede väitti, että atomeita on olemassa, niitä oli olemassa todellisuudessa, vaikka niitä ei kukaan ollut havainnutkaan. Tämä johtui siitä, että tieteen väite atomeista oli johdettu rationaalisella menetelmällä, jonka taustalla on yhteys todellisuuteen.
1950-luvulta alkaen, itse asiassa jo jonkin verran tätä ennenkin, alettiin esittää vaihtoehtoisia teorioita siitä, mitä tiede on. Yksi niistä oli tieteellinen instrumentalismi, jonka mukaan tieteen tehtävä on auttaa meitä jäsentämään todellisuutta, jossa elämme, mutta sen väitteiden ja todellisuuden välinen suhde ei ole yhtä aukoton kuin tieteellisessä realismissa.
Paljon keskustelua herätti Karl Popperin teoria tieteestä itseään korjaavana, arvausten ja kumoamusten prosessina kuten myös eräät villit teoriat joiden mukaan woodoo on tiedettä siinä missä matematiikkakin.
Osittain mainituista keskusteluista ja osittain sisältämistään ongelmista johtuen tieteellinen realismi on nykyisin laajasti hylätty teoria siitä, mitä tiede on.
Tieteelliseen realismiin myönteisimmin suhtautuvat tieteilijät edustavat kriittistä tieteellistä realismia, jonka mukaisesti tiede on edelleen paras todellisuuden jäsentämisen ja siitä tiedon saamisen tapa. Ainakin osa tieteen tuloksista koskee todellisuutta ja lisäksi tavalla joka on totuudenkaltainen, ei siis absoluuttinen totuus, mutta suurin piirtein se.
Tieteen luonnetta koskevan teorian heikkenemisellä tulee epäilemättä olemaan tulevaisuudessa vaikutusta siihen, miten tieteellisiä tuloksia suhteutetaan uskontojen katsomuksiin.
Myös uskontojen ja henkisten arvojen nousulla kulttuurisiksi ja poliittisiksi voimatekijöiksi tulee olemaan tulevaisuudessa merkitystä sen osalta, miten uskonnolliset uskomukset ja luonnontiede suhteutetaan toisiinsa.
Edellisistä syistä johtuen niin kristilliset uskomukset tieteen tuloksiin yhdistävät kuin myös ne tieteen vaihtoehdoiksi joko myönteisellä tai kielteisellä tavalla asettavat katsomukset ovat epäonnistuneita ja tulevat olemaan tulevaisuudessa entistä epäonnistuneempia.
Maailman rajan Jumalan rakkaudessa kokevien ihmisten kannattaa olla tieteen suhteen valppaita, mutta asiaa koskevissa arvioissaan pidättäytyviä.
1900-luvulla suosituin tieteen luonnetta koskeva teoria oli tieteellinen realismi. Sen mukaan tiede perustuu havaintoihin, näihin liittyviin termeihin sekä formalisointeihin, ja ylipäänsä tieteen luonne oli se, että kuvasi todellisuutta. Jos tiede väitti, että atomeita on olemassa, niitä oli olemassa todellisuudessa, vaikka niitä ei kukaan ollut havainnutkaan. Tämä johtui siitä, että tieteen väite atomeista oli johdettu rationaalisella menetelmällä, jonka taustalla on yhteys todellisuuteen.
1950-luvulta alkaen, itse asiassa jo jonkin verran tätä ennenkin, alettiin esittää vaihtoehtoisia teorioita siitä, mitä tiede on. Yksi niistä oli tieteellinen instrumentalismi, jonka mukaan tieteen tehtävä on auttaa meitä jäsentämään todellisuutta, jossa elämme, mutta sen väitteiden ja todellisuuden välinen suhde ei ole yhtä aukoton kuin tieteellisessä realismissa.
Paljon keskustelua herätti Karl Popperin teoria tieteestä itseään korjaavana, arvausten ja kumoamusten prosessina kuten myös eräät villit teoriat joiden mukaan woodoo on tiedettä siinä missä matematiikkakin.
Osittain mainituista keskusteluista ja osittain sisältämistään ongelmista johtuen tieteellinen realismi on nykyisin laajasti hylätty teoria siitä, mitä tiede on.
Tieteelliseen realismiin myönteisimmin suhtautuvat tieteilijät edustavat kriittistä tieteellistä realismia, jonka mukaisesti tiede on edelleen paras todellisuuden jäsentämisen ja siitä tiedon saamisen tapa. Ainakin osa tieteen tuloksista koskee todellisuutta ja lisäksi tavalla joka on totuudenkaltainen, ei siis absoluuttinen totuus, mutta suurin piirtein se.
Tieteen luonnetta koskevan teorian heikkenemisellä tulee epäilemättä olemaan tulevaisuudessa vaikutusta siihen, miten tieteellisiä tuloksia suhteutetaan uskontojen katsomuksiin.
Myös uskontojen ja henkisten arvojen nousulla kulttuurisiksi ja poliittisiksi voimatekijöiksi tulee olemaan tulevaisuudessa merkitystä sen osalta, miten uskonnolliset uskomukset ja luonnontiede suhteutetaan toisiinsa.
Edellisistä syistä johtuen niin kristilliset uskomukset tieteen tuloksiin yhdistävät kuin myös ne tieteen vaihtoehdoiksi joko myönteisellä tai kielteisellä tavalla asettavat katsomukset ovat epäonnistuneita ja tulevat olemaan tulevaisuudessa entistä epäonnistuneempia.
Maailman rajan Jumalan rakkaudessa kokevien ihmisten kannattaa olla tieteen suhteen valppaita, mutta asiaa koskevissa arvioissaan pidättäytyviä.
4 kommenttia:
I
Voodoo tai paremminkin magia on primitiivisen ihmisen tiedettä, siis tiettyihin päämääriin pyrkivää rajallisen maailman haltuunottamista rajallisen maailman konsteilla. Tänäkin päivänä erilaiset "vaihtoehtoiset lääkintäkeinot" ovat varsin suosittuja, on vaikka minkälaista yrttiterapiaa ja muuta semmoista hippieloa, jonka tieteellisyyteen en puutu mitenkään.
Voi taas ajatella, että tässä on sama kehityslinja kuin rationaalisuuden kasvamisessa mytologiasta.
II
Tämänpäiväiseenkin liittyen, mutta varsinkin eiliseen: Modernissa teologiassa esitetään varsin voimakasta kritiikkiä nominalismia kohtaan siitä syystä, että tehdessään yksityisolioista "omavoimaisia", se edisti sellaista individualismia, joka teki mahdolliseksi - niin kuin muuten esistätkin esseissäsi - yksityisolioiden manipuloinnin ja välineellistämisen elikkä ulkomaan kielellä sanottuna objektivoinnin. Tällöin yksityisolioiden ontologinen side niiden luovaan merkityksen perustaan on napsahtanut poikki ja niiltä riistetty niiden arvo itsessään.
Ja Ockhamiin vielä: tiede osoittaa, että yksinkertaisesta syntyy monimutkaista ja sillä konstilla sitä on koetettu synnyttää itse elämää, mutta eipä vain ole synnytetty. Joku raja siinä siis on, nimenomaan raja; emme takuulla tule koskaan tekemään itsestämme kuolemattomia.
III
Yksi tapa hahmottaa uskonnon ja tieteen suhde on tietenkin se, että tiede vaikenee olemassaolon merkityksestä. Esko Valtaoja voi jossain teknisessä, luonnonhistorian mekaanisessa mielessä tieteensä kautta hakea vastauksia kysymyksiin, mistä tulemme ja mihin menemme, mutta ei siltikään sitä, minne meidän [i]pitäisi[/i] mennä, miten meidän ja asioiden ylipäänsä [i]pitäisi[/i] olla, ja ennen kaikkea luonnontiede ei vastaa, mikä on olemassaolon [i]itseisarvo[/i]. Se, joka tätä kysyy, on esittänyt uskonnollisen kysymyksen.
Jusa
Jusalle
Minua on viime päivinä mietityttänyt nominalismissa se, että tietoa on vain yksittäisolioista (,josta tiedosta voimme tietysti kysyä, että millä oikeudella niitä nimitämme miksi nimitämme kun ei mitään yleistä tietoa ole eli miksi molemmat aasit ovat aaseja > Immanuel Kantin ajattelun taustatekijä) ja lisäksi on ilmoitustietoa. Tämä 'repeämä' selittää paljon moderninn ihmisen suhteesta maailmaan. Osaamme luetella erilaisia partikkeleita ja lisäksi meillä on kullakin omia 'ilmoituksiamme', joissa syntyvä suhde yksittäisen ja yleisen välillä on jotenkin hämärä.
Sattumoisin mainitsemani Kurt Goldstein tietääkseni esitti myös länsimaisen luonnontieteen ongelmaksi sen, että kun elävää organismia tutkitaan, saadaan analyysiin vain pienempiä ja pienempiä osia, jotka sellaisenaan eivät kuitenkaan kerro meille mitään koko organismin olemuksesta taikka essenssistä.
Ihan kiinnostavaa, mutta minulta panoksetloppuvat oikeastaan tähän... Tai kun mieleeni vain nousi äkkiseltään kuva hellekypärä päässä jostain ihme flamingojen pesinnästä havaintoja tekevästä biologista ja kuvausryhmästä, jonka aineistosta BBC kokoaa luontodokumentin, jota niin monet ihmiset sitten sunnuntaina krapulassa katsovat. Ilmiöt ja niiden tulkinta - täällä päässä lankaa jäljellä tosiaankin on enää vain hylsyjä.
Ehkä se täytyy sanoa, että populääri "tieteellisen maailmankatsomuksen" käsite näissä oloissa on vahingollinen ihmiskäsityksen kannalta. Biologi sanoo yhtäältä, sosiologi sanoo toisaalta ja psykologin annetaan selittää loput, mutta kukaan ei oikeastaan tavoita sitä, mikä on ihminen.
Jusa
Niin, pienempiä ja pienempiä osia. Ihmisen geenikartta on selvillä, mutta kyseessä on hieman samanlainen asia kuin purkisimme jumbojetin osiin mutta meillä ei olisi opasta siihen, mitä näillä osilla tehdään.
Lähetä kommentti