Enkelit

Enkeleitä esiintyy jo kulttuurimme vanhimman tunnetun symbolin, elämänpuun, yhteydessä vartijoina. Alkujaan Indus-kulttuurissa syntynyt elämänpuu siirtyi myöhemmin Vanhaan testamenttiin, jossa se otti hyvän ja pahan tiedon puun muodon. Myös Paratiisia vartioi enkelilaji, kerubit, joiden johtaja Gabriel on Paratiisin kuvernööri. Gabriel on sama enkeli, joka ilmestyy Marialle ilmoittamaan syntyvästä poikalapsesta.

Pari tuhatta vuotta sitten enkeleitä koskeva ajattelu siirtyi kristilliseen mystiikkaan. Sen piirissä oppia muotoili erityisesti Dionysios Areiopagita. Dionysios oli platonisti: hän ajatteli, että kaikki oleva on muodostunut ketjun kaltaiseksi kokonaisuudeksi. Olevaisen suuressa ketjussa enemmän olevaa omaavat oliot ovat ylempänä kuin ne, joilla on vähemmän olevaa. Taivaallisten henkiolentojen Dionysios uskoi jakaantuvan yhdeksään hierarkkiseen tasoon eli enkelikuoroon, joita ovat serafit, kerubit, valtaistuimet, herruudet, voimat, vallat, hallitukset, ylienkelit) sekä enkelit

Keskiajan kuuluisin teologi Tuomas Akvinolainen oli niin kiinnostunut enkeleistä, että häntä kutsuttiin enkeliopettajaksi (doctor angelicus). Hän yhdisti Dionysioksen enkeliopin aristoteeliseen filosofiaan. Hänen teoriansa on erittäin innovatiivinen, ja sillä on ollut vaikutusta monille tieteenaloille, jotka eivät ensisilmäykseltä tule mieleen.

Yhtenä esimerkkinä Tuomaan ajattelun jälkivaikutuksista voi mainita korkeakoulutasoisen biologian perusoppikirjoissa esiintyvän ajatuksen lajien biodiversiteetistä.. Kun Tuomas tarkasteli kysymystä, miksi on hiiriä, kun olisi paljon korkeampiakin olioita kuten enkeleitä, hän vastasi, että enemmän on parempi kuin vähemmän. Vastaus on yksi varhaisista lajien monimuotoisuuden puolesta esitetyistä filosofistyyppisistä argumenteista.

Tuomaan enkeliteoria onkin hyvä esimerkki siitä, miten innovaatiot eivät toteudu kovinkaan suoraviivaisesti. Eteenpäin voidaan päästä varsin yllättävien virikkeiden avulla.

Tuomaan mielestä enkelit ovat ruumiittomia, henkisiä, ei ajassa ja paikassa olevia olioita. Yksi niiden erityispiirteistä on niiden intellektuaalisuus. Enkelten intellektuaalisuus merkitsee Tuomaan mukaan sitä, että enkelit ovat ylemmällä älyllisellä tasolla kuin ihmiset, jotka ovat rationaalisia.

Intellektuaalisuus merkitsee kykyä nähdä johtopäätökset suoraan lähtökohdista ilman ajatteluprosessia. Tällaista erityistä intellektin harjoittamista Tuomas nimitti nimellä computatio. Hän ajatteli, että Jumala on ohjelmoinut kunkin enkelin intellektin. Enkeli-intellekti komputoi ilman ajattelun vaivaa sisältämänsä ohjelman mukaisesti. Tuomaan enkeliteoriassa luonnosteltiin siten teoria ajattelusta, joka on yksi nykyisten tekoälyjen teoreettisista taustatekijöistä.

Enkelit eroavat ihmisistä myös siten, että ne eivät ole ruumiillisia. Ihmisen nähdessä enkelin tämä johtuu Tuomaan mukaan siitä, että henkiolento on puristanut laajalta alueelta ilmaa ja tehnyt itselleen ilmaruumiin.

Ajattomuus ja paikattomuus on edelleen kiinnostava enkelien ominaisuus, koska sillä on seurauksia siihen, miten enkelit liikkuvat. Enkeleiden liikettä koskeva teoria Tuomaalla muistuttaa nykyisen hiukkasfysiikan teoriaa: enkeli liikkuu paikasta A paikkaan B siten, että sen liikettä ja paikkaa ei voi mitata samanaikaisesti. Tätä liikekykyä enkelit käyttävät hyväkseen myös lähettäessään viestejä. Niiden viestiminen on eräänlaista aaltoilua. Tuomas kutsui sitä nimellä radio.


Sen lisäksi, että keskiaikainen enkelioppi on tieteenhistoriallisesti kiinnostava, on myös arvioitu, että sillä on sekä annettavaa ihmiskäsitykselle ylipäätään että terapeuttisia seurauksia. Jos henkilö uskoo, että olevaisen järjestyksessä on häntä "ylempänä" ruumiittomia henkiolentoja, hän huomaa olevansa itse ruumiillinen olento, joka kuuluu aikaan ja paikkaan.. Lisäksi huomatessaan, että hän ei ole intellektuaalinen vaan rationaalinen olento, henkilö voi kokea elämänsä älyllisen kiinnostumisen ja kehittymisen mahdollisuutena, toisin kuin enkelit, jotka eivät voi ohjelmoituina kompuuttoreina kehittyä.

Enkeliopin terapeuttinen anti liittyy siihen, että ihmisen ei tarvitse itse olla enkeli. Jotkut ajattelevat, että keskiajan ihmiset voivat tästä syystä nykyihmistä henkisesti paremmin. Koska he uskoivat enkeleihin, heidän ei itsensä tarvinnut yrittää olla enkeleitä, toisin kuin on laita monen nykyään elävän ihmisen osalta. Näinhän esimerkiksi monet enkeli-iskelmät vihjaavat. Myös viimeaikoina yleistynyt puhe huipuista liittyy tähän tematiikkaan. On tietysti aitoja huippuja, mutta yleisenä retorisena puheenpartena huippupuhe herättää kysymyksiä. Yrittääkö enkeliuskonsa menettänyt kulttuuri tehdä ihmisistä enkeleitä, kun jokainen vastaantulija leimautuu jonkinlaiseksi huipuksi?

Vihdoin enkelioppi muistuttaa siitä, että ihminen ei ole kovinkaan keskeinen kosmologinen ratkaisija. Tuomas opetti, että enkelten luomisen yhteydessä ne saivat päättää, seuraisivatko ne niille annettua luonnollista päämäärää vai valitsisivatko ne jonkin oman, epäluonnollisen päämääränsä. Kaikkein korkein enkeli, Lucifer, lajiaan serafi, valitsi elämälleen epäluonnollisen päämäärän. Sen mukana kolmasosa jaloimmista enkeleistä lankesi.

Luciferin ja serafien lankeemuksen seurauksena todellisuuden näkymättömissä osissa vallitsee enkelten välinen sotatila. Todellisuuden rakenne on kriisiytynyt ennen kuin yksikään ihminen on voinut asiaan millään tavalla vaikuttaa. Tästä näkökulmasta käsin on tyhmän ylpeää ajatella, että ihmisellä olisi maailmankaikkeuden historian kannalta kovinkaan merkittävää sanaa sanottavana.