Osa 4: Luonnon manipulointi ja muokkaaminen

Lynn White jr.:n tunnetun teesin mukaan luonnon tuhoutumiseen liittyvä manipulaatio on kristinuskon ja erityisesti Vanhan testamentin luomiskertomuksen syytä.

Whiten teesi on aatehistoriallisesti sikäli virheellinen, että antiikin kristillinen kulttuuri ei tuntenut luonnon manipuloimisen ajatusta sellaisena kuin keskiajalta eteenpäin edennyt kulttuuri.

Lisäksi Vanhan testamentin niin kutsuttu dominium terrae eli luomakunnan herruus merkitsee vastuullista tilanhoitajaetiikkaa, viljelemisen ja varjelemisen, ei ryöstöviljelyn asennetta.

Kristillisessä perinteessä on myös monia liikkeitä kuten fransiskaanit tai vaikkapa Hildegaard Bingeniläisen edustama ajattelu, jotka ovat olleet nykyaikaisen luonnonpuolustamisen historiallisia edeltäjiä.

Toisaalta pitää paikkansa, että luonnon manipulaatiota ei keskiajalta lähtien ole kristillisessäkään perinteessä korostetusti problematisoitu ja edellä mainitut runsauden periaatteesta irtautumisen ja luonnollisen ja tehdyn eron supistumisen aiheuttaneet ajattelutavat, joita luonnon manipulaatio käsitteellisesti edellyttää, ovat kristillisen ajattelun anteja jälkimaailmalle.

Luonnon tuhoutumisen ja puolustamisen kysymysten osalta on kiinnostavaa kysyä, voiko ihminen tuhota luontoa vai onko pikemminkin niin, että hän muuttaa sitä? Lisäksi, jos luonnollisen ja tehdyn ero ei ole selvä, mitä luontoa suojelevan ihmisen tulisi suojella: täysin koskematonta luontoako, maanviljelijän peltoa, joka muuten on manipuloitua luontoa eli tehtyä luontoa vai kaupungin keskuspuistoa, joka sekin on manipuloitua luontoa? Edelleen, kuinka pitkälle manipulaatiossa saa mennä ja mitä manipulaation muotoja voimme suojella ja puolustaa?

Olemme sukupolvi, jonka aikaan kohdistuu merkittäviä luonnontieteen löytöjä. Näitä ovat ihmisen geenikartan löytäminen; tiedämme siis ihmisen osat, joiden ilmaisemiseen kuluu noin 40 Helsingin puhelinluettelon kokoista kirjaa. Lisäksi taidamme myös muunnella geenejä, valmistaa lääkkeitä, uusia kasveja, uusia eläimiä ja ilmeisesti uusia – ihmisiä. Miten kristinusko suhteutuu näihin ikään kuin Jumalan alueelle tunkeutuvien tekojen tekemiseen ja tuloksiin.

William Ockhamista alkaen kristillisessä perinteessä on ajateltu, että uusien tieteellisten innovaatioiden syntyminen ei ole ongelma. Kloonattu Dollylammas on Ockhamin ajattelutavan näkökulmasta yhtä hyvin luonnollinen kuin tehtykin vaikka sen niin sanottu nominaalimääritelmä on tehty. Todellisuudessa, reaalimääritelmän näkökulmasta, se on luotu. Se eroaa Jumalan luomasta lampaasta siten, että sen on luonut ihminen, jonka teot eroavat jumalallista teoista siitä syystä, että ihminen ei itse ole luoja vaan luotu.

Jumalan mahdollisuudet luoda olisivat huomattavasti suuremmat kuin Dollylampaan kloonaaminen. Hänen mahdollisuuksiaan ei säätele kuin niin sanottu ristiriidan laki, jonka mukaan ei voi olla totta että p ja ei-p eli siis, että jokin sekä olisi että ei olisi, esimerkiksi, että sataisi ja ei sataisi. Jompikumpi on totta ja kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Tämä on niin sanottua kaikkivaltiutta, omnipotentiaa. Jumala on kaikkivaltias, mutta Hän ei esimerkiksi voi luoda kiveä, jota Hän ei itse jaksa nostaa, koska tämä olisi ristiriitaista: luodessaan kiveä Jumala ikään kuin olisi kaikkivaltias ja nostaessaan sitä ei. Mutta erittäin paljon kaikenlaista, mitä emme taida kuvitellakaan Jumala tietenkin voi tehdä.

Kuten aiemmin todettu, Ockham ajatteli, että ennen maailman luomista Jumala olisi voinut luoda toisenkinlaisen maailman kuin minkä Hän loi. Hänen kaikkivaltiutensa oli absoluuttista, potentia Dei absoluta. Kun hän valitsi maailman, Hän kuitenkin sitoutui yhteen mahdolliseen maailmaan ja sen rajoitettuihin mahdollisuuksiin, potentia Dei ordinata. Tästä ajatuksesta seuraa, että ongelmallista luonnon manipulaatiossa ja muokkaamisessa ei myöhäiskeskiaikaisen kristillisen teologian mukaan ole manipulaatio ja muokkaaminen vaan se, että Jumala on sitoutunut johonkin tiettyyn mahdollisuuksien joukkoon ja lisäksi luotu tekijä eli ihminen on sidottu siihen, mihin Jumala on sitoutunut.

Miksi Jumala on sitoutunut? Ockhamin ja eräiden muiden vastaus on, että Hän on yksinkertaisesti tahtonut niin.

Tämän ajatteluperinteen näkökulmasta raja, se raja jota kysymme, kun mietimme, mihin asti voimme kulkea, on Jumalan tahto. Jumalan tahdon sisältö yleisen kristillisen perinteen mukaisesti puolestaan on rakkaus. Jos siis tahdomme tietää, missä kulkee manipulaation ja muokkaamisen raja, meidän on tunnettava, mitä on Jumalan rakkaus. Tästä asiasta puolestaan näyttää vallitsevan monenlaista mielipidettä ja kokemusta. Niinpä kristillisen uskon pohjalta esitettävä bioetiikkaan liittyvä näkemys on enemmän kuin hämärä.

Kirkoilla ei itse asiassa ole sellaista. Ellei kirkolla tarkoiteta kirkkoa, joka kirjoittaa nimensä isolla K:lla. Roomalaiskatolisen kirkon ohjeet bioeettisissä kysymyksissä ovat hyvin selkeitä. Esimerkiksi 1987 julkaistussa Uskonopin kongregaation asiakirjassa Elämän lahja – elämän kunnioittamisesta ja suvunjatkamisen arvosta – vastauksia eräisiin ajankohtaisiin kysymyksiin annetaan seikkaperäisiä vastauksia tässä käsiteltäviin kysymyksiin. Ehkäisy on kielletty ja niin myös abortti ja eutanasia. Sikiötutkimuksia voi tehdä, mikäli ne ovat terapeuttisia ja eivät muodostu uhkaksi lapselle. Sikiön tutkiminen puhtaasti lääketieteellisiin tarkoituksiin on kielletty. Ihmisen tuottaminen lääketieteellisesti ja rodunjalostus on ehdottomasti kielletty. Roomalaiskatolisen kirkon mukaan nämä kiellot on oltava myös yhteiskunnan lainsäädännössä.

Suomalaisessa joko lainsäädännössä tai yleisessä keskustelussa kohdunvuokraaminen ei ole hyväksyttävää, ja selvästi eugenistisiksi tulkittavat keinolliseen lisääntymiseen liittyvät toiminnot, kuten tsygoottien myynti internetissä tai parempien ihmisten spermapankit eivät ole hyväksyttäviä. Hyväksyttävää ei myöskään ole ihmisen kloonaaminen toisten ihmisten varaosiksi. Kaikki nämä esimerkit liittyvät ihmisarvoon ja –oikeuksiin. Kristillinen perinne on sitoutunut niiden puolustamiseen, mutta on paikallaan todeta, että niitä puolustetaan kyllä ilman kristillistäkin perinnettä, luonnollisen moraalitajun voimasta. Tästäkin syystä kristillisen perinteen ja kirkkojen erikoisasiaksi määräytyy Jumalan rakkauteen liittyvät toimet, ei moraaliopetus.

Jos taas luonnonmuokkaamisen alana on lääketuotanto, voi kysyä, mitä pahaa siinä olisi? Ongelmat tulevat vastaan pikemminkin lääketeollisuuteen liittyvien taloudellisten seikkojen yhteydessä. Tämä voi kuulostaa kovin suvaitsevaisilta. Etten antaisi liian yksipuolisen suvaitsevaista kuvaa protestanttisten kristittyjen asenteista, totean, että viimeaikaisessa protestanttisen teologisen etiikan tutkimuksessa esimerkiksi sikiötutkimuksia on pidetty eettisesti ongelmallisina. Ongelmia ovat muun muassa seuraavat. Ensinnäkin potilaan autonomian periaatteeseen liittyvä informoitu suostumus mikä merkitsee sitä, että haastattelujen mukaan sikiötutkimuksiin osallistuneista naisista 14 % ei tiedä osallistuneensa sikiötutkimuksiin. Tämä merkitsee eettisesti ongelmallisena pidettyä paternalismia. Toiseksi pahan välttämisen periaatteeseen liittyvä sikiöseulonnan aiheuttama henkinen paha olo ja stressi eli pelko lapsen kunnosta ja kolmanneksi hyvän tekemisen periaatteeseen liittyvien tarpeettomien riskien tuottaminen lapselle on mainittu ongelmina. Ylipäänsä kysymys siitä, voimmeko valita, kuka syntyy, on nähty protestanttisten eetikoiden taholta hyvin ongelmalliseksi ja on esitetty epäilyjä, että yhteiskunta olisi sikiötutkimusten myötä kulkeutumassa suuntaan, jossa se alkaa valikoida, kuka sen jäseneksi saa syntyä.

Vihdoin kiinnitän huomiota siitä, että vaikka luonnontieteen saavutukset näyttävätkin olevan merkittäviä, niihin liittyvät kysymykset ovat melko samanlaisia kuin jo tunnetuilla ”pehmeillä” tieteenaloilla. Esimerkiksi kasvatuksessa ja opetuksessa on kysymys yhden luonnon osan, ihmisen, manipulaatiosta ja muokkaamisesta. Eri alueilla esiin tulevat ongelmat ovat sittenkin melko samanlaisia ja myös eettiset lähtökohdat niiden käsittelemiseksi melko samanlaisia. Ehkä tästäkin syystä soveltava etiikka (applied ethics) on kyllä saanut paljon julkisuutta, mutta se on etiikan tutkijoiden piirissä ollut hieman vierastettu alue. Se ei sittenkään tunnu tarjoavan intellektuaalisesti kovinkaan haastavaa eettistä työskentelyaluetta. Pikemminkin haastavaa eettisen tutkimuksen kannalta, se on alue, joka kuuluu vastuullisille poliittisille päätöksentekijöille.