Nimi

Tunnustan ja kadun kerran miettineeni muutaman viikon ajan mielen filosofian kirjassa ollutta kysymystä: ovatko Cassius Clay ja Muhammad Ali sama henkilö?

Se oli sitä aikaa, kun olin kävellä raitiovaunun alle ja kotiin piti laittaa erilaisia muistilappuja: ota kengät jalastasi, käytä vain omaa pyyhettäsi jne.

Tutkijat ovat sellaisia. B. Russell osasi käyttää näitä hullutuksia hyväkseen hauskasti. Saatuaan tietoonsa, että Britanniassa vaikutti toinenkin B. Russell, hän hakeutui tuttavuuteen ja julkaisi sanomalehdessä ilmoituksen: Kunnioittavasti ilmoitamme, että meistä kumpikaan ei ole toinen. B. Russell & B. Russell.

Nabokovilla on tästä muunnelma: Minä olen Kasper ja Kasper on minä, mutta kumpikaan meistä ei tiedä, keitä me olemme.

Persoonallisen identiteetin kysymys on filosofian kestokysymyksiä. Nimen merkityksen oivalsivat vanhat kulttuurit kenties meitä paremmin. Nimelle haettiin kunniaa ja jos kunnia häiriintyi, nimi oli liattu usean sukupolven ajan. Nimenne on käynyt edellänne, saatettiin sanoa, kun oltiin kohteliaita.

Arvo (nimi muutettu) antoi ja Arvo otti, kiitetty olkoon Arvon nimi, totesi muuan ystäväni ollessaan murheinen ja saavutuksiinsa pettynyt.

Totta kai Cassius Clay ja Muhammad Ali ovat sama henkilö. Mutta jos ovat, miksi Cassius Clay otti toisen nimen? Eikö juuri siksi, että hän tahtoi viestittää olevansa joku toinen?

Toisen nimen ottaminen oli käsittääkseni hänen kannaltaan syvällinen ratkaisu. Se liittyi islaminuskoiseen yhteisöön liittymiseen.

Nimenvaihdos oli sukua Saulin muuttumiseksi Paavaliksi, joka sanoi, että en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Hän ei siis enää ole Saul vaan Paavali-niminen yksikkö, jonka identiteetti on kolmas toimija, Kristus.

Se on hyvin radikaalia eikä käy järkeen. Kristityille opetetaan, että heidän kannaltaan tärkeintä on kaste ja nimi, joka kasteessa annetaan. Kasteella annettu nimi on merkki kuulumisesta kuolemattomien joukkoon, vaikka kuoleekin.

Siinä meillä aitoja paradokseja.

Ricoeurilla on sellainen narratiivinen eli kertomuksellinen teoria minästä, että minä on itse toisena. Se, kuka olen, on kertomukseni, joka on tarrannut itseni ulkoisesta juonesta vähintäänkin osia siten, että oma kertomukseni on muuttunut. Se, mikä toinen on, jää avoimeksi. Se voi olla vanhempien ääni, yhteiskunnallinen tarina tai uskonnollinen sisältö.

Tämän teorian mukaan emme ole loppuun asti solipsisteja vaikka koemmekin olevamme yksin vaan yksinäisyytemme muodostuu suhteessa joko todellisiin tai kuviteltuihin tai molemman kaltaisiin toisiin. Nimi on nimi tällaiselle tarinalle.

Muhammad Ali on nimi kertomukselle, jossa Cassius Clayn tarina on omaksunut uskonnollisen yhteisön kertomuksen juonen. Paavali on nimi tarinalle, jossa Saul on omaksunut uskonnollisen kertomuksen juonen ja tunnistaa itsensä yhtenä roolina tai juonihenkilönä tuossa kertomuksessa.

Toisaalta Muhammed Ali on vastuussa siitä, mitä Cassius Clay teki. Hän voitti olympiakultaa vain toisella nimellä. Vanhan kertomuksen ja siihen liittyvän nimen teot ja saavutukset periytyvät ja siinä merkityksessä uusi ja vanha ovat sama henkilö.

Pääministerin morsian ei muutu prinsessaksi. Ruusunen vastaa siitä, mitä Kuronen sanoi. Oikeuskäsittely ottaa Ruususta niskasta kiinni ja kertoo hänelle kuka hän todella on, ihminen Kurosen sanoin ja teoin.

Jos narratiivinen persoonallisuusteoria pitää paikkansa, se kuka olen selviää vasta viimeisellä henkäyksellä. Ennen sitä en ole vielä kukaan. Paitsi nimeni ja se mitä olen tähän asti tehnyt.

Sellainen on vankeus ja ajan kahle. Itseään ei pääse pakoon. Ehkä nimen muuttaminen Aliksi tai Paavaliksi liittyy siihen, että henkilö tahtoo viestittää kahleilleen: on toinen maailma, jossa te murrutte ja jossa minua ette kiinni saa.

Joensuuhun meni hoitamaan toista professorinvirkaa munkki Serafim. Jos olisin jäänyt hoitamaan toista, olisin voinut ottaa nimekseni vaikka Kerubim. Sitten olisimme ilmoittaneet, että kukaan meistä neljästä ei ole sama.