Mentaaliset triniteetit

Kristillinen oppi, jonka mukaan kolme on yksi on länsimaisen aatehistorian keskeisiä ihmetyksen aiheita. Joidenkin mielestä kyseessä on absurditeetti, toisten mielestä paradoksi.

Tavalliset vastaukset idean paradoksaalisuutta painottavien puolelta ovat, että apila on kolme ja yksi tai kolmio on kolme ja yksi.

Augustinus, yksi opin keskeisimmistä muotoilijoista, seurasi teoksessaan De Trinitate platonistisen filosofian näkemystä, jonka mukaisesti sielun ja sen ulkoisen todellisuuden rakenteen välillä vallitsee vastaavuus. Platonille tämä vastaavuus oli sielun ja valtion rakenteeseen liittyvä. Plotinos kehitti ajatusta metafyysempään suuntaan. Augustinus jatkoi tästä eteenpäin.

Se, että Augustinus ajatteli mielen rakenteen muistin, järjen ja tahdon muistuttavan enigmaattisesti eli hämärästi Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, on kirjattu yleensä teologian johdatuksiin. Itse asiassa Augustinus esitti useampiakin mentaalisia triniteettejä. Muun muassa niiden perusteella hänen De Trinitate –teoksensa on mielen filosofian klassikko, jossa kenties ensimmäistä kertaa on lausuttu julki useita alan kestoteemoja: tietoisuus itsestä, sielun ja ruumiin kartesiolainen ratkaisu, epäily todisteena siitä, että jokin on, kysymys mentaalikielestä eli kielestä, joka on ennen luonnollisia kieliä mielessä vallitseva ”ei-kieli” jne. jne.

Mainitsin tuolla kommenttiosiossa jokin aika sitten Gerald O’Dalyn teoksen Augustine’s Philosophy of Mind aihetta koskevana perustutkimuksena. Se onkin syytä toistaa tässä yhteydessä. Mutta lisään vielä, että Gareth B. Matthewsin Thought’s Ego in Augustine and Descartes on tärkeä esitys, joka tulee A. katsoa, mikäli aikoo kirjoittaa aiheesta jotakin vakavampaa ja B. opiskella, jotta ymmärtäisi uuden ajan ajattelutapojen antiikkisuuden.

Descartes tosin kielsi riippuvuutensa Augustinuksesta, mutta tämä lienee vain hänen pyrkimystään olla omaperäinen.

Augustinuksen De Trinitaten rakenne on lyhyesti seuraava. Kirjoissa 1-7 hän luonnosteltuaan teologisen näkemyksen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välisestä suhteesta esittää tämän pohjaksi lukuisia raamatunkohtia sekä muotoilee sitten systemaattisteologisemman näkemyksen jumalapuheen käsitteellisistä edellytyksistä, joista tärkein on ajatus Jumalan ykseydestä. Kirjoissa 1-15 hän muotoilee joukon mielen filosofisia ideoita, jotka liittyvät kaikki platonistiseen teemaan mielen ja sen ulkoisen todellisuuden eli tässä tapauksessa Jumalan välisestä rakenteellisesta samanlaisuudesta.

Mentaalisia triniteettejä ovat ensinnäkin rakastava, rakastettu ja rakkaus. Edelleen mieli itse, sen itseensä kohdistuva rakkaus ja sen tieto itsestään muodostaa triniteetin. Jotta mieli näet voisi rakastaa itseään, sen on tiedettävä itsensä. Tässä ajattelutavassa rakkaus ja tieto ovat ensinnäkin keskenään yhtä ja toiseksi yhtä rakkauden ja tiedon kohteen sekä rakastavan ja tietävän kanssa.

Kolmas ja keskeisin mentaalinen triniteetti on muistamisen, ymmärtämisen ja tahtomisen ykseys kolminaisuudessa. Nämä nimittäin muodostavat mielen, joista mieli on tietoinen. Muistamisen, ymmärtämisen ja tahtomisen kokonaisuus on siis eräänlainen minä itse, joka on minän tietoisuuden kohde. Mieli on välittömästi itselleen läsnä oleva mielen itsensä kautta.

Varsinaisten mentaalisten triniteettien lisäksi Augustinus ajattelee myös aistihavainnon olevan trinitaarinen. Se muodostuu nimittäin kohteesta, kohteen havainnosta ja tietoisuuden keskittymisestä kohteeseen havainnon avulla. Koska kohde on jotakin muuta kuin mielessä oleva, kyseessä ei ole puhtaasti mentaalinen triniteetti vaan mielen ja ulkoisen maailman suhteesta muodostuva kolminaisuus, joka on kuitenkin yksi. Se muuntuu puhtaasti mentaaliseksi siten, että kohde tallentuu muistiin, jossa mieli tarkastelee sitä yhtenä itsensä sisältönä.