keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Tärkeä


En tiedä, kuka kiinalainen se oli, mutta kiinalainenpa kumminkin, joka sanoi, että elämässä tärkeintä on puutarhan hoito eikä sekään ole kovin tärkeää.

Kuva on St. Jamesin puistosta. Näkymä on unohtunut maisema, jonka takaosassa voisi sijaita vaikkapa mylly. De facto rakennuksilta on parisataa metriä Westminster Abbeylle ja Parlamenttitalolle, suurkaupungin vilinään.

Siirtyminen hälyn keskeltä tuollaiseen maisemaan on häkellyttävä. Puiden rauha, veden tyyni virta ja nuokkuvat rakennukset siirtävät kulkijan menneeseen maailmaan, joka on silti osa tätä hetkeä vuonna 2007.

Vedessä ui joutsenia, mustajoutsenia ja pelikaaneja.

Maailma on tässä ja poissa.

Aloin aivan oikeasti miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Vastaukseksi kaivoin kuvan esille. Sitä voisi luonnehtia arvokeskusteluksi. Siinä näkyvistä kivistäkin on helpompi herättää opetuslapsia tässä käsiteltävälle tärkeydelle kuin meistä, jotka elämme sen mukaan, mikä on firmamme arvot.

Ja sitten aloin ajatella esisokraattisia filosofeja, jotka aine aineelta lisäsivät elementtejä perustaan, josta he uskoivat todellisuuden muodostuvan.

Itse olen jotenkin juuttunut veteen. En etene, silloin kun otan valokuvia, Thalesta pidemmälle. Ja hänen myötään ennustan myös auringonpimennystä.

Kaikki on vettä, opetti Thales, eikä kovin väärässä ollut. Diogenes Laertioksen mukaan hän ennusti hyvän sadon, osti kaikki Miletoksen öljynpuristimet ja rikastui, sillä ennustus osui oikeaan. Thales ei kuitenkaan rikastunut pyyteellisen rikastumisen toivossa vaan osoittaakseen, että pelkästään järkeä käyttämällä voi rikastua.

Vesi on. Järjellinen elämä on rikasta.

Mutta on myös tuli, ilma ja maa.

Siinäpä tärkeimmät.

8 kommenttia:

sirri kirjoitti...

..vähän onnea mukaan siihen rikastumiseen myös..

Ripsa kirjoitti...

Tämän paikan missasin kun olin Lontoossa.

Minkä takia Suomen kaupungeissa ei nähdä kauneutta joka tulee palasesta tuommoista luontoa?

Vaikka olen kyllä kuullut kertomuksia hysteerisen kohtauksen valtaan joutuneista saksalaisista, jotka eivät kestäneet kun autolla ajaessa oli metsää, metsää ja metsää.

Tjaah. Yksi Seitsemästä Viisaasta 600-luvulta e.a.a.

Täytyypä tutustua. Thalesilta (Thalekselta?) ei ole säilynyt kuin muutama rivi, mutta muistumia ja merkintöjä sitten myöhemmiltä ajoilta.

Mielenkiintoinen tapaus. (hythut)

Ripsa kirjoitti...

Anteeksi, pakko kirjoittaa Thaleksen pääväittämät (Aristoteleen mukaan) tähän:

1. The first principle and basic nature of all things is water.
2.The earth rests upon water.
3.All things are full of gods.
4. The magnetic stone has soul because it sets the iron in motion.

Ihka omat meditaatiot aiheesta: rakastan veden sisällä olemista, koska se poistaa surua. Thales ei voinut tietää että mantereet ja kova kivi liikkuvat sulan magman päällä. Soul on musiikkia tai kengänpohja.

Viimeinen oli vitsi, koska ei ole olemassa mielekästä ihmistä, mutta sielukas voi olla.

Soli kirjoitti...

Tuo olikin raikas ajatus, että vesi on järkeä ja tajuntaa, eikä vain alitajunnan mujuja ja hyytelöivää feminiinisyyttä kuvaava tai oleva elementti. Jos edes ymmärsin oikein ajatuksesi. Rakastan vettä, kaikissa olomuodoissaan. Jos järki saa sisältää myös viisauden ja ymmärryksen eri tasot, olen oikein halukas syleilemään veden maailmaa läpäisevänä substanssina.

a-kh kirjoitti...

Mikä on ettei synny kommentteja. Pitäisiköhän minun asettua Herakleitoksen keitoksen kannalle tässä alkuaineasiassa.Tämä efesolainen korosti olemassaolon vaihtelua: kaikki virtaa. Hän piti tulta kaiken alkuaineena, johon kaikki palaa, jotta kiertokulku jatkuisi. Jumala pani kaarensa taivaalle merkiksi, ettei enää hukuta meitä, mutta seuraavaksi meidät taidetaan hävittää tulella, ainakin jotkut meistä.
Ateenassa toiminut Anaksagoras oletti, että kaikki aine koostuu joukosta muuttuneita alkuaineita ja että kaikki muutokset johtuvat näiden aineiden yhdistymisestä ja hajaantumisesta. Tätä prosessia ohjaavalle voimalle hän antoi nimen Nous (järki), olemassaoloa ohjaava periaate. Tämä vie ajatukseni teologiseen Johanneksen evankeliumiin.
Miletoslainen Anaksimandros oletti, että maailma on syntynyt laadullisesti määrittämättömästä alkuaineesta, josta kaikki näkyvä on syntynyt ja johon se taas kerran palautuu. Tämä palvelee alkuräjähdysteoriaa. Itseasiassa emme tiedä, montako alkuräjähdystä maailmankaikkeuden historiassa on ollut, jos niitä on yleensä ollut, joskin näyttää siltä, että on ollut.
Kreikkalalainen Anaksimenes uskoi kaiken alkuaineeksi ilman, jolle kuvitteli sielun.

jarvelainen kirjoitti...

Ad omnia
Nuo ideat, joita esittelitte muodostivat vaihe vaiheelta pohjan ensimmäiselle todellisuuden kokonaisteorialle, joka oli Demokritoksen materialismi. On atomeita eli aineen jakamattomia osasia, jotka pyörivät tyhjiössä. Täytyypä palata aiheeseen.

styrvainen kirjoitti...

Myllyn kuvittelu maisemaan sisällytti liikkeen elementin siihen. Myllynrattaiden pyörinä symboloi usein ikuista liikettä, ja mylly edellyttää puron tai kosken.

Sielu lepää tuossa kuvassa. Eettinen sekä ihmiseen liittyvä on taivaallisesti syrjässä. On mannaa saada miettiä esteettistä sekä käsityksiä todellisuuden luonteesta - tässä ja ylipäätään.

terv., Salla

styrvainen kirjoitti...

Aamusaarna Dorothee Sölleltä, vanhoihin elementteihin liittyen:

"[...] Tarvitsemme sateenkaarta, koska se on tehty vedestä ja valosta, ja koska se koskettaa taivasta ja maata. Vesi, tuli, ilma ja maa ovat vanhat elementit.
Pohjois-Amerikan intiaaneilla elementit liittyivät ilmansuuntiin ja he opettivat, että ihmisen tulee kulkea kaikkiin neljään suuntaan, ja koskettaa vettä, tulta, ilmaa ja maata, ottaakseen vastaan niiden lahjat. Viisaus, luottamus ja lämpö, katsominen kauas ja näkeminen lähelle, ovat sellaisia lahjoja. Se joka kulkee vain yhteen suuntaan, saa vain yhden lahjan; siitä, joka kehittää itseään yksipuolisesti, ei voi tulla kokonaista ihmistä. Muistakaa sateenkaarta, tulen lahjaa, veden lahjaa, tuulen lahjaa ja maan lahjaa. Muistakaa seitsemää väriä, jotka yhdessä ovat valo. Muistakaa vedenpaisumusta, sen jälkeistä aikaa silloin ja nyt, ja uuden elämän alkua."

kirjasta Das Recht auf ein anderes Glück, 1992., käänsi ja lähetti Salla