Oxbridge

Tässä on Oxfordin torneja sekä Cambridgen jokimaisemaa, jolta näkyy King Collegen huippuja.

Molemmat ovat Englannin ylpeys, yläluokan opinahjoja.

Kyllä tietysti Oxfordin ymmärrän. Duns Scotus ja William Ockham olivat jonkin aikaa siellä. Syntyi tieteellisen mielikuvituksen mahdollistava idea siitä, että on mahdollisuuksia jotka eivät toteudu sekä lauseista merkityksensä saava terministinen logiikka ja empirismin korostus. Siinä on tiedeparadigma, joka oli voimassa aina 1990-luvulle asti, 600 vuotta ilman, että sitä mikään horjutti.

Swinburne oli siellä, mikä jo osoittaa outoutta. Hänen postinsa peri Marilyn McCord-Adams, jota joskus kuuntelin Atlantassa suu auki. Kyllä oli suoraan sanoen vaatimatonta tavaraa. Mutta Marilynin kaksiosainen kirja Ockhamista on tietysti alan standarditeos, sivuuttamaton ja lyömätön esitys. Christ Churchissa näytti olevan Keith Wardin saarna.

Yhdessä Collegessa on teologian professorina Pamela Anderson, välissä Sue, sellainen ranskalaisten tutkija ja feministiteologi.

Kaikki ihan hyvää dosenttitasoa, ei sillä.

Ne kuulkaa nämä noteeratut tiedemiehet pitävät vuorollaan saarnan collegensa kirkossa eikä sitä kukaan hämmästele.

Mutta pakko on mun sanomani, että jos suhdetta pitäisi etsiä, niin Oxfordin suhde Cambridgeen on kuin Esson baarin Kuopion tuomiokirkkoon.

Cambridge lienee maailman kaunein yliopisto. Vanhimmat colleget suurin piirtein samalta ajalta kuin Oxfordissa, St. Peter on perustettu 1240-luvulla. Yhteensä Collegeja on 32 ja niistä 10 sijaitsevat vierivieressä muodostaen varsinaisen yliopistokampuksen.

Newton oli siellä. Nykyisin voi nähdä vaikkapa Stephen Hawkingin. Hawking muotoili singulariteettiin perustuvan alkuräjähdysteorian 1970-luvulla ja esitteli sen paaville, joka alkoi kannattaa sitä. Nyt hän suorittaa laskutoimituksia, joiden tarkoituksena on todistaa aluttoman, loputtoman ja reunattoman maailmankaikkeuden teoria. Hawkings tahtoisi mieluummin sellaisen maailman kuin tällaisen.

Oli sinne vähän erään kirjan merkeissä asiaakin. Mutta ei Cambridge University Pressiin, joka olisi kunniaksi, vain sen kauppaan. Sen sijaan asiaa oli uuteen tulokkaaseen Cambridge Scholar Pressiin, joka käyttää härskisti brändinimeä hyväkseen. Tutut kääntyivät sen puoleen Oxford University Pressin kohteliain sanakääntein ilmoitettua, että artikkelikokoelmamme on liian filosofinen käsitelläkseen uskonnollisia tunteita. Tekivät sitten sopimuksen Cambridge Scholarin kanssa.

Hienoja koulujahan nämä tietysti ovat. Opettajia on enemmän ja yksilöllistä ohjausta saa. Mutta eivät ne nykyisessä filosofisessa tai teologisessa maailmassa ole sen kummoisempia kuin vaikkapa Helsingin yliopisto. Shanghain listalla sijoitus on tietysti korkeampi, mutta sen listan kriteeristö on mitä on eikä mittaa tasoa sen kummemmin kuin elokuvan Oscar. Oma painonsa sillä tietysti on

Oxfordiin menevät ne Etonin pojat. Eton ei mielestäni ole kummoinen, mutta siihen, kuten muihinkin brittikouluihin kätkeytyy eräs innovaatio, joka on lyömätön: koulupuku.

Miksi koulupuku?

Etonin rehtori vastasi näin: siksi, ettei aamulla tarvitse miettiä, mitä pistäisi päälleen vaan senkin ajan voisi käyttää sen miettimiseen, mitä elämällään tekisi.