Tulin joskus hellänä hetkenä kehuneeksi Cambridge Texts in the History of Philosophy –sarjaa hieman ylisanoin, mutta täytyy sanoa, että on tämä Hackettin filosofisten tekstilaitosten sarjakin täysin lyömätön.
Olen viimeisen parin kuukauden ajan saanut tänne Siperian esikartanossa sijaitsevaan postilaatikkooni kolme osaa siitä. Koetan myöhemmin kirjoittaa seikkaperäisemmin kustakin, mutta ilmaisen pidättelemätöntä riemuani jo tässä.
Petrus Abelard, Ethical Writings ilmestyi 1995. Käännöksen teki Paul Vincent Spade, ja laitokseen sisältyy Marilyn McCord Adamsin valaiseva johdanto. Teos sisältää Abelardin (1079-1142/1144) Etiikan säilyneen osan sekä hänen laajan esseensä Filosofin, juutalaisen ja kristityn välinen keskustelu.
Petrus oli häikäilemättömän itsekeskeinen henkilö, joka aiheutti ihastusta ja toraa kaikkialla minne kulki. Yleensä hän iski kipeimpään kohtaan, joskin sai itse samalla mitalla takaisin. Hänen puolisonsa Heloisen holhooja kuohitsi hänet, ja myös osa Petruksen kirjoista poltettiin julkisesti. Petruksen ja Heloisen suhteesta on Eila Kostamo kirjoittanut suomenkielisen esityksen Heloisen taivas (WSOY 1997), joka on varsin tasokkaasti tehty.
Inhottavuudestaan huolimatta Petrus oli tavattoman terävä. Etiikassaan hän luonnosteli yhtenä ensimmäisistä näkemystä, jonka mukaisesti moraali on melko autonominen ihmiselämän alue.
Moraalin kannalta olennaista on mieliala. Petrus kirjoittaa, että moraaliksi kutsutaan mielen hyveitä ja paheita, jotka saavat ihmiset käyttäytymään oikein tai väärin. Mielen pahe ei ole sama asia kuin synti ja synti ei ole sama kuin väärä teko. Mielen pahe suuntaa mielen niin, että tämä tulee syntiseksi. Synti on nimittäin mielen paheesta johtuva suostumus tai hyväksyntä eli mielen valinta, jossa mieli valitsee jotakin sopimatonta tekojensa suositukseksi.
Koska mieliala on näin tärkeä, Petrus esimerkiksi ajattelee, että juutalaiset eivät ole Kristuksen murhaajia, koska heille Jeesus nasaretilainen ei ollut Kristus. Heidän mielialansa ei siis ollut virittynyt siten, että he murhaisivat Kristuksen. Sen sijaan tarkoitus oli ottaa rikollinen hengiltä.
Yksi Petruksen aiheuttama tora oli se, että hän nöyryytti opettajaansa William Champeauxlaista pahasti. Petrus muunsi ritariromantiikan miekkailutaidon sanansäilän ja järjen tikarin käyttämiseksi ja piikitti sillä tätä hurskasta henkilöä. Petrus vei opettajansa oppilaat mennessään, kuten hän teki eräille muillekin ajan akateemikoille.
Dialektiikan eli logiikan taidossaan hän oli ylittämätön, ja paljon uutta aikaa autuasta ennakoiden hän edusti näkemystä, jonka mukaisesti vain yksilöoliot ovat, eivät universaalit yleiskäsitteet.
Ennakointi liittyy kehumani sarjan kahteen muuhun teokseen.
Doctor Subtilis eli teräväpäinen opettaja Duns Scotus (1266-1308) on kaikkien modaaliloogikkojen äiti. Hänen teoksistaan Allan Wolter on koonnut kokoelman Philosophical Writings, joka riittäisi puolivuotisen luentosarjan materiaaliksi. Kaiken huipuksi teos sisältää alkutekstin, niin kutsutun Assisin koodeksin latinaksi, joten kirjan avulla voi opetella Scotuksen latinaa englanninkielisen käännöksen avulla.
Kokoelma sisältää Scotuksen tutkielmat metafysiikasta, luonnollisesta jumalatiedosta, Jumalan olemassaolosta, Jumalan ykseydestä, inhimillisestä tiedosta sekä sielun kuolemattomuudesta.
Herkut myöhempään, mutta kerrottakoon nyt heti kättelyssä, että Duns Scotukselle metafysiikka on olevan tutkimista olevana.
Scotukselle metafysiikan peruskäsite ei ole esimerkiksi substanssi, kuten myöhempien filosofianhistorioiden valossa lukija saattaisi keskiajan metafysiikasta ajatella, vaan oleva olevana, siis kaikkein yksinkertaisin ja yleisin käsite. Pääsemme tästä aina Heideggeriin asti, Heideggeriin, joka pitikin virkaanastujaisluentonsa Duns Scotuksesta, voluntaristista, tahdon intellektin edelle kohottaneesta älyköstä.
Doctor Venerabilis William Ockham (1285-1349) esittäytyy Philotheus Boehnerin, tämän Gilsonin koulussa Torontossa vaikuttaneen, mutta vain noin viisikymppisenä kuolleen oppineen toimittamassa kokoelmassa Philosophical Writings. Kuten Scotuksen vastaavassa, myös tässä kokoelmassa latinankielinen teksti kulkee rinnan englanninkielisen käännöksen kanssa. Kuva tuossa yllä on Ockhamista. Se on löydetty käsikirjoituksesta 1300-luvulta, liekö mallista piirretty.
Valaisevan johdannon on kirjoittanut Stephen F. Brown, joka taitaa olla kunniatohtoriksi promovoitu henkilö samassa tohtoripromootiossa, johon itsekin osallistuin, tosin absens eli poissaolevana.
Ockhamin terministinen logiikka, synkategoremaattisin ja kategoremaattisin termeinensä edellyttää hieman teknisen terminologian hallintaa ja ajattelun vaivaa. Se on nominalistisen filosofian peruspalapeli. Mutta nämä Brownin mukaan Ockhamin filosofiaa luonnehtivat peruspiirteet luulisi vaivatta kolahtavat käsitettävinä mieleen:
1. Jumalalle kaikki on mahdollista, lukuun ottamatta loogiset ristiriidat. 2. Mitä tahansa Jumala luokin, Hän voi luoda sen välittömästi ilman minkään apua. 3. Jumala voi luoda minkä tahansa todellisuuden, olipa se sitten substanssi tai aksidenssi riippumatta jommastakummasta näistä. 4. Emme saa hyväksyä väitettä tai väittää, että jokin on olemassa ellei asia ole itsessään evidentti, perustu jumalalliseen ilmoitukseen tai verifioidu havainnon perusteella. 5. Kaikki todellinen on kontingenttia eli ei-välttämätöntä olemisensa ytimen näkökulmasta.
Kohta 4 on kuuluisa Ockhamin partaveitsi. Tunnetussa muodossaan ”ei pidä olettaa olioita enemmän kuin on tarpeen” se ei Ockhamin kirjoituksissa Brownin mukaan esiinny. Kohta 5 tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaikki voisi olla toisinkin kuin se on, ellei Jumala tahtoisi, että asiat ovat niin kuin ne ovat.
Olen viimeisen parin kuukauden ajan saanut tänne Siperian esikartanossa sijaitsevaan postilaatikkooni kolme osaa siitä. Koetan myöhemmin kirjoittaa seikkaperäisemmin kustakin, mutta ilmaisen pidättelemätöntä riemuani jo tässä.
Petrus Abelard, Ethical Writings ilmestyi 1995. Käännöksen teki Paul Vincent Spade, ja laitokseen sisältyy Marilyn McCord Adamsin valaiseva johdanto. Teos sisältää Abelardin (1079-1142/1144) Etiikan säilyneen osan sekä hänen laajan esseensä Filosofin, juutalaisen ja kristityn välinen keskustelu.
Petrus oli häikäilemättömän itsekeskeinen henkilö, joka aiheutti ihastusta ja toraa kaikkialla minne kulki. Yleensä hän iski kipeimpään kohtaan, joskin sai itse samalla mitalla takaisin. Hänen puolisonsa Heloisen holhooja kuohitsi hänet, ja myös osa Petruksen kirjoista poltettiin julkisesti. Petruksen ja Heloisen suhteesta on Eila Kostamo kirjoittanut suomenkielisen esityksen Heloisen taivas (WSOY 1997), joka on varsin tasokkaasti tehty.
Inhottavuudestaan huolimatta Petrus oli tavattoman terävä. Etiikassaan hän luonnosteli yhtenä ensimmäisistä näkemystä, jonka mukaisesti moraali on melko autonominen ihmiselämän alue.
Moraalin kannalta olennaista on mieliala. Petrus kirjoittaa, että moraaliksi kutsutaan mielen hyveitä ja paheita, jotka saavat ihmiset käyttäytymään oikein tai väärin. Mielen pahe ei ole sama asia kuin synti ja synti ei ole sama kuin väärä teko. Mielen pahe suuntaa mielen niin, että tämä tulee syntiseksi. Synti on nimittäin mielen paheesta johtuva suostumus tai hyväksyntä eli mielen valinta, jossa mieli valitsee jotakin sopimatonta tekojensa suositukseksi.
Koska mieliala on näin tärkeä, Petrus esimerkiksi ajattelee, että juutalaiset eivät ole Kristuksen murhaajia, koska heille Jeesus nasaretilainen ei ollut Kristus. Heidän mielialansa ei siis ollut virittynyt siten, että he murhaisivat Kristuksen. Sen sijaan tarkoitus oli ottaa rikollinen hengiltä.
Yksi Petruksen aiheuttama tora oli se, että hän nöyryytti opettajaansa William Champeauxlaista pahasti. Petrus muunsi ritariromantiikan miekkailutaidon sanansäilän ja järjen tikarin käyttämiseksi ja piikitti sillä tätä hurskasta henkilöä. Petrus vei opettajansa oppilaat mennessään, kuten hän teki eräille muillekin ajan akateemikoille.
Dialektiikan eli logiikan taidossaan hän oli ylittämätön, ja paljon uutta aikaa autuasta ennakoiden hän edusti näkemystä, jonka mukaisesti vain yksilöoliot ovat, eivät universaalit yleiskäsitteet.
Ennakointi liittyy kehumani sarjan kahteen muuhun teokseen.
Doctor Subtilis eli teräväpäinen opettaja Duns Scotus (1266-1308) on kaikkien modaaliloogikkojen äiti. Hänen teoksistaan Allan Wolter on koonnut kokoelman Philosophical Writings, joka riittäisi puolivuotisen luentosarjan materiaaliksi. Kaiken huipuksi teos sisältää alkutekstin, niin kutsutun Assisin koodeksin latinaksi, joten kirjan avulla voi opetella Scotuksen latinaa englanninkielisen käännöksen avulla.
Kokoelma sisältää Scotuksen tutkielmat metafysiikasta, luonnollisesta jumalatiedosta, Jumalan olemassaolosta, Jumalan ykseydestä, inhimillisestä tiedosta sekä sielun kuolemattomuudesta.
Herkut myöhempään, mutta kerrottakoon nyt heti kättelyssä, että Duns Scotukselle metafysiikka on olevan tutkimista olevana.
Scotukselle metafysiikan peruskäsite ei ole esimerkiksi substanssi, kuten myöhempien filosofianhistorioiden valossa lukija saattaisi keskiajan metafysiikasta ajatella, vaan oleva olevana, siis kaikkein yksinkertaisin ja yleisin käsite. Pääsemme tästä aina Heideggeriin asti, Heideggeriin, joka pitikin virkaanastujaisluentonsa Duns Scotuksesta, voluntaristista, tahdon intellektin edelle kohottaneesta älyköstä.
Doctor Venerabilis William Ockham (1285-1349) esittäytyy Philotheus Boehnerin, tämän Gilsonin koulussa Torontossa vaikuttaneen, mutta vain noin viisikymppisenä kuolleen oppineen toimittamassa kokoelmassa Philosophical Writings. Kuten Scotuksen vastaavassa, myös tässä kokoelmassa latinankielinen teksti kulkee rinnan englanninkielisen käännöksen kanssa. Kuva tuossa yllä on Ockhamista. Se on löydetty käsikirjoituksesta 1300-luvulta, liekö mallista piirretty.
Valaisevan johdannon on kirjoittanut Stephen F. Brown, joka taitaa olla kunniatohtoriksi promovoitu henkilö samassa tohtoripromootiossa, johon itsekin osallistuin, tosin absens eli poissaolevana.
Ockhamin terministinen logiikka, synkategoremaattisin ja kategoremaattisin termeinensä edellyttää hieman teknisen terminologian hallintaa ja ajattelun vaivaa. Se on nominalistisen filosofian peruspalapeli. Mutta nämä Brownin mukaan Ockhamin filosofiaa luonnehtivat peruspiirteet luulisi vaivatta kolahtavat käsitettävinä mieleen:
1. Jumalalle kaikki on mahdollista, lukuun ottamatta loogiset ristiriidat. 2. Mitä tahansa Jumala luokin, Hän voi luoda sen välittömästi ilman minkään apua. 3. Jumala voi luoda minkä tahansa todellisuuden, olipa se sitten substanssi tai aksidenssi riippumatta jommastakummasta näistä. 4. Emme saa hyväksyä väitettä tai väittää, että jokin on olemassa ellei asia ole itsessään evidentti, perustu jumalalliseen ilmoitukseen tai verifioidu havainnon perusteella. 5. Kaikki todellinen on kontingenttia eli ei-välttämätöntä olemisensa ytimen näkökulmasta.
Kohta 4 on kuuluisa Ockhamin partaveitsi. Tunnetussa muodossaan ”ei pidä olettaa olioita enemmän kuin on tarpeen” se ei Ockhamin kirjoituksissa Brownin mukaan esiinny. Kohta 5 tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaikki voisi olla toisinkin kuin se on, ellei Jumala tahtoisi, että asiat ovat niin kuin ne ovat.
13 kommenttia:
quizfarm.com/test.php?q_id=7092N
which theologian are You?
I feel I'm late theologian, but professonal however.
Mahtavata. Herroja modernilla kielellä, ulottuvillani siis, periaatteessa. Tahto intellektin yläpuolella - siinä teema, joka vaikuttaa edelleen modernissa spygologiassa. Intellektiä voimakkaampi tahto heittää pikkuisen tuonne mielivallan ja irrationaalisuuden puolelle.
Siiri,
tein, kun työ, niin tylsä, ei nyt maita, tuon testin. Olivat kivaa ajanvietettä joskus menneinä vuosina. Ennalta arvattava lopputulema ,toisin kuin vaalikoneissa, jotka nykyisin ovat hauskempaa ajanvietettä.
late from what petteri
Siiri
From progress and from circles
professIonal..
Siiri
Are you of the different opinion?
Don Jusa, näitten leikkien idea on siinä että jos kerran käyt tekemässä testin niin se pitää kertoa. Siis, kuka olit?
Minä olin joku Anselmi, aina oppii uutta:-)
Mikä lopulta erottaa tahtomisen ajattelemisesta?
Rane
Kysymyksessäni sana 'lopulta' kätkee ison kysymyksen sisäänsä. Meinasin vastata,että tahto on moottori ja ajattelu ratti, mutta eihän se niin mene, jos tahto ohjaa. Tuomas Akvinolaiselle tahto valitsee ajattelun kohteita. Augustinukselle tahto on ihmisen ydin, mutta toisaalta tahto on rakkaus ja rakkaus on tietämistä. Lisäksi hänelle tahto on emotionaalinen ja on usein vaikea nähdä, milloin tahto tulisi tulkita tunteiden kokonaisuudeksi ja milloin intellektuaalisemmaksi sielun toiminnoksi. Ajattelu käsittelee tahdon sisältöjä ja muodostaa niistä kognitiivisia yksikköjä, jotka voi ilmaista kielellisesti. Sanonpa nyt oman näkemykseni tällä erää näin. Niin, mikä lopulta erottaa?
Soli
Veikkaan, että kyseessä on Anselm Canterburyläinen, 1100-luvulla elänyt skolastiikan edelläkävijä, joka toi aristoteelisen filosofian teologiaan pimeyden vuosisatojen jälkeen hajonneessa ja uudelleen yhdistymistä hakevassa Euroopassa. Hänen teoksensa Ymmärrystä etsivä usko on suomennettu. Hänen edeltäjiään karolingisessa renessanssissa ovat merkittävät brittioppineet Beda Venerabilis ja munkki Alcuin, joka oli Kaarle Suuren hovin merkittävin ajattelija. Veikkaan Anselmia siksi, että luulisi tuollaisten ohjelmien valitsevan muutamia standardiajattelijoita, jotka ovat hieman kuin värien malleja värikaupassa.
w is 'different opinion'
rane, ajattelu on kömpelämpää kuin tahtominen
se yleensä johtaa umpikujaan
Lähetä kommentti