keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Teologian sanakirja


Aamen. Bythoksen ja caeluksen damnaatio on selvä: ecce homo. Facere quod in se est, mutta siitä ei synny gaudium vaan haades. Justifikatio ei anna sinulle kaboddia, kun laarit lanua caelin edessä maanien kanssa odottavat nabia, joka osoittaa obexisi. Paatos näyttää, mikä on sinun quidditas. Siitä syntyy rabies theologorum ja sacco di Roma. Syntyy tabu, jonka ubikviteettia eivät kiellä edes valdolaiset tai Zohar.

Oikealla olevassa linkissä lukee Teologian sanakirja. Sangen katu-uskottavan ajatukseni yllä voi suomentaa sen avulla.

Laitoin linkin löydettyäni sanakirjan entisen työpaikkani, Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen, kotisivulta.

Sanakirjan teki aikoinaan professori Seppo A. Teinonen. Hän aloitti sen teon jo Karjalan kannakselta (keskitys kesällä 1944 oli kuulemma ollut nuorelle miehelle yhtä juhlaa) ja Lapin sodasta palanneena vänrikkinä keväällä 1945. Julkaisukuntoiseksi hän saattoi sen 1975.

Sanakirja ei ole kattava. Se keskittyy lähinnä skolastiikan ja luterilaisen puhdasoppisuuden sanastoon. Mukana on jonkin verran antiikin uskontojen ja juutalaisuuden sanastoa. Kirkkomusiikkia sanastossa ei ole eikä teologisista oppiaineista kirkkososiologian sanastoa. Näin emme pääse perille esimerkiksi siitä, mikä olisi oppisana sukupuolijakautumalle. En siten kykene laatimaan jo pitkään suunnittelemaani tutkimusta ”Kenttähartauksiin osallistuneiden sukupuolijakauma Vekaranjärven varuskunnassa kylmän sodan aikana tammikuussa 1960 ja siinä tapahtunut painopisteen muutos, critical appraisal.” Myös kirkkohistorian sanastoa on laihanlaisesti. Teinosen sanakirja on tarkoitettu ensisijaisesti hänelle itselleen ja toiseksi hänen oppilailleen, dogmatiikkaa eli uskonoppia opiskeleville. Siitä on hyötyä myös filosofeille.

Teinonen lausuu esipuheessa osuvasti: ”…hallitsijalleen terminologia on erinomainen ja välttämätön apuvälineistö, mutta muille se on sekä suljettu rakennelma että läpitunkematon viidakko.”

Suomeksi muuta apuvälineistöä on vähän. McGrathin Modernin teologian ensyklopedian toimitimme Pauli Annalan kanssa kohta kymmenen vuotta sitten. Se on artikkelikokoelma. Teinosen Hengen tie- sarjan käännösten huomautuksissa on runsaasti sanastoa, joka olisi hyvä koota esimerkiksi linkistä aukeavan sanakirjan osaksi. Kainsainvälisistä teologisista tietosanakirjoista ykkönen on TRE; Die Theologische Realenzyklopädie umfasst in 36 Bänden etwa 2000 Artikel. Mutta myös vanhempi RGG on edelleen kullanarvoinen hälle, jolla on se hyllyssään. Erilaisia englanninkielisiä Dictionary of Theology tai Theological terminology–tyyppisiä koosteita on useita. Systemaattisen teologian harrastajan kannattaa hankkia itselleen huokeita, mutta laajoja ja asiantuntevia filosofian sanakirjoja ja artikkelitietosanakirjoja, joista paras (huokeista) on Robert Audin toimittama Cambridge Dictionary of Philosophy. Filosofian erityiskymyksistä on vastaavia, kuten Dictionary of Metaphysics, Ethics ja Philosophy of Mind. Ne eivät maksa kuin parisenkymmentä euroa kappale.

Kaikenlaista upeaa on muutakin, mutta se maksaa. Kun kollega pari viikkoa sitten näytti sarjaa The Cambridge History of Christianity, siistiydyin sen herättämästä kunnioituksesta venäläisellä parranajolla eli vesi tuli silmistä ja vaahto suusta, hinta Amazonissa 200 puntaa osa.

Laitanpa tähän vielä Wikipediasta kaappaamani Teinosen julkaisuluettelon. Onnellinen se, jolla on ne kaikki hyllyssään, vaikka SAT sanoikin, että hänen tärkein kirjansa on Silakka. Tosin myöhemmin Keskustelua mystiikasta-teoksen lopussa hän sanoo, että hänen kaikki muut kirjansa voidaan polttaa. Silakkakinko? Yhtä ihastunut ei ollut sen luonnehdinnan tekijä, jonka löysin google-haulla ”keskustelua mystiikasta”. Hän luonnehti teosta seuraavasti: ”Kristillistä mystiikka lyhyesti ja tylsästi, kuten yleensä. Ei kannata ostaa.”

Ajasta ylösnousemukseen : sata sanaa teologiaa / Riitta Teinonen, Seppo A. Teinonen 1976
Ajasta ylösnousemukseen : sata sanaa teologiaa / Riitta & Seppo A. Teinonen 2003
Andalusian historian pääpiirteet / Seppo A. Teinonen 1994
Aurinkolaulu / Franciscus Assisilaisen rukouksia ; toim. Wolfgang Bader ; suomeksi toim. Seppo A. Teinonen 1988
Elämäni / Pyhä Jeesuksen Teresa ; johdanto, suomennos, selitykset: Seppo A. Teinonen 1990
Elävä rakkauden liekki / Ristin Johannes ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1984
Franciscus Assisilaisen sanoma : Perugian legenda / johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1988
Hengellisiä harjoituksia / Ignatius de Loyola ; käännös ja kommentaari: Seppo A. Teinonen 1981
Hengellisiä harjoituksia / Ingnatius de Loyola ; suom. Seppo A. Teinonen
Joulukuun 32. päivä : kuoleman ja ikuisuuden kysymyksiä / Seppo A. Teinonen 1976
Jumalan ystäviä / Josemariá Escrivá de Balaguer ; [suomentanut Seppo A. Teinonen] 1994
Keskustelua mystiikasta / Riitta ja Seppo A. Teinonen 1990
Kirja täydellisestä elämästä / johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1979
Kirkkojen tunnustukset : johdatus symboliikkaan / Seppo A. Teinonen 1991
KRIISIN KIRKKO / SEPPO A. TEINONEN 1964
Kristuksen seuraamisesta / Tuomas Kempiläinen ; johdanto, suomennos ja selitykset: Seppo A. Teinonen 2006
Kristuksen seuraamisesta / Tuomas Kempiläinen ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1979
Kutsu köyhyyteen : kootut kirjoitukset / Franciscus Assisilainen ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1981
Kutsu köyhyyteen : kootut kirjoitukset / Franciscus Assisilainen ; johdanto, suomennos ja selitykset: Seppo A. Teinonen 2005
Mallorca - pyhiinvaeltajan opas / Riitta ja Seppo A. Teinonen 1982
Mil refranes = Tuhat sananlaskua / Riitta & Seppo A. Teinonen 1994
Nykyajan lahkot : uusia uskonnollisia liikkeitä ja yhteisöjä / Seppo A. Teinonen 1965
PARATIISI JA SEN KAUPUNKI : ANDALUSIA JA MALAGA / SEPPO A. TEINONEN 1989
Paratiisin mailla : vaelluksia Andalusiassa / Riitta ja Seppo A. Teinonen 1995
Pimeä yö / Ristin Johannes ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1983
Pimeä yö / Ristin Johannes ; johdanto, suomennos ja selitykset: Seppo A. Teinonen 2004
Pyhiinvaeltajan kertomus / Ignatius de Loyola ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1979
Pyhiinvaeltajan kertomus / Ignatius de Loyola ; johdanto, suomennos ja selitykset: Seppo A. Teinonen 2004
Pyhä Franciscus ja rouva Köyhyys : Pyhän Franciscuksen romanssi rouva Köyhyyden kanssa 1985
Pyhän Franciscuksen kukkaset / johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen ; [kuv. ja painoasun suunnittelu: Raija Annala] 1986
Rakkauden tieto : Saksan ja Alankomaiden suuret mystikot / Seppo A. Teinonen 1985
Rakkauden tuska : Espanjan suuret mystikot / Seppo A. Teinonen 1984
ROOMA JA ME / SEPPO A. TEINONEN 1966
Rooma - pyhiinvaeltajan opas / Riitta & Seppo A. Teinonen 1979
Ruusutarha : valittuja kirjoituksia / Tuomas Kempiläinen ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1985
Sevilla : matkaopas / Riitta ja Seppo Teinonen 1991
Sielun kaipuu / Tuomas Kempiläinen ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1983
Silakka : kaksisataa valmistusohjetta / Riitta ja Seppo A. Teinonen 1977
Sisäinen linna / Pyhä Teresa ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1981
Symboliikan peruskurssi / Seppo A. Teinonen 1978
SYMBOLIIKAN PERUSKURSSI / SEPPO A. TEINONEN 1971
Teologian sanakirja : 7400 termiä / Seppo A. Teinonen 1999
TEOLOGIAN SANAKIRJA : 7400 TERMIÄ / SEPPO A. TEINONEN 1975
Tilinteko uskostani = Apologia pro vita sua / John Henry Newman ; suomentanut Heine Gustafsson ; johdanto Paul Verschuren ; selitykset Seppo A. Te 1990
Usko ja rukous : apostolisen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen selitys / Tuomas Akvinolainen ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1983
Usko ja rukous : apostolisen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen selitys / Tuomas Akvinolainen ; johdanto, suomennos ja selitykset: Seppo A. Teinonen 2005
USKONNOT NYKYHETKEN MAAILMASSA / SEPPO A. TEINONEN 1971
UUDISTUVA KIRKKO / SEPPO A. TEINONEN 1972
Ylistän rakastettuani / Ramon Llull ; johdanto, suom., selitykset: Seppo A. Teinonen 1983

Ei kommentteja: