Aluksi kouluja oli kaksi, miletoslaiset ja elealaiset, joista ensimmäiset keksivät luonnon ja jälkimmäiset yhteiskunnan ja käyttäytymisen. Tämä tässä on miletoslaisten tarina.
Se sai alkunsa kaupankäynnistä itään ja Egyptiin. Vaurauden myötä syntyi skholee eli vapaa aika ja käytännön päämääriin sitoutumaton pohdiskelu.
Rikkauden mahdollistaessa kattoon syljeskelyn alkoivat eräät kysyä, että mikä taivas, mikä maa. Toisin sanoen syttyi kosmologinen intressi.
Tuli Thales. Hän kertoi: kaiken arkhe eli alkuperusta on vesi. On kiintoisaa, että hänen ideansa oletti kaiken selittämisen olevan mahdollista yhden periaatteen avulla. Jokainen, jokainen, jokainen, hoki hän: jokainen puoliympyrään piirretty kulma on suora.
Höpsis, vastasi Anaksimandros, yhden periaatteen miehet työntäkööt päänsä kaivoon, josta juovat. Ettekö ymmärrä, että maailma on rajaton eli apeiron. Apeiron on eräässä mielessä kehys kuin avaruus, jonka piirissä kaikki mikä tapahtuu tapahtuu ja toisessa mielessä materia, joka ei samastu havaittavaan aineeseen.
Näin näkökulma laajentui. Löydettiin ääretön muutoksen lähde.
Maailma, sanoi Anaksimandros, on kuin rumpu. Pam. Sen ympärillä ovat ilma ja tuli. Taivaan kappaleet, tähdet, ovat kokoonpuristettua ilmaa, josta tuli ruiskuaa ulos.
Entäs sitten ilma, kysyi Anaksimenes. Mutta silloin areenalle astui jo Pythagoras, joka kertoi, että lasketaan, pojat, lasketaan. Oletteko huomanneet, että 1+2+3+4 on 10. Tähän täytyy sisältyä jotakin suurta. Niin suurta, että koko todellisuus on oktaavin, kvintin ja kvartin suhde eli siis 2:1, 3:2 ja 4:3. Ja se soi, niin että arkhe on sfäärien harmonia.
Jos kysyt, miten sielusi voi, kuuntele tätä musiikkia. Pelastut, kun jäsennyt intervallien mukaisesti! Yksi näet on luonut aritmeettiset rakenteet apeironiin, jossa elät.
Näille keskusteluille rakensivat Leukippos ja Demokritos. Heidän mielestään oli järkevää kysyä, kuten Thales, onko kaikkein yksinkertaisinta, jolle kaikki muodostuu ja miten selittyy se, että kaikki liikkuu.
Vastaukseksi he kehittivät atomiopin, jonka heikko kohta on liike. Pyörreliike vain oletetaan välttämättömyydeksi. Mutta mikä on moottori?
Se sai alkunsa kaupankäynnistä itään ja Egyptiin. Vaurauden myötä syntyi skholee eli vapaa aika ja käytännön päämääriin sitoutumaton pohdiskelu.
Rikkauden mahdollistaessa kattoon syljeskelyn alkoivat eräät kysyä, että mikä taivas, mikä maa. Toisin sanoen syttyi kosmologinen intressi.
Tuli Thales. Hän kertoi: kaiken arkhe eli alkuperusta on vesi. On kiintoisaa, että hänen ideansa oletti kaiken selittämisen olevan mahdollista yhden periaatteen avulla. Jokainen, jokainen, jokainen, hoki hän: jokainen puoliympyrään piirretty kulma on suora.
Höpsis, vastasi Anaksimandros, yhden periaatteen miehet työntäkööt päänsä kaivoon, josta juovat. Ettekö ymmärrä, että maailma on rajaton eli apeiron. Apeiron on eräässä mielessä kehys kuin avaruus, jonka piirissä kaikki mikä tapahtuu tapahtuu ja toisessa mielessä materia, joka ei samastu havaittavaan aineeseen.
Näin näkökulma laajentui. Löydettiin ääretön muutoksen lähde.
Maailma, sanoi Anaksimandros, on kuin rumpu. Pam. Sen ympärillä ovat ilma ja tuli. Taivaan kappaleet, tähdet, ovat kokoonpuristettua ilmaa, josta tuli ruiskuaa ulos.
Entäs sitten ilma, kysyi Anaksimenes. Mutta silloin areenalle astui jo Pythagoras, joka kertoi, että lasketaan, pojat, lasketaan. Oletteko huomanneet, että 1+2+3+4 on 10. Tähän täytyy sisältyä jotakin suurta. Niin suurta, että koko todellisuus on oktaavin, kvintin ja kvartin suhde eli siis 2:1, 3:2 ja 4:3. Ja se soi, niin että arkhe on sfäärien harmonia.
Jos kysyt, miten sielusi voi, kuuntele tätä musiikkia. Pelastut, kun jäsennyt intervallien mukaisesti! Yksi näet on luonut aritmeettiset rakenteet apeironiin, jossa elät.
Näille keskusteluille rakensivat Leukippos ja Demokritos. Heidän mielestään oli järkevää kysyä, kuten Thales, onko kaikkein yksinkertaisinta, jolle kaikki muodostuu ja miten selittyy se, että kaikki liikkuu.
Vastaukseksi he kehittivät atomiopin, jonka heikko kohta on liike. Pyörreliike vain oletetaan välttämättömyydeksi. Mutta mikä on moottori?
9 kommenttia:
”Ettekö ymmärrä, että maailma on rajaton eli apeiron. Apeiron on eräässä mielessä kehys kuin avaruus, jonka piirissä kaikki mikä tapahtuu tapahtuu ja toisessa mielessä materia, joka ei samastu havaittavaan aineeseen.”
Niin, siis onko maailma nyt rajaton vai ei? Apeiron - rajaton - mutta samalla ”kehys, jonka piirissä kaikki tapahtuu”. Sanakirjaa minulla ei ole tässä ja kielitaidon olen menettänyt. Kehys, jonka piirissä kaikki tapahtuu, samalla kuitenkin vailla formaa, niinkö?
Missä mielessä, Petri, ajattelet, että nämä - ja vaikka elealaisten, joista oletan sinun vielä kirjoittavan, ja varsinkin siis Parmenideen - aatokset voi tulkita samanhenkisiksi kuin mitä nykyaikaisessa avaruustähtitieteessä ajatellaan maailmankaikkeuden äärellisyydestä ja materiasta? En tunne aihetta, mutta eräät E. Valtaojan puheet viittilöivät suuntaan, joissa tätä on käsittääkseni perusteltua kysyä. Kuinka pitkälle avaruus voi pullistua?
Ja mikä on moottori - tosi hyvä kysymys.
Ja mikä suhde moottorilla on fysikaalisen eksistenssin ja toisaalta sen lävistävän merkityskysymyksen kanssa. Vai onko kysymys merkityksestä taikka siis olevaisen äärimmäisestä arvosta asiaankuulumaton?
Taidan olla epäselvä, koska kyseessä on niin vaikea asia, etten ole sisäistänyt sitä niin, että äidille voisin selittää tajuttavasti.
eihän näitä voi lukea puolta minuuttia nauramattaa.hahahahaa. mistä sitä tietää vaikka thaleksen ympyrä tosiaan olisi selitys kaikille muille '11 ulottuvuudelle'
nyt ole niin kuitenkin niin uppoutunut kreikan politiikan kiemuroihin, etten aio seota yhteenlaskuihisi
Don Jusa
Kehys on rajaton. Se on kyllä muoto (forma, eidos), mutta ei aine (hyle).
Sirri
Eikös Kreikan politiikka selvenisi näistä aivan ihmeellisesti?
Nyt meni ohi. Liian tiivistä. Ei absinttia raakana, kiitos.
varmaa on vain, että sen pitäisi selvitä jollain (järveläinen
kerro mulle,moralisti, pitääkö politikoilla olla suhteet laivanvarustajiin
suomessa vanhanen sai henkilökohtaisen puhelinsoiton ensolta irtisanomisia edeltävänä päivänä
kuinka asiallisia voimme olla.
Sirri
Luin joskus Nokian toimitusjohtajan Kari Kairamon elämänkerran. Siitä sai käsityksen, että pari tyyppiä demokratiassakin johtaa maata: muutama teollisuuden vuorineuvos, pari poliitikkoa ja ehkä joku lehdistön edustaja. Kyllä henkilökohtaisista suhteista on aina hyötyä ja ne lienevät valtiollisissa asioissa tarpeenkin, korruption vaara tietysti kasvaa. Kaikilla elämänalueilla, kun riittävän korkealle nousee, asetetaan kysymys siitä, myykö sielunsa paholaiselle. Ihan kaikilla, vakuutan.
*j'rvel'inen, mistä sitten tietää kun sen on myynyt
Siiri
Oivallinen kommentti. Luultavasti myymisen tietää siitä, kun sitä tarvitsisi eikä mistään löydy, tyhjyydestä.
Lähetä kommentti