Elämä on Walpurille yksinkertainen järjestys:
Syntymässä kuolema
Kuolemassa syntyminen
Siinä varma elämän näky, ajallinen ja iankaikkinen.
Napanuoran katkaisu irrottaa lapsen äidistä
elämän matkalle.
Toinen katkaisu kuolinhuoneessa; ihminen irrotetaan
ajasta iankaikkisuuteen.
Kirjan lehti kääntyy viimeiselle sivulle.
Elämän kirja aukeaa.
Ihmisparka! Kuin keuhkotautinen läpivalaisussa.
Se paljastaa sairauden, elämän kirja syyllisyyden.
Korkeus muuttuu tuhkaksi.
Lähtijän huoneessa Walpuri oli oppinut viisautta
ei kuitenkaan elämän syvintä salaa,
sen lähtijä vie mennessään.
Elämän huone tyhjenee kuin kylmilleen jätetty
kamari
ja huone täyttyy hiljaisuudella, silmät
kyynelillä
ja vesiruukusta, kehdosta, liedestä
irtoaa aika
ja kosketus kirpoaa
ja ajalliset muuttuvat ajallisiksi
ja arvottomat arvottomiksi
ja kurkihirsi hajoaa.
Silloin valo tulvahtaa,
kuuluu Jumalan luomishuto: Tulkoon valkeus!
Ja valkeus tulee, laskeutuu kaikkeen ja kaiken ylle
armona ja anteeksiantona
syyllisyyttä poispyyhkivänä.
Vesiruukkuun, kehtoon, lieteen palaa aika
tännejääneet palaavat aikaansa ja huoneisiinsa.
Toisella puolella on pääsiäisen valkeus,
luomisen pyhä salaisuus.
Jos elämä ei irrottanut maalliista,
ei elettykään.
Maria synnytti poikansa kuolemaan
suuren Sanan tähden.
Kaikesta kiittäkäämme, eniten murheesta,
joka vaivaa ja riisuu.
Linnunrata liukuu kultaiselle kerälle
ilon ja itkun kimalteina
kuin taivaan kannen lukematon tähtijoukko
toivon ja armon päättymätön luku.
Kirkkaimpana loistaa jouluntähti ihana,
taivaan ovi ihmisille.
Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa.
Tämä on Katri Taanilan, kohta 90-vuotiaan kirjailijan tekstiä hänen kamarinäytelmässään Niityltä tuulee. Kyllä, kyllä, on hänellä veli, jonka nimi on Hannu. Mutta kielenkäyttäjä näistä on Katri, salamavaloista ja eetteristä piittaamaton runoilija.
Keskipohjalaiset valloittavat Ylä-Savoa. Ensin kamariorkesteri ja Ruuttunen Iisalmessa perjantaina, sitten Taanilan kamarinäytelmä Ruuttusten naapurista kotoisin olevien Tyhtilän serkusten, kaksi kaksimetristä hakkapeliittaa veisurina ja Eeva-Maija Haukinen, esittämänä. Tilaisuus toteutettiin piispa Arsenin Mäntyrinteen tilalla Pajujärvellä, tuossa Alapitkän kupeessa, nelisenkymmentä kilometriä Kuopiosta vitostietä pohjoiseen. Yleisöä oli yli 100 henkeä, kaikki eivät mahtuneet sisään vaan joutuivat tilanpuutteen takia valitettavasti palaamaan kotiin.
Niityltä tuulee on runoelma lapsenpäästäjä ja ruumiinpesijä Walpurista. Kamarinäytelmässä on kuusi hetkeä, äiti ja tytär, synnyttäjän huone, hätäkaste, Liina-Maria, kuolinhuoneessa sekä ruumiinpesu ja matkamiehen virsi. Kuhunkin hetkeen liittyy Vanhan virsikirjan virsi: 63, 301, 11, 349, 82 ja 397. Kyseessä on ajankuva ja maailmanselitys miniatyyrin kautta.
Se tuo idealtaan mieleen perjantaina kuullun Pärtin Fratres-teoksen. Samaa arkaaisuuden ja yksinkertaisuuden yhdelmää, joka läpivalaisee kaiken elämän – ja kuoleman – ja jonka taustalla kalahtaen kuin Macbethin koputus soi herättävä kysymys elämän tarkoituksesta.
Walpurille hänen kaksoisammattinsa, lapsenpäästö ja ruumiinpesu, on käsityötä. Käsityön kautta hän katselee Sinun kättesi tekoja ja muuntuu itse pyhän teon tekijäksi:
Käsissä oli elämän kosketus.
Sinä olet kevään uni, Walpuri.
Kevät muuttuu kesäksi ja kuolee syksyyn.
Syntymässä kuolema
Kuolemassa syntyminen
Siinä varma elämän näky, ajallinen ja iankaikkinen.
Napanuoran katkaisu irrottaa lapsen äidistä
elämän matkalle.
Toinen katkaisu kuolinhuoneessa; ihminen irrotetaan
ajasta iankaikkisuuteen.
Kirjan lehti kääntyy viimeiselle sivulle.
Elämän kirja aukeaa.
Ihmisparka! Kuin keuhkotautinen läpivalaisussa.
Se paljastaa sairauden, elämän kirja syyllisyyden.
Korkeus muuttuu tuhkaksi.
Lähtijän huoneessa Walpuri oli oppinut viisautta
ei kuitenkaan elämän syvintä salaa,
sen lähtijä vie mennessään.
Elämän huone tyhjenee kuin kylmilleen jätetty
kamari
ja huone täyttyy hiljaisuudella, silmät
kyynelillä
ja vesiruukusta, kehdosta, liedestä
irtoaa aika
ja kosketus kirpoaa
ja ajalliset muuttuvat ajallisiksi
ja arvottomat arvottomiksi
ja kurkihirsi hajoaa.
Silloin valo tulvahtaa,
kuuluu Jumalan luomishuto: Tulkoon valkeus!
Ja valkeus tulee, laskeutuu kaikkeen ja kaiken ylle
armona ja anteeksiantona
syyllisyyttä poispyyhkivänä.
Vesiruukkuun, kehtoon, lieteen palaa aika
tännejääneet palaavat aikaansa ja huoneisiinsa.
Toisella puolella on pääsiäisen valkeus,
luomisen pyhä salaisuus.
Jos elämä ei irrottanut maalliista,
ei elettykään.
Maria synnytti poikansa kuolemaan
suuren Sanan tähden.
Kaikesta kiittäkäämme, eniten murheesta,
joka vaivaa ja riisuu.
Linnunrata liukuu kultaiselle kerälle
ilon ja itkun kimalteina
kuin taivaan kannen lukematon tähtijoukko
toivon ja armon päättymätön luku.
Kirkkaimpana loistaa jouluntähti ihana,
taivaan ovi ihmisille.
Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa.
Tämä on Katri Taanilan, kohta 90-vuotiaan kirjailijan tekstiä hänen kamarinäytelmässään Niityltä tuulee. Kyllä, kyllä, on hänellä veli, jonka nimi on Hannu. Mutta kielenkäyttäjä näistä on Katri, salamavaloista ja eetteristä piittaamaton runoilija.
Keskipohjalaiset valloittavat Ylä-Savoa. Ensin kamariorkesteri ja Ruuttunen Iisalmessa perjantaina, sitten Taanilan kamarinäytelmä Ruuttusten naapurista kotoisin olevien Tyhtilän serkusten, kaksi kaksimetristä hakkapeliittaa veisurina ja Eeva-Maija Haukinen, esittämänä. Tilaisuus toteutettiin piispa Arsenin Mäntyrinteen tilalla Pajujärvellä, tuossa Alapitkän kupeessa, nelisenkymmentä kilometriä Kuopiosta vitostietä pohjoiseen. Yleisöä oli yli 100 henkeä, kaikki eivät mahtuneet sisään vaan joutuivat tilanpuutteen takia valitettavasti palaamaan kotiin.
Niityltä tuulee on runoelma lapsenpäästäjä ja ruumiinpesijä Walpurista. Kamarinäytelmässä on kuusi hetkeä, äiti ja tytär, synnyttäjän huone, hätäkaste, Liina-Maria, kuolinhuoneessa sekä ruumiinpesu ja matkamiehen virsi. Kuhunkin hetkeen liittyy Vanhan virsikirjan virsi: 63, 301, 11, 349, 82 ja 397. Kyseessä on ajankuva ja maailmanselitys miniatyyrin kautta.
Se tuo idealtaan mieleen perjantaina kuullun Pärtin Fratres-teoksen. Samaa arkaaisuuden ja yksinkertaisuuden yhdelmää, joka läpivalaisee kaiken elämän – ja kuoleman – ja jonka taustalla kalahtaen kuin Macbethin koputus soi herättävä kysymys elämän tarkoituksesta.
Walpurille hänen kaksoisammattinsa, lapsenpäästö ja ruumiinpesu, on käsityötä. Käsityön kautta hän katselee Sinun kättesi tekoja ja muuntuu itse pyhän teon tekijäksi:
Käsissä oli elämän kosketus.
Sinä olet kevään uni, Walpuri.
Kevät muuttuu kesäksi ja kuolee syksyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti