Kaikki rakastavat Timoa

Koetan tässä perehtyä asioihin oltuani maailmasta viikon poissa.

Timo on tietysti Soini, johon suuntautuvan rakastavan affektin intensiteetti lienee voimistunut kovasti Suomen saatua toistuvasti takkiinsa EU:n neuvotteluissa.

Mitä hyötyä on olla niissä isoissa pöydissä, joissa asiat päätetään, kun ei niissä itse saa päättää? Mitä hyötyä, jos hintana on olla nettomaksaja?

Kai se hyöty on pahemman vaihtoehdon välttäminen eli se, ettei muutu Irlanniksi, joka muuten ei enää ole Irlanti, mutta joka Suomi voisi kenties olla ellei kulkisi kuuliaisesti isompien talutushinnassa ja joksi se muuttuu joka tapauksessa.

Irlanniksi muuttuu, kyllä, entistä köyhemmäksi samankieliseksi maaksi, jossa asiat ovat huonosti. Muuttuu, koska hallinto- ja työkulttuuri on muutettu ison maailman mukaan eli massojen mukaan sellaiseksi, että se ei pidä pakkasta.

Se on vähän niin kuin muuttaisi talot Piccadillyn varren taloiksi. Laittaisi rahat seinien ornamentteihin, mutta jättäisi toisen ikkunan pois ja lämmitysjärjestelmän rakentamatta. Elämä on täynnä valintoja. Kaikkea ei kukaan saa. Jotakin valitsemalla jättää jotakin pois. Lämmitys- ja vesijärjestelmät eivät ole niitä tärkeimpiä, mikäli kulissit ovat kunnossa.

Saahan sitä jostakin siirrettävän patterin, jonka ovat huippuosaajat rakentaneet. Ja aina voi laittaa lisää päälle, jos tulee kylmä.

Ja siinä menossa voi polleasti todeta, että se maksaa, jolla on rahaa. Meillä on. Suomella. Rahaa kuin roskaa. Sitä sopii tulvana päästää maailmalle ja ihastella sitten sitä pientä sievää puroa, joka tästä oman rahan tulvasta hiljaa ja tyrehtyen tihkuu takaisin.

Seistä siinä puron varrella ja vakuuttaa, että argumentit voittavat.

Ihastella, että oma koppalakki on samanvärinen kuin Louvren vartijalla ja kaavake täyssama. Ja että jonoon on päästy. Jono pelastaa.

Ne saavat Euroopassa, jotka lyövät nyrkin pöytään.

Kuten Britannia ja Puola. Britanniassa on se kummallisen puoleinen liikenne, joka on tehty oikeassa kädessä olevan miekan takia. Peitsi tanassa on mukava körötellä kohti vastustajaa.

Muualla on Napoleonin valloitusten jälkeen liikenne vaihdettu sellaiseksi, että peitset eivät kohtaa. Tai jos kohtaavat, niin on pakko lyödä vasemmalla kädellä.

Tämä kaikki yllä on populismia, mutta nyt populismi jyllää ja sitä tänä lauantaina, asioihin perehtyneenä, tahdon minäkin juhlia, sillä perustuslaki on syntynyt ja kun ei siitä mitään ymmärrä eli toisin sanoen se ei tarkoita mitään, jäljelle jää suunpieksäminen ilmaan. Ja isot pöydät ja isot päätökset. Ja me ollaan mukana mukana. Ja rahaa on. Meillä. Teille.