keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

Navigare necesse est


Ajoin eilen Lapinlahdelta Järvenpäähän ja tänään takaisin. Siksi tämä on iltakirjaus.

Mukanani sateisella matkalla oli henkilöstön käyttöön hankkimani navigaattori, testimielessä.

Mukavasti toimii. Ääni sanoo, milloin pitää kääntyä mihinkin. Jos muuttaa reittiä, kone suorittaa uusia laskutoimituksia. En ole kuitenkaan vakuuttunut, että Heinola-Toivakka-Kuopio voittaisi Kangasniemi-Kuopion, mutta pakko kai uskoa, kun kone toisin väittää. Ei sille mahda mitään Otto Manninen eikä nykyisin Kangasniemellä kesiään viettävä Sarjalan Jukka tai Sihvosen Matti.

Käyttökelpoinen laite siis, mutta esimerkiksi viime viikolla Lontoossa taksi ajoi kyllä sen myötä harhaan ja onnettomuuteen. Piti näyttää kartasta, Lontoon keskustassa, miten mennään.

Kartanluku tullee kaunokirjoituksen ohella tulevaisuudessa kansalaisopiston virikekurssiksi. Nyt on niiden suunnittelemisen aika, hyvän tahdon päivät, kun elonkorjuu on käsillä. Että jos vaikka kolmena iltana viikossa lukisi pari tuntia italiaa ja parina iltana ranskaa, niin jo joulukuun alussa alkaisi olla eurokunnossa. Siinä välissä voi kipaista punttisalilla tai sauvakävelyllä, jotta ei olisi isänmaalle häpeäksi.

Suorittamisen ajanjakso on kohta käsillä. Mutta kyllä se siitä syyskuuhun mennessä lässähtää ihan lauantaimakkaraksi.

3 kommenttia:

siiri kirjoitti...

mukava kun muutkin käyttävät tuota navigaattoria

Jaakko Heinimäki kirjoitti...

Minä hommasin jo kaunokirjoitusvihon, ajattelin että kerran vuodessa pitäisi harjoittaa vihon verran kaunokirjoitusta, pysyvät kirjaimet lukukelpoisina.

jarvelainen kirjoitti...

Minun syksyn suuri hankintani on lyijytäytekynä, 2 euroa. Ajattelin tehdä sillä merkintöjä vihkoihin.