Rajalla

Hiukset mielijohteen nostattamasta puhurista hulmuten tuli piipahdetuksi lauantaina Ilomantsissa, Runonlaulajan pirtillä, Mateli Kuivalaisen mailla. Parppeinvaaran kalevalainen näkymä oli jo syksyinen muisto kesästä.

Tutuilta piti tietysti kysyä, että mihinkäs kuntaan te olette liittymässä. Ei mihinkään, kyllä tässä toimeen tullaan ominkin päin, kuului vastaus jonka olen kuullut yllättävän monelta taholta ympäri Suomen. Pogostan Sanomissa puolestaan kerrottiin, että Suur-Joensuun keskukseksi tulee Kiihtelysvaara, jonka funktio ja nimi on tästedes oleva Central Park. Mutta tästä ei ollut mun määräni kirjoittaa.

Ajelin Ohtaansalmen sillan ylitse ja pysähdyin, kuten tapani on, alarinteeseen katselemaan Venäjälle. Vesi ja sillat ovat alhaaltapäin hienot katsella. Tein tutun lenkin rajapyykille, jossa on vanhat merkinnät, Täyssinän rauhan piirrot vuodelta 1595.

Se on se sota, jota sanotaan myös rappasodaksi ja sivistyneemmin pitkäksi vihaksi. Karjalassa sissin nimi on rappari. Tunnetuin tuon sissi- eli rapparisodan edusmies oli Pekka Vesainen, muistanette kansakoulusta.

Rajakiven merkinnät ovat kiintoisia. Suomen herttuakunnassa vaikuttaneet rajavaltuutetut Arvid Tavast, Klaus Fleming ja Daniel Hort ovat piirtäneet kiveen Ruotsin kruunun sekä nimikirjaimensa. Venäläiset ovat piirtäneet vain ristin.

Siinä kohtaavat länsi ja itä: yksilöt ja kollektiivi, ja ihmettelemään jään sitä.

Tuli luetuksi joskus Coplestonin esitystä venäläisestä filosofiasta, jota ei 1800-luvulla ollut juuri kotitarpeiksikaan. Se oli saksalaista lainatavaraa, Hegelin oppeja, idealismia. Kiinnitti tuolloin huomiota kuitenkin Homjakohvin poika eli Aleksei Homjakov, joka luonnosteli uskonnonfilosofisen sobornost-teorian. Sen mukaisesti ihmisenä oleminen toteutuu yhteisössä, joka on jonkinlainen ylipersoonallinen me-tietoisuus.

1800-luvun lopulla Venäjällä olivat suuressa huudossa uskonnollisiin yhteyksiin kytketyt katsomustavat, jotka valmistivat aatteellisesti maaperää vallankumoukselle ja sitä seuranneelle kollektiiviselle elämänmuodolle, jossa yksilöllinen tietoisuus merkitsee kansanviholliseksi tulemista.

Jos jonkun analyyttisen filosofin kanssa keskustelee venäläisestä ajattelusta, mainitaan yleensä yksi ja ainoa ja hänetkin siksi, että voitaisiin osoittaa taipumusta myös sekoilevien spekulanttien suuntaan ja sitä kautta inhimillistävää avoimuutta pehmeäpäisyydelle: Berdjajev. Hän koetti myöhemmin ratkaista venäläisen yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välistä suhdetta uudella tavalla. Yksilö voi hänen mielestään toteutua vain sosiaalisesti, mutta tämä sosiaalinen toteutuminen on kytköksissä individuaaliseen vapauteen. Berdjajeville sosiaalisuus ei merkitse sitä, että mielen ulkopuolelle syntyy uusi kollektiivinen tietoisuus, joka imaisee yksilöllisen tietoisuuden sisäänsä.

Voi olla, että Täyssinän rauhaa rajaa ei enää oikeasti ole: ei ole idän ja lännen rajaa. Amerikka on totuus Euroopasta ja Venäjä totuus Amerikasta. Ehkä sosiaalidemokratisoituneet ruotsalaiset eivät ole yksilöitä vaan demokratian ihmisbrändi kun taas uusrikkaat venäläiset ovat yksilöitä jos ketkä. Maailma on ehkä tältä osin mullin mallin ja aikakirjat sekaisin. En tiedä. Mutta jokin kiveen hakatuissa merkeissä ja niiden erossa edelleen sävähdyttää.