Jumalan mahdollisuuksien lisääntyminen

Eräässä blogissa toisaalla keskusteltiin jumalauskon ja uskonnon rationaalisuudesta eli järkevyydestä.

Kerron tässä, mitä kuuliaisena oppilaana opin syventyessäeni asiaan nuorena teologian ylioppilaana.

Alvin Plantinga, joka on kalvinisti ja ajattelee, että Jumala on antanut kristityille paremman järjen kuin muille ihmisille, on näistä ajatuksistaan huolimatta taitava filosofi, joka esittää modaaliteoreettisen todistuksen. Kirjaan sen tähän, koska yleensä Augustinuksen, Anselmin ja Tuomaan todistukset ja niitä koskevat vasta-argumentit ovat kaikkien tiedossa.

Ajatelkaamme, että Jumalan olemassaolo on mahdollista. On siis toisin sanoen olemassa mahdollinen maailma, johon sisältyy Jumala. Jumala on välttämätön olio. Jos Jumala on yhdessä mahdollisessa maailmassa, Hänen on oltava myös kaikissa muissakin maailmoissa, koska Hän on välttämätön olio. Mikäli siis hyväksymme, että Jumalan olemassaolo on mahdollista ja Jumala on välttämätön olio, Hän on siis myös aktuaalisessa maailmassa. M.O.T.

Plantingan idea on kiinnostava ja huvittava samassa merkityksessä kuin vanhat virret käyttävät termiä huvittava. Myöhemmät virsikirjat muuttavat termin muotoon virvoittava. En kuitenkaan usko, että sillä olisi uskonnollista merkitystä. Jos henkilö hyväksyisi Plantingan todistuksen, hänessä ei ehkä herää uskonnollisia tunteita lainkaan.

Opettajani Simo Knuuttila, joka myös on modaaliloogikko ja jonka väitöskirjan nimeen blogin otsikko viittaa, esitti puolestaan presuppositioteoriaksi kutsutun näkemyksen, jonka mukaan uskonnollinen kieli ei tee siirtoja todistekielipelissä, mutta olettaa tältä jotakin. Uskovainen ei voi hyväksyä todistekielipelin väitettä, jonka mukaisesti ei ole mahdollista, että Jumala on olemassa eli toisin sanoen hän ei voi olla tieteellinen ateisti. Sen sijaan hän voi olla tieteellinen agnostikko, joka ajattelee, että todistekielipelin piirissä Jumalasta ei voi sanoa paljoakaan suuntaan tai toiseen, mutta todistekielipeli mahdollistaa uskonnollisen kielipelin uskomuksen, jonka mukaan Jumala on olemassa.

Uskonnollisen rationaalisen asenteen minimiehto on siis kaksiosainen: uskova pitää mahdollisena, että Jumala on olemassa ja lisäksi hän toivoo, että tämä on olemassa. Ei siis ole välttämätöntä, että hän uskoisi Jumalan olevan olemassa. Episteeminen mahdollisuus ja uskonnollinen toivo riittävät.

Knuuttilan teoria on kuvaus uskonnollisen asenteen minimiehdoista. Senkään tarkoituksena ei ole vakuuttaa, että Jumala on olemassa, sille, joka asiaa epäilee tai asian kieltää. Mielestäni se on valaiseva, joskin moni uskovainenkin voisi esimerkiksi huomauttaa, että uskonnolliseen elämään sisältyy tilanteita, jolloin uskova pikemminkin toivoo, että Jumala ei olisi olemassa.