Cambridge Texts in the History of Philosophy on kirjasarja, jota kutsuisin maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Sarjassa on julkaistu kriittisiä editioita klassikoista antiikista nykypäivään. Hinnat heiluvat 10 punnan tienoilla. Netistä tilaamalla saa, ja kun käytännöllisesti kaikki merkittävät kirjat ovat alkutekstisinä netissä, voi mieltä kiinnittävät kohdat helposti tarkastaa klikkaamalla alkulähteen esille, viittaan tuohon linkkilistaan vieressä.
Esimerkiksi kristillisen teologian Jumalaa koskevan perusmateriaalin saa nyt joka iikka hyllyynsä hankkimalla nämä: Augustine, On the Trinity, books 8-15, ed. G. Matthews 2002 ja Thomas Aquinas, Questions on God, ed Leftow, 2006.
Augustinuksen De Trinitaten loppuluvut ovat paitsi triniteettiopin muotoilu myös modernin tietoisuusfilosofian lähde. Sitä lukemalla pääsee perille, mikä on minä, itse, itseyys, tietoisuus, muisti, ajattelu, tahto jne. loputtomasti loputtomuudesta loputtomuuteen. Augustinus ajatteli, platonistiseen tapaan, että mielen rakenne heijastaa enigmaattisesti eli hämärästi triniteetin rakennetta: Isä - muisti, Poika - intellekti ja Pyhä Henki - tahto. Näin ihmismieli oli hänelle silta kohti ikuisuutta, sen rakennetta ja toimintoja tarkkailemalla oli mahdollista nousta ikuiseen. Moni on ollut tästä hyvin, hyvin vaikuttunut eikä vähiten Rene Descartes.
Tuomaan Summa Theologian ensimmäisen osan kvestiot 1-28 esittävät sen, mitä sanotaan klassiseksi teismiksi. Itse olen kiinnostunut kvestioista 1, 12 ja 13, jotka ovat Tuomaan teologian prolegomena eli filosofinen johdatus siihen, mitä teologia on ja miten Jumalasta voi puhua. Muut kvestiot käsittelevät jumalallisia ominaisuuksia, kuten tahtoa, ajattelua jne.
Yleensä Tuomaasta kerrotaan hänen jumalatodistuksensa. Tämä on kovin harhaanjohtavaa. Hän nimittäin toistamasta päästyään toistaa Johannes Damaskolaisen lausetta, jonka mukaisesti tiedämme Jumalasta sen, mitä Hänestä ei tiedetä, mutta emme sitä, mitä hän on. Mikä olisi Jumalalle sopiva nimi? Hän joka on se joka Hän on, vastaa Tuomas.
Voimme Tuomaan mukaan päätellä kaikesta olioiden analogian mukaisesti, tässä hän tietysti hyödyntää augustinolais-platonistista traditiota. Mutta yhtä asiaa emme tiedä: mitä on olla Jumala. Emme tiedä, mikä on termin divinity (divinitas) merkitys. Se jää salaisuudeksi. Ja koska se Tuomaan mielestä on sitä, mikä on juuri Jumalalle olennaista, emme tunne itse asiassa mitään mainittavaa.
Asiasta hänen mielestään vain ilmoitus ja asian kuulemma voi nähdä (visio), kuoleman jälkeen.
Tuomas oli paljon apofaattisempi veikko kuin koulukirjat kertovat. Hänen nostamisensa normaaliteologiksi uskonnollisen asenteen järkevyyden selostajana on todellakin, kuten Umberto Eco sanoisi, pyromaanin nimittämistä kunniapalomieheksi.
3 kommenttia:
Minulla ei ole eväitä inttää, mutta eilen taisin mainita, että kappadokialaisten isien triniteettioppi on yllättävän likellä monia moderneja ajattelijoita. KÄsittääkseni Lutterin kolminaisuusoppi muistuttaa myös kreikkalaisten mallia. Juurikin Petrin ohimennen mainitsema subordinationismi siinä, kun saksalaisesta idealismista vaikuttunet hengenmiehet lähtevät liikkkeelle ykkösestä ja kakkosen kautta palaavat kolmanneksi takaisin ykköseen.
Ojellin Ari teki kymmenen vuotta sitten laudaturin arvoisen gradun Nyssalaisesta ja totesi, että jumalan olemistavan ja ihmisen olemistavan välillä vallitsee analogia, jossa triniteetti tietääkseni on keskeistä. Omassa graadussani veistelen,e ttä tismalleen tämä kolminaisuusopillinen dialektiikka on Tillichillä ohjaava periaate Jumalan olemistavan ja luodun olemistavan välillä. Integriteetti, itensä hylkääminen ja lopulta uusiutuminen... ihan UT-kamaa, että vanha kuolee ja uusi syntyy jnpp. Suomeksi sanottuna olemassaolo on tätä ulospäin kasvavan kehän kiertämistä. Tätä myös tarkoittaa se kuuluisa "being taking nonbeing upon itself". Ja taustalla klassinen oppi vastakohtien yhteensulautumisesta, seikka jonka vuoksi hylkäämme ainakin 50-luvun tulkinnat actur puruksesta Aristoteellä (Kukkos-Taneli selitti joskus, ettei se liikkumaton liikuttaja -oppi meinaisikaan nykykäsityksen mukaan, ettei liikuttajalla voisi olla ihan oma sisäinen elämä.
Täsmälleen tästä syystä mystikot kuitenkin ajattelevat, että ilman maailmaa Jumala elikkä Oleminen on ikään kuin autistinen; jumala on riippuvainen maailmasta, jonka kautta hän tuntee itsensä. Kiintoisaa on kirjojen maailma, mutta toisaalta sikäli tylsää, että minun elämäni laatuun ei vaikuta mitenkään se, jos joku kammiossaan kuvittelee pääsevänsä käsiksi triniteetin sisäieeen elämään. Eikö se ole jotenkin outoa, se semmoinen mietiskely.
Ja ulospäin kasvavasta kehästä: Minullakin on taas paino vähän noussut, lienen siis aktuaalistunut uudessa formassa; tee minusta uusi luomus.
tämä reggaeprofiili istuu huonosti tähän räknäilyyn, mutta menköön.
Don Jusa
Keskeinen pohja mielen ja Jumalan analogialle on tietysti Platonin valtio, jossa yhteiskunnan rakenne vastaa mielen rakennetta. Plotinoksella tämä traditio jatkuu ja sitä kautta se varmaankin Augustinuksellekin tuli. Pitäisi tietysti lukea Hegelin teologiaa tarkemmin, mutta eiköhän juttu sieltä löydy ja muun muassa sitä kautta tule myös esimerkiksi Jensonille. Tillichin filosofian väitöskirja oli saksalaisesta idealismista, kuten tiedät, ja muistuu mieleen kokemus 20 vuoden takaa, kun tentin samassa tentissä Tenkun Moraalifilosofian historian, Bonaventuran Sielun matkan Jumalaan ja Tillichin Muuttuvan maailman moraalin. Kun luin Tillichiä, se oli sana sanalta, lause lauseelta augustinolaista ja uusplatonistista ajattelua. Sittemmin katselin jotakin Tillichin ja Bonaventuran suhdetta käsittelevää väitöskirjaa, joka löytynee esim. P. Annalan kotikirjastosta, mutta jonka tekijän olen jo unohtanut.
Tillich kirjoitti molemmat väitösteesinsä Schellingistä, jota en tunne, mutta jota oppineet sanovat Tillichin sanasta sanaan vanhoilla päivillään omiin nimiinsä lainanneen. Muuttuvan maailman moraali elikkä Morality and Beyond minulta puuttuu alkukielisenä.
Olen tainnut kyllä itsekin selailla mainitsemaasi Bonaventuran ja Tillichin teologiaa koskevaa vertailua. En ymmärrä tällaisia anakronistisia vertailuja teesien otsikoiksi. Tekiäjä on ehkä John Dourley.
Nyt kun sanoit mielen rakenteen ja valtio-opin välisestä suhteesta, niin on se varmaan sanottu jossain niin, että olen sen rekisteröinyt jollain alitajuisella tasolla, koska nyt se tuntui jotenkin tutulta.
SEn verran olen oppinut, että Hegelin ja Schellingin erottaa radikaalisti se, että toisen mielestä kaikki on ihan hirveän rationaalista, toisen mielestä vapaan tahdon takia elämään sisältyy traaginen irrationaalisuus. Olen tätä jälkimmäistä jengiä, sillä mitään omaa minulla ei ole, on vain Paulus ohjenuoranani tämä traditio, scotuksesta lutteriin ja lutterista böhmeen ja sieltä mutkien kautta schellingin ja kierkegaardin ja tillichin kautta kautta meille, jotka emme ole ihan varmoja, että ollako vai eikö olla.
Se Tenkku ei varmaan ikinä häviä tenttikirjallisuudesta. Ja miksi pitisikään.
Ja Jensonista vielä, että onhan se musiikkitermistön liittäminen teologiaan aivan hirveän virkeätä meininkiä. Vaikkei sinänsä sanoisi mitään uutta. Eihän se vanhatestamentillisen paahtamisen ja uusplatonistisen dynamiikan yhdistäminen ole mikään hirveän uusi juttu...
Lähetä kommentti