Asetunpa tässä mukavasti makuulleni ja oletan, että arvon lukija istuu pieluksen takana ja tulkitsee.
Annan seuraavassa avaimet kehitykseni ymmärtämiseen ja kerron, että varhaisin muistamani kirja ja kertomus on Nille-Nallen hunajaretki, kuvittanut Paul Durand, kirjoittanut Claude Laydu, suomentanut Kirsi Kunnas, Weilin+Göös, Helsinki 1965. Alkuteos: Nounours chez les abeilles.
Nikke ja Marketta ovat vieraisilla Nille-Nallen perheessä. Aamupesu on putouksella ja sitten syödään herkullisesti Emmi-mamman laittamaa ruokaa, jota Rolle, Ralle, Rille ja Pikku Paapero nauttivat.
Mutta mihin Nille lähti?
Jälkiä seuraten Nille löytyy mehiläsipesältä: Tulkaa tulkaa, mehiläiset, mettiäiset, kimalaiset, täällä on teille kukkia, ihania tuoksuvia kukkia.
Mehiläiset saavat kukkansa ja Nille pesästä hunajansa, reilu vaihtokauppa näet.
Kotimatkalla tapahtuu se, että Nille putoaa oksan päältä veteen. Mutta onneksi hunaja säästyy.
Illalla on ohukaisjuhlat ja niiden jälkeen kaikki menevät nukkumaan, paitsi Nille Ja Emmi-mamma, jotka katselevat kuuta.
Siinä siis tarinani kaikessa karmivuudessaan.
13 kommenttia:
Rauskista - Nam! Sanoi James Potkukelkka...
APUUUUUUUUVVAAAA!
Nami, sanoi James Potkukelkka rouskuteltuaan Rauskin.
Syöty on hinaajani.
Mutta kuka on astunut taulullani?
Riistäjäporvarin saapas.
Minä muistan lapsuudesta, että kun radiosta tuli 'Mikki Hiiri merihädässä', niin minä juoksin aina sängyn alle painaen sormet korviini vähän ennen kuin päästiin 'meripeikko-kohtaan'.
Heti 'Suomen Joutsenen' tullessa alkoi helpottaa ja tulin sängyn alta pois.
Ja lukemaan opin Aku Ankkojen paksuista vuosikerroista. Niitä isä kantoi kirjastosta mulle kilokaupalla.
Net oli ihan oikeasti hyviä vielä siihen aikaan.
A-K.H
Tuo oli tuhannen taalan vihje: Nille Nallen porvarillinen elämäntapa, jota viattomaan mieleeni iskostettiin on aiheuttanut sen, että asun loistohuvilassa järven rannalla, aamuisin nousen silkkisessä aamutakissani ja astun parvekkeelle, nuuhkaisen ilmaa, luon silmäyksen rannassa lepäävälle huvipurrelleni ja lausun tyynesti: show must go on!
Rauno
Akut olivat hyviä!
Meillä oli sellaista, että illan tullen kun piti mennä nukkumaan, veljeni meni kaappiin taskulampun ja sähköjohtojen kanssa. Minun, olin pikkuveli, piti vartioida ettei äiti tule ja hyräillä veljelle taustamusiikiksi televiosarjan Salainen tehtävä tunnusmusiikkia.
petri
minullakin on fikkarikokemus:
elimme veljen kanssa kesät mummolassa. kerran löysimme vintiltä serkun piilottaman robert crumb-kätkön. crumbin neuroottista ja hintelää alter egoa sekä rotevarakenteisia ja massiivisen takapuolen omaavia estottomasti seksuaalisia naisia luettiin salaa, taskulamppu täristen vaatekaapissa.
yhtenä päivänä vaari löysi nämä seksisarjakuvat ja vaihtoi ne kaikessa hiljaisuudessa akuankkoihin. akkaripinon päällä oli meille osoitettu kirjelippunen: " kumman valitsen, sen mikä likaa sormet vai sen, mistä tahriintuu mieli."
myöhemmin ylioppilasaineessa vertailin sitten robert crumbin undergound-zeniläisen elämänfilosofian keskeistä henkilöitymää, mr. naturalia sekä valtavirtasarjakuvan äänitorvea, aku ankkaa toisiinsa.
Kafkaesque
Ehkä et kuitenkaan todennut ylioppilasaineessasi, että Akukin on pornolehti.
Muistui mieleeni, että kaikkein 'karmein' lastenlaulu, jonka nimeä en tosin nyt muista, oli se, jossa kolme kissanpoikaa oli lähtenyt heikoille jäille ja - voi hirvitys! - jää petti niiden alla.
Se oli aivan hillittömän järkyttävä kokemus 4-5 vuotiaalle Raunolle.
Sängyn alle ja sormet korviin!
Sitten kun naapurin koira tuli pelastamaan ne pennut, alkoi helepottaa...
Ja sitten oli tämä sydänjuuriin käynyt Disneyn Bambi-elokuva, jonka näin 5-vuotiaana. Metsästäjiä, haavoittuminen... Äiti oli istunut Helsingin pommitukset ja toivoin iltaisin, ettei pommikoneita tule.
Lähetä kommentti