Lama?

Eräät muut sekä Anu Kantola ja Juha Siltala nostettiin äsken estradille pohdiskelemaan lamaa.

Mainitut ovat ikäpolvensa kärkeä. Kantolaa en tunne henkilökohtaisesti. Suomen Kuvalehden kolumnien perusteella pidän häntä yhtenä sukupolveni unen näkijöistä. Hänen näkökulmansa ja lauserakenteensa on sellainen, että kaltaiseni 60-luvulla syntynyt tuntee sen tutuksi. Kantolan ja kumppaneiden jo monta vuotta sitten kokoama Maailmantila ja Suomi on erinomaisen korkealaatuinen.

Siltalaa tunnen – tai tulisiko sanoa tunsin - jonkin verran; lukija lienee jo pannut merkille aikaisemmista jutuistani, etten suinkaan ole mielipide- vaan muistelmakirjailija.

Kun lähdin akateemisesta leipätyöstä apotiksi luostariin, Siltala selitti saaneensa käsityksen, että kyseessä on sinänsä ilahduttava infantiili vapauden illuusio tai jotakin vastaavaa. Juhan suullinen ilmaisu on lyömätöntä. En ole aina vakuuttunut hänen tulkinnoistaan, mutta hän kykenee loihtimaan ympärilleen tunnelman, että hän ikään kuin ainoana taitaisi selostaa aikakirjoja. Minuun illuusio uppoaa kuin häkä, esitystilanteessa. Juha on Suomen historian professori, Topelius.

Että lamasta.

Kantola huomautti, että Iiro Viinasen taloudellinen osaaminen ei ollut kaikkein huikeimmasta päästä. Kuitenkin kaikki rakastivat häntä. Kantolan mielestä kyseessä oli protestanttisen kansan samaistuminen parannussaarnaa saarnaavaan valtiovarainministeriin.

Tästä päästiin Juhan reviirille. Hän mainitsi, että uskokoon ken tahtoo, mutta lamasta on myös se teoria, että se on itserankaisua. Kun asiat alkavat mennä liian hyvin, tulee tila, jossa menestys lauletaan synniksi ja aletaan suorittaa katumusharjoituksia.

Kiinnostavia näkökulmia. Jotta en antaisi väärää todistusta, tuotiin esille muun muassa se, että kyllä rahahanan aukaisu ja ulkomaisen pääoman rooli olivat merkittäviä taloudellisia realiteetteja eli siis syypäitä.

Itselleni tuli mieleen tämä: Nyt uhotaan siellä täällä, että lama tulee. Että ylikuumentuminen valtaa alaa, korot nousevat, samalla inflaatio nostaa päätään, ulkomaisen pääoman päätösvalta lisääntyy jne.

Pielessähän asiat tietysti ovat, jos katsoo vaikkapa asuntojen hintoja, päin puuta kerrassaan ja pahasti.

(Meillä on käynyt huomaamattomasti siten, että se mikä ennen maksoi markan, maksaa nyt euron. Tämä eurooppalaistaminen on tehty taloudelle pikkuhiljaa, mutta sen lisäksi elämme Euroopan Keskuspankin johtamassa säätelyjärjestelmässä, jonka seurauksena meillä ei ole kovin yksilöllistä taloudellista kohtaloa.)

Ikävistä merkeistä päätellen ei kuitenkaan tulisi juuttua kuvitelmaan, että historia toistaa itseään.

Sanon suoraan sen: 90-luvun lamaa ei tule toista kertaa. Se ei toistu. Ei se toistu. Toistu ei se. Tulevien tilanteiden vertaaminen siihen on yhtä ontuvaa ja mautonta kuin 90-luvulla tehty vertailu talvisotaan.

Tilanne on nyt erilainen. Se voi olla parempi tai pahempi, mutta sama se ei ole. Toistan: historia ei toista itseään.

Menneisyyden tapahtumat toimivat vain metaforina nykyisyydelle. Analyyttisen puheen tasolla 90-luvun laman tuleminen uudelleen on yhtä todennäköistä kuin 50-luvun jälleenrakennuksen tuleminen uudelleen.

1990-luvun lama oli karmaiseva tarina ja tarina herättää pelkoa. Tarinan vangiksi jääminen ja kuvitelma, että tilanne toistuu, estää näkemästä.

Mielestäni laman syy oli, että mopo karkasi käsistä, lakattiin näkemästä.

Laman alkulaukauksesta on tasan 20 vuotta. Holkerin umpisokea hallitus aloitti toimintansa tuolloin. Ei pidä kertoa suurta kertomusta lamasta ja laittaa silmiä kiinni. Vaikeassa tilanteessa on parasta pitää silmät auki, katsoa.