Normeja puuttuu?

Olen huomannut väitettävän, että nykyaikainen lääketiede on sellaista, erityisesti geenitutkimuksen ja sen sovellusten osalta, että perinteinen etiikka tai sen normit eivät anna selvää ohjetta, miten toimia.

Onko perinteinen etiikka riittämätöntä ja sisältyykö siihen sopivia normeja nykyaikaisiin kysymyksiin ovat kaksi omaa kysymystänsä. Lisäksi voi kysyä, antaako perinteinen etiikka vanhoihinkaan kysymyksiin riittäviä vastauksia. Tarvitaanko uutta etiikkaa vai uusia normeja vai kumpiakin vai ei kumpaakaan?

Minusta väitteet etiikan riittämättömyydestä pitävät paikkansa siltä osin kuin voidaan todeta, että uudella ajalla ei ole ollut olemassa selvää eettistä teoriaa ja siihen liittyvää normistoa ylipäänsäkään. On kilpailevia teorioita ja kilpailevia käsityksiä siitä, mikä on moraalista ja mikä ei.

Jo Tuomas Akvinolainen totesi, että ihmiset tietävät moraalin yleisen periaatteen hyvää on tehtävä ja pahaa vältettävä, mutta tästä johdetuista normeista vallitsee erimielisyys.

Toisaalta tätä epäselvyyttä ei pitäisi liioitella. Valehteleminen, murhaaminen, varastaminen jne. ovat yleisesti moraalisesti tuomittuja asioita eli melko universaali moraalinen konsensus kyllä vallitsee.

Jos katsotaan, miten länsimaiset yhteiskunnat toimintansa järjestävät, voidaan todeta, että kaikkialla vallitsee yhtäläinen juutalais-kristillis-humanistinen moraaliperinne.

Samalla tavalla väittää, että perinteinen etiikka ei anna vastauksia lääketieteen kysymyksiin on mielestäni liioittelua.

On aivan selviä eettisiä, yleisesti hyväksyttyjä normeja eli moraaliarvoista johdettuja käyttäytymisohjeita. Esimerkiksi eugeniikka on yleisesti moraalisesti tuomittua (erityisesti toisen maailmansodan jälkeen) ja ihmisen käyttäminen välineenä on moraalisesti moitittavaa.

”Perinteinen” etiikka vastaa esimerkiksi kysymyksiin, saako ihmistä manipuloida siinä tarkoituksessa, että vain manipuloidut ihmistuotteet hyväksytään yhteiskunnan jäseniksi tai saako ihmisen kloonata toisen ihmisen varaosiksi kieltävästi.

Kysymyksiin saako lääketiedettä harjoittaa ja tehdä toimenpiteitä, jotka poistavat sairauksia, perinteinen etiikka vastaa myöntävästi.

On siis perinteisestä etiikasta seuraavia normeja, jotka ovat sovellettavissa nykyisiin kysymyksiin.

Ne eivät ehkä vastaa kaikkiin yksityiskohtiin, mutta etiikan luonteeseen ei kuulukaan antaa pilkuntarkkaa käyttäytymisohjeistoa, listaa, josta katsoa, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ainakaan jonkin uuden erityisen lääketieteen etiikan kehittäminen ei olisi ratkaisu epäselviin kysymyksiin.

Erityisesti geenimanipulaation kannalta keskeisiä filosofia kestoaiheita ovat yhtäältä kasvatusfilosofiset kysymykset ja toisaalta luodun ja tehdyn väliseen erotteluun liittyvät teemat.

Ihmistä manipuloidaan joka tapauksessa, kykenipä lääketiede tähän tai ei. Tätä manipulaatiota harjoitetaan kasvatukseksi kutsutun ihmisen käyttäytymisen alueella, jonka institutionaalinen muoto on koulu.

Epäilen, että koulun olisi syytä oppia jotakin lääketieteestä ja panna merkille harjoittamansa manipulaatiotoiminnan vakávuus ja vaikutus. Samalla lääketieteeseen liittyviä ongelmia voitaisiin lähestyä filosofisesti kiinnostavalla tavalla kasvatusfilosofian välinein. Klassikko on tietysti Aristoteleen Politiikan loppukirjat.

Luonnollisen ja tehdyn välillä tehty erottelu sumentui viimeistään 1300-luvulla. Artefaktisessa todellisuudessa monet luonnollisiksi nimetyt asiat ovat itse asiassa artefakteja. Onko esimerkiksi ihmistä tarkoitettu jonkin luonnon lain näkökulmasta elämään niin pitkään kuin hän elää vai onko lääketieteen avulla ylläpidetty elämämme artefakti? Ja jos niin, onko asia hyvä vai paha, väärin tai oikein?

1300-luvulta alkaen on ajateltu, että ei se niin huono juttu ole, luonnon manipulaatio. Manipulaation rajat ovat ongelmallisempi asia. Rajat asettuvat maailmankatsomuksellisten ja arvoihin liittyvien asenteiden perusteella.

Ja siellä se sekoilu alkaa. Ei etiikan puuttuvissa normeissa.