Totta joka sana?

Joku voi sanoa, että hänen puheestaan on joka sana totta, mutta Donald Davidsoniin tämä ei tekisi vaikutusta. Totuus kun on hänen mukaansa lauseen, ei sanojen ominaisuus.

Kiinnostava huomautus, joka muistuttaa nominalistien, ainakin William Ockhamin käsitystä kielestä - siihen ei usein kiinnitetä huomiota, kun nominalismi esitetään näkemyksenä, jonka mukaisesti yleiskäsitteet eivät ole olemassa vaan ainoastaan yksilöoliot. Ockhamin terministisessä logiikassa sanojen merkitys johdetaan lauseista. Kieli kokonaisuutena tekee elämästä merkityksellistä ihmetellessämme, että millä oikeudella sanomme kahta jänistä jänikseksi, jos vain yksilöoliot ovat olemassa.

Davidson kirjoitti vaikeatajuisia filosofisia esseitä. Yksi hänen tunnetuimmista ideoistaan on tekojen selittäminen kausaalisesti siten, että intentiot ja motiivit eivät ole vain reasons vaan causes. Mielen toiminnat ovat lailla selitettäviä, mutta laki on useimmissa tapauksissa vaikeasti ilmaistavissa. Mielen toimintoja vastaavat fyysiset toiminnot, joita niitäkin säätelevät lait.

Vastaavuudesta huolimatta emme tunne, näin luulisin Davidsonin ajatelleen, lakia, joka linkittää fyysisen ja psyykkisen toisiinsa, niin lainomaisista ilmiöistä kuin molemmissa onkin kysymys. Mielen toiminnot ovat supervenienttejä tai emergenttejä suhteessa fyysiseen. Jokaista mielen toimintoa vastaa fyysinen (aivo)toiminto, mutta emme tiedä, miten tämä vastaavuus muodostuu. Lisäksi kuvaukset aivotoiminnoista ja mielen toiminnoista ovat erilaisia.

Davidson oli Willard van Quinen oppilas. Quine oli se filosofi, joka Yhdysvalloissa liittyi Fregen ja Russelin aloittamaan niin sanottuun analyyttiseen perinteeseen. Hän opetti Harvardissa, ja melkein kaikki merkittävät amerikkalaiset filosofit olivat hänen oppilaitaan. Ehkä sen takia Georg Henrik von Wright luonnehti häntä suurimmaksi elävistä, silloin kun vielä molemmat elivät.

Quine tuli kuuluisaksi ensin logiikan tutkimuksistaan ja erityisesti paperista Empirismin kaksi dogmia. Hän arvosteli siinä loogisen positivismin piirissä kannatettua erottelua analyyttisiin ja synteettisiin totuuksiin. Analyyttinen totuus on "kaikki poikamiehet ovat naimattomia". Quinen mielestä analyyttisetkin totuudet sisältävät lausumattomia kokemukseen perustuvia ainesosia eikä näin ollen synteettisten totuuksien suhteen tehtyä kuilua voi tehdä.

Muita ideoita, joista Quine on kuuluisa, on radikaalikäännösteesi, jonka mukaisesti kääntäessämme kielestä toiseen emme voi olla varmoja, olemmeko kääntäneet kaiken. Aina voi jäädä huomaamatta merkityksiä, jotka vain äidinkieliyhteisö tuntee. Tätä näkemystä muun muassa Davidson lujasti vastusti.

Edelleen Quinen holismi merkitsi sitä, että hänen mielestään olympolaiset jumalat ja kvarkit ovat yhtä uskottavia, mutta se viitekehys, jossa kvarkit esiintyvät, on perinjuurin uskottavampi kuin se, jossa olympolaiset jumalat. Tästä syystä kvarkkeihin kannattaa uskoa. Ei sana vaan lause!

Quine ei hyväksynyt modaalilogiikkaa vaan koki sen synnissä siinneeksi. Hän onkin yksi Jaakko Hintikan voimakkaimmin arvostelemista filosofeista. Hintikan mukaan Quinea on esitelty "muka" logiikkona, vaikka hän ei ole saanut aikaiseksi alalla mitään rakentavaa. Sen sijaan Quinen esittämä kritiikki on ollut inspiroivaa.

Tietoteoriassaan Quine edusti naturalismia tai fysikalismia siten, että hänen mielestään fysiikka on tieteiden malli ja myös ihmisen tietoa koskeva tutkimus tulee suunnata sen mukaisesti. Se mitä on olemassa, on kaikki, mutta tähän ei tule lisätä minkäänlaisia kuvitelmia eli mahdollisuuksia.

Raapaisin tämän tenttivastauksen, koska eilen tulin kirjoittaneeksi blogiin Davidsonin ja Quinen nimet.

Kovia poikia! Yhtenä seurauksena on ollut se, että logiikka on muodostunut omaksi alakseen ja irronnut filosofiasta. Yhteen aikaan mitään muuta ei tehty. Oltakoon Hintikan modaalilogiikasta mitä mieltä ollaankin, mielestäni sen kiinnostavaa on se, että se pyrkii tuomaan siitä irronneen logiikan takaisin filosofian osaksi. Jos nimittäin Quinen ja kumppaneiden otetta voisi luonnehtia filosofiseksi logiikaksi, Hintikan kirjoitukset ovat pikemminkin logistista filosofiaa. Se mikä kummastakin lähestymistavasta tekee kysymyksiä herättävän ainakin kaltaiselleni maallikkolukijalle, on, että kovin vähän itse välineistöstä jää käteen. Kaikki se, mitä tuntuu kiinnostavalta, on sanottu ilman loogista välineistöäkin, kuten esimerkiksi, että koettaessamme käsittää maailmaa voimme käyttää mielikuvitusta ja kuvitella sen toisenlaiseksi kuin se on.