Yksi, minkä vain arvon seurakunta päättää, touko-elokuun sunnuntaista on luomakunnan sunnuntain. Vaikka en ole seurakunta vaan yksinäinen blogisti, juontui mieleen viettää tänään sellaista, erittäinkin kun A.K.H:n blogissa eilen oli juttua kasveista.
Joku mainitsi, että kun kaktuksille puhuu, ne kuolevat. Olen kuullut samasta kokemuksesta muualtakin. Kukille ei kuulemma pidä puhua. Tämä on niin sanottua kansanviisautta.
Mutta onko kasveilla sielu, kuten kysyttiin.
Aristoteles vastasi kysymykseen myöntävästi, mutta hänen vastauksensa on spesifi. Sielu, nimittäin, on se, mikä tekee jonkin eläväksi. Ja kasvit epäilemättä ovat eläviä.
Aristoteles ajatteli, että kasvisielu tai vegetatiivinen elämä on osa myös ihmisyyttä ja näin ollen ihminen on kasvi. Olen siis kaktuksen veli ja St. Paulian sisar. Serkkuni on Paavalinmiekka.
Kunniasanalla. Se ei ole kovin uskottavaa alle 35 vuotiaista, johon ikään ihminen on kuolematon ja unohtanut vegetatiivisen elämänsä, mutta tästä eteenpäin, epäilemättä, suhde omaan vegetatiivisuuteen alkaa voimistua: kaislikossa suhisee.
Aristoteleen mukaan sielussa on kuitenkin myös toisenlaisia kerrostumia, kuten eläinsielu ja järkisielu. Eläimillä on kyllä ajattelutoimintoja, mutta niillä ei ole intellektuaalista kokonaisvisiota todellisuudesta.
Myöhemmin Augustinus huomautti, että koiralla on tietoisuus, koska koira kyllä huomaa, kun se sulkee silmänsä. Tietoisuuden sisällöksi augustinolais-kartesiolaisessa traditiossa länsimaissa onkin riittänyt tämä: tietoisuus on sielun havainto itsestään ja ruumiistaan.
Kasveilla ei ole samanlaista tietoisuutta kuin ihmisillä. Ne eivät havaitse itseään. Niillä on kuitenkin itsesäätelyjärjestelmä, joka perustuu solukon sisäiseen informaatiokiertoon. Kasvit reagoivat ulkomaailman tapahtumiin, esimerkiksi päivän pituuteen tai ilman lämpötilaan. Ehkä tämä solujen toimintaan liittyvä reagoiminen on juuri sille monimutkaisemmalle prosessille, jota sanomme sielun eli mielen tietoisuudeksi.
Ne jotka halailevat puita ovat kuin ovatkin oikeilla jäljillä.
sunnuntai, elokuuta 05, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Sitten on vielä kivisielu ja kivisydän, jonka tilalle on mahdollista saada lihasydän. Mainitsin sinulle kerran, että Sajama on tunnustukseltaan aristoteelinen naturalisti (jollei ole muuttanut kantaansa).
Kun lukee Aristotelesta, niin syntyy järkeenkäypä ja jäsennelty kuva maailmasta. Uuden ajan filosofiasta voimme oppia kuitenkin, että kielen ja mielikuvituksen alueella kannattaisi hurvitella jonkin verran enemmän kuin Isoo-Arska. Jos aloittaa filosofianopinnot Aristoteleesta, niin astuu helppokulkuisesta pääovesta sisään ja pääsee heti kiinni ytimeen. Jos taas saapuu taloon jonkun Wittgensteinin avulla, kuten itse aikanaan tein, niin kauan menee kellariloukoissa palellessa, semminkin jos on kivisydän ja puupää.
Minulle kävi filosofian opinnoissa köpelösti.
Piti opiskelemani lapsenhoidon ohella Hesan yliopistossa appro filosofiasta. Tenttipäivä meni ja toinenkin. Sitten Mies rupesi tenttaamaan minua, ruoja, joka oli opiskellut yliopistossa mm. filosofiaa. Että miten määrittelet nominalistit, se aloitti. Minä olin kysymysmerkkinä.
Sitten tajusin mistä on kyse. Vauva oli aivan tavattoman eläväinen otus, poika tietysti, ja mies tienasi leivän. Heräsin aamulla kuin kunnon vaimo hoitamaan miehen tiehensä ja ruokkimaan lapsen, yösyöttämisten lisäksi.
No, lapsen päiväunilla minä nukahdin. Ajattelin että sitten kun se menee yöunille minä rupean lukemaan tenttikirjoja. Ei tullut mitään, uni otti valtaansa.
Olen siis täysin itseoppinut mitä tulee kaiken maailman filosofeihin, mutta juuri nyt opiskelen Sartren minä-kuvan kehitystä. von Wrightit ovat menneet aika hyvin kurkusta alas.
Ehkä kokeilen vielä Aristotelestä, että jospa pääsisin vielä kiinni.
Ripsa
Aloita Nikomakhoksen etiikasta, Politiikasta ja Retoriikasta. Jos otat heti käteen Metafysiikan, juttu voi jäädä siihen, sillä se sisältää filosofianhistorian hikisimpiä kohtia.
Lähetä kommentti