Luomiskertomus oli Augustinukselle monestakin syystä tärkeä teema. Sen käsittely muodostui välineeksi ilmaista, mikä on hänen katsomustensa ero manikeolaisuuteen, jonka kannattaja hän oli kymmenkunta vuotta.
Manikeolaisuus oli itseään parakleettina pitävänä Manin oppisuunta, jonka mukaisesti hyvä ja paha ovat omat itsenäiset alkuprinsiippinsä. Maailma on hyvän ja pahan taistelua eikä siinä auta kuin dieetti eli viikunoiden syöminen ja sukupuolielämästä pidättäytyminen.
Luomiskertomuksen tarkastelu tarjosi Augustinukselle yhden prinsiipin tarkastelemisen sekä mahdollisuuden ajatella pahaa hyvän puutteena eli privaationa eikä itsenäisenä substanssina.
Genesis-kommentaari on otsikoitu ad litteram eli kirjaimellisesti tulkittuna. Kirjaimellinen tulkinta oli Augustinukselle kuitenkin omintakeinen. Kirjaimellisuus ei tarkoita sitä, että kun Jumala otti maan tomua, hänelle ajateltaisiin kädet. Sen sijaan kirjaimellisuus on itse asiassa usein metaforinen tai symbolinen näkemys siitä, mikä on tekstin alkuperäinen tarkoitus, mitä kirjoittaja on tarkoittanut.
Ja kaikillehan on selvää, että oikea kirjaimellinen tulkinta on tämä: luominen on tapahtunut yhdessä hetkessä ikuisuudessa, ei kuudessa päivässä. Päiviä on vain yksi. Kuusi päivää ovat yhden päivän ulottuvuuksia.
Augustinus ajatteli, että lause alussa Jumala loi taivaan ja maan tulee tulkita siten, että alussa tarkoittaa ikuista Poikaa, joka oli ennen kuin temporaalinen alku, joka on ensimmäinen luotu, luotiin. Taivas ja maa puolestaan viittaavat yhtäältä spirituaaliseen luomiseen eli enkeleihin sellaisina kuin tuntevat itse itsensä (taivas) ja muodottomaan materiaan. Kun Jumala sanoo "tulkoon valkeus", tämä tarkoittaa sitä, että luodut kääntyvät luojaansa kohti.
Ja tämä siis kaikki yhdessä momentissa. Augustinus käsittelee kylläkin laajasti ilmestymisjärjestyksiä, mutta hänen mukaansa kyse on prioriteeteista ei temporaalisesta seuraamisesta.
Enkeleillä on aamutietoa ja iltatietoa, hän kertoo, ja paljon myöhemmin Tuomas Akvinolainen oli tästä innostunut. Aamutieto on valon myötä tapahtunutta kääntymistä kirkkauteen. Iltatieto on sitä, että enkeleiden itsetuntemus on kasvanut: ne tuntevat itsensä ja luodut itsenään ikään kuin erillään Luojasta.
Ja paljon muuta mielenkiintoista Genesis-kommentaariin sisältyy. Luin sitä Ranuan eläinpuiston parkkipaikalla, kun muu väki meni puistoon katsomaan jääkarhuja ja minä jäin autoon vahtimaan villakoiran ydintä.
Mikä minua kiinnostaa Augustinuksessa? Ehkä vain jonkinlainen yleissivistyksellinen velvollisuudentunto. Olisi kai hyvä tietää, kun on tämän ammatin valinnut, mitä hän ajatteli. Mutta olen viehättynyt myös hänen mielikuvitukseensa, joka väliin kulkee kreisille alueelle. Genesis-kommentaarissa esimerkkinä on pitkä pätkä keskustelua siitä, miten Jumala liikkui luotuaan valon. Tuliko varjo, laskiko Aurinko jossain päin ikuisuutta ja liikkuiko Jumala Auringon mukana? Pois se meistä, toteaa Augustinus, että näin tyhmiä kuviteltaisiin, samaa, mitä olemme oppineet merimiehiltä. Mutta kuvittelipa kumminkin.
Kiinnostava yksityiskohtana mainittakoon, että kirjoittaessaan Pyhästä Hengestä, jumalallisesta rakkaudesta, luomisen yhteydessä, Augustinus viittaa myös maailman hautomiseen.
Hän tunsi Sotkan munan, vaikka ei ollutkaan lukenut Kalevalaa koulussa.
6 kommenttia:
Augustinus oli merkillinen persoonallisuus - erittäin intohimoinen mutta lopulta pidättyväinen, oppinut ja viisas mutta myös - ilmeisesti manikealaisen perintönsä sekä Pelagiuksen takia - miltei äärimonergisti - mikä ei ollut lopulta kovin viisasta...
Nietzsche kritisoi Augustinusta parhaalle ystävälleen (liberaali-)teologi ja kirkkohistorian professori Frans Overbeckille tekopyhäksi, mutta pilkka osuu Nietzschellä jälleen omaan nilkkaan.
Nietzsche haukkui kaikki ne, joita samalla syvästi arvosti.
Samanmielisiin oli tietysti helppo suhtautua myöntyvästi, mutta se ei ole kiinnostavaa...
Oliskohan Augustinuksella ollut analogisesti samankaltaista problematiikkaa Pelagiuksen suhteen, joka väitti omineensa juuri Augustinukselta omat näkemyksensä.
Tuo Pelagius-asia ja siihen liittyvä tahdon teoria on yksi asia, joka on omissa tuumailuissani kesken. Pelagius löysi pohjan katsomuksilleen Augustinuksen nuoruudenteoksista ja yllättyi kun tämä otti niin voimakkaan kriittisen kannan häneen. Uudessa Augustinus-elämänkerrassaan James J. O'Donnell tarkastelee tätä kysymystä Augustinuksen omana "julkisuusprojektina". Augustinus oli vakiinnuttamassa 400-luvun alussa asemaansa Afrikan pohjoiskärjen kristittyjen napamiehenä ja Pelagius saapui nuorena urhona kuin kukkopoika tunkiolle. Yksi juttu, joka tähän liittyy, on se, että Augustinuksen tahdon teoriaa on pidetty filosofisena kysymyksenä ja tulkittu niin, että hän edustaa ikään kuin eri tasoisten tahdon ulottuvuuksien teoriaa (intransitiiviset, transitiiviset ja vaikka mitä sekamelskaa). Olen uumoillut, ettei tässä vain olisi kyse siitä, että Augustinuksella on kaksi tahdon teoriaa ja selitys on historiallinen eikä teoreettinen. Hän oli nuorena toista mieltä kuin vanhana ja Pelagius-asetelmaan vaikutti myös hänen donatolaisten kanssa käymiensä neuvottelujen yhteydessä korostunut armon korostuksensa.
Minusta Augustinus Ankka, meille Aku, on ihan huippu kiinnostava vaikka hänestä tiedän vain kolmannen käden kautta. Kaikki ne modernit ajattelijat, joiden aatelmiin olen ehtinyt ja viitsinyt tutustua millään tavoin, ovat ontologiassaan augustinolaisia. Tai itse asiassa (uus)platonisen tradition eräänlaisia jatkajia mutta kuitenkin. Jopa Jenson, joka vieroksuu kreikkalaisen filosofian termejä, mutta puhuu silti enemmän tai vähemmän samoista asioista ja ihan kiinnostavasti vielä.
Tunnustuksiakaan en ole lukenut.
Varmaan on kirjoitettu elämäkertoja, joissa Augustinusta lähestytään - korostan ajallisesti, ei fyysisesti - takaa päin. Jolloin siis ei hänen elämäntyötään arvoteta kääntymisen perusteella tai sillä perusteella, että hänestä tuli jälkikäteen lännen kirkon merkittävin teologi.
Sanokaas nyt joku kirja, jos satutte tietämäään.
Protestanteille A. on tosi tärkeä kirkkoisi, mutta kiintoisaa on, että monien myöhempien aikojen pyhien triniteettiajattelu tulee likemmäs kappadokialaisia. Harmi, etten ehtinyt Ojellin Arin väitökseen.
Jostain muistuu mieleeni tämä, mitä nyt kirjoitit.
Oletko kirjoittanut siitä jo aiemmin vai olenko lukenut siitä jostain muualta..?
Mutta oliko Augustinus siis oman laatuisensa opportunisti?
Tuo kirkon 'kivijalka'...opportunisti..?
Hmm...
No mitäpä muuta 'hallintojohtaja' voisi olla...ei hänellä ole paljon mahdollisuuksia..;)
Ad Jusa & Rauno
Suosittelen James J. O'Donnell, Augustine, Sinner & Saint, Profile books 2005. Siitä olen aikaisemmin kirjoittanut, jos tuntui tutulta.
Just. Usko ainoastaan jos voit. Lukupaikka oli passeli.
Lähetä kommentti