Lapsuus ynnä kouluvuodet

Augustinusta ja Monicaa kuvaava maalaus on Ary Schefferin.

Juontui siitä mieleen, että ennen aikaan maailmassa oli tapana julkaista tulevien kirjojen otteita lehdissä.

Siirrän tavan blogiin ja laitan pienen katkelman Augustinuksen elämää ja ajattelua koskevasta yleisesityksestä, jota olen kirjoitellut vapaahetkinä ja jonka on tarkoitus valmistua vuoteen 2028 mennessä.

Augustinus kuvaa melko tarkasti varhaista lapsuuttaan, josta hän toteaa, ettei muista sitä, mutta on kuullut siitä kertomuksia ja lisäksi tarkkaillut pikkulapsia myöhemmin. Näiden havaintojen perusteella hän olettaa, että hän on ollut varsin tavallinen lapsi, joka imi rintaa, oli tyytyväinen kun viihdytettiin ja itki tuntiessaan ruumiillista kipua.

Varhaislapsuutensa kuvauksessa Augustinus kiinnittää huomiota kommunikointitaitojen kehittymiseen. Hänen ajatukseensa siitä, miten hän oppi sanoja, kun aikuiset osoittivat esineitä ja sanoivat niiden nimen on Ludwig Wittgenstein kiinnittänyt huomiota.

Wittgensteinin mielestä Augustinuksen kuvaus kielestä sopii vain alkeelliseen kielenkäyttöön, mutta ei varsinaiseen kielen oppimiseen, jossa on kyse laajemmasta sääntöverkostojen ja ”pelien” taitamisesta.

Wittgensteinin huomautus vaikuttaa kuitenkin ongelmalliselta, koska Augustinuksen kuvaus kielen ja kommunikaation oppimisesta on laajempi kuin vain nimen ja esineen väliseen suhteeseen liittyvä kuvaus.

Niinpä modernia psykologiaa muistuttavalla tavalla Augustinus mainitsee oppineensa hymyilemisen ja ilmaisseensa ennen kielen oppimista toiveitaan potkiskelemalla ja jokeltelemalla.

Esikielellisiin ilmaisuihin liittyi myös lapsille tyypillinen ”diktatuuri”: kun toiveet eivät tulleet täytetyiksi, Augustinus uskoo suuttuneensa ja voimistaneen vaatimuksiaan parkumisella.

Tällaiset asiat liittyvät Augustinuksen universaaliksi, kaikille ihmisille yleiseksi kieleksi nimittämään kommunikaation muotoon. Sen ainesosia ovat ruumiinliikkeet, katseet, eleet ja äänen sointi. Tämä yleiskieli ilmaisee Augustinuksen mukaan sekä sen, mitä mieli tavoittelee ja torjuu että sen, mitä sillä on.

Myös kysymys universaalista kielestä on meidän aikaamme asti elinvoimaisena säilynyt filosofinen aihe. Perustuvatko luonnolliset kielet kuten suomi ja englanti johonkin niiden taustalla olevaan kaikille yhteiseen kieleen ja mikä on tämän kielen luonne? Onko luonnollisen kielen takainen yleiskieli todellisuuden edustuksia säännönmukaisella tavalla sisältävä ja voidaanko se mallintaa esimerkiksi tietokoneissa?

Näiden lapsuuden psykologian ja filosofian teemojen lisäksi Augustinus käsittelee lapsuuden hengellistä merkitystä ja luonnetta. Hän kysyy, mistä on peräisin ja päätyy näkemykseen, jonka mukaisesti hän on Jumalan tekemä. Jumalassa elämä ja oleminen ovat yksi ja sama asia.

Toinen, Augustinuksen ajattelulle tyypillinen seikka, jonka hän ottaa esille, on kysymys synnistä. Hän kirjoittaa, että jokainen on syntinen, jopa yhden päivän maan päällä elänyt lapsi.

Synti tulee ilmi esimerkiksi ahneudessa, jolla lapsi tavoittelee äitinsä rintoja. Se tulee esille siinä, miten lapsi pyytää itselleen asioita, jotka eivät ole tavoittelemisen arvoisia, suuttuu toisiin ihmisiin ja tavoittelee kohtuuttomasti itselleen mielihyvää. Vihdoin Augustinus viittaa katsomukseensa, joka muovasi kristillisen perisyntiopin: hänet on siitetty synnissä.

Augustinus ajatteli siis, että synti on suorastaan biologisesti lapsen siittämisen myötä periytyvä ominaisuus. Nykyajan ihminen voi sivuuttaa näkemyksen olankohautuksella, mutta onko hänellä siihen aihetta, mikäli hän itse esittää, että ihmisten ongelmakäyttäytyminen selittyy ”itsekkyysgeenin” näkökulmasta?

Augustinus valittaa lapsuutensa syntejä läpi Tunnustukset teoksen ensimmäisten kirjojen. Lukijaa hymyilyttää hänen paatoksellisuutensa, sillä näissä synneissä on jälkimaailman näkökulmasta kyse harmittomista kepposista.

Niinpä Augustinus esittää karmeimmaksi teokseen varkauden, joka liittyi sosiaalistumiseen, haluun olla ”Baabelin katuja” kiertelevän poikajoukon jäsen. Augustinuksen raportoima synti oli lyhyesti se, että hän ja hänen ystävänsä varastivat päärynöitä antaakseen ne sikojen syötäväksi! (Conf. II, 4)

Lapsuuden syntien tavallista voimakkaampi voivottelu ja kepposten tekeminen vihjaavat, että Augustinuksen luonteessa oli annos rajuutta. Kenties rajuutensa ja vilkkautensa vuoksi Augustinus ei lapsuudessaan ollut innokas koululainen, vaikka hänet kouluun varhain toimitettiinkin.

Hän kertoo, miten häntä kiinnostavat enemmän pelit kuin opiskelu; kuten niin monille koululaisille myöhemminkin, hänelle välitunnit olivat tärkeimmät oppitunnit.

Koulunsa Augustinus aloitti noin 5-7 vuoden iässä kotikaupungissaan Thagastessa. Siellä keskeisiä asioita olivat kuri ja ulkoluku.

Augustinus kertoo, että ruumiillista kuritusta käytettiin opetusmenetelmänä ja että myös hän joutui sen kohteeksi; Augustinuksen inhoamassa kreikan kielessä paidagogos, sananmukaisesti ”kurittaja”, merkitseekin orjaa, joka pakottaa vastaanhangoittelevan oppilaan opintoihin.

Koulussa opetettiin latinaa, kreikkaa ja matematiikkaa. Erityisesti Vergiliuksen latinankieliset Aeneas teoksen kertomukset ihastuttivat Augustinusta, mutta Homeroksen tarinat ja erityisesti niiden vieras kieli, jota hänen oli kokemuksensa mukaan lähes mahdoton oppia, olivat hänestä vastenmielisiä.

Peter Brown huomauttaa, että Augustinuksesta kehkeytyi ainoa merkittävä antiikin filosofi, joka ei taitanut kreikkaa. James O´´Donnellin arvion mukaan hän oli perehtynyt siihen kuitenkin sikäli, että saattoi tarkastaa käännöksistä tekstin luettuaan sen alkuperäisiä kreikankielisiä muotoja.

Augustinuksen koulutus muodostui kirjallisesta luentokoulutuksesta. Opettaja luennoi Vergiliuksen, Ciceron ja Sallustiuksen teoksia yksityiskohtaisesti sana sanalta selittäen niiden oikean muodon ja merkityksen.

Oppilaiden tehtävä oli ulkoluku. Uskollisuus tekstille ja sen sanamuodoille väritti myöhemmin aikuisen Augustinuksen tapaa selittää Raamattua.

Jokainen ilmaisu ja sana oli hänen tulkintansa mukaisesti tarkoituksenmukainen ja tärkeä. Niinpä hän otsikoi merkittävimmän eksegeettisen teoksensa Genesiksen kirjaimellinen tulkinta.

Augustinuksesta ei kuitenkaan tullut fundamentalistia termin 1800-luvun merkityksessä. Kirjaimellinen tulkinta liittyi hänen lukutavassaan allegoriseen selittämiseen siten, että hän ei esimerkiksi selittänyt ihmisen luomista siten, että Jumala olisi konkreettisilla käsillään ottanut konkreettista tomua ja valmistanut siitä ihmisen. Vastaavasti Vanhan testamentin opetus kuudesta luomispäivästä oli hänen mukaansa metafora.

Hieman samanlaisen kirjaimellisen raamatunselittämisen tavan omaksui myöhemmin Martti Luther. Hänen mukaansa Raamatusta on etsittävä sitä, mikä ajaa Kristusta. Ei ole kuitenkaan niin, että Raamatun teksteistä pitäisi valita Kristusta ”ajavat” kohdat, vaan koko Raamattu luomiskertomuksesta Ilmestyskirjaan julistaa Kristusta.

Augustinus sai alkeisopetuksensa kotikaupungissaan Thagastessa sekä noin 15-vuotiaasta lähtien Madaurassa. Isän heikon talouden takia hän joutui kuitenkin keskeyttämään Madaurassa harjoittamansa opinnot hetkellisesti ja palaamaan kotiin maatöihin ja, oman kertomuksensa mukaisesti, pahantekoon.

Opintojen rahoittamisessa auttoi isän tuntema mahtimies Romanianus. Vaatimattomissa olosuhteissa elävälle Patriciukselle ystävyys Romaniuksen kanssa oli elinehto sille, että hänen pojalleen avautuisi tie uraan ja menestykseen. Sen ensimmäisiä avautuneita ovia oli siirtyminen suureen maailmaan, Karthagoon.