Jumalan isyydestä

Jotkut esittävät, että puhe Jumalasta Isänä on patriarkaalista ja siitä pitäisi luopua.

Asia on monimutkainen. Kristillinen kolminaisuusoppi opettaa, että Isä synnyttää Pojan. Tämä ei ole kovin patriarkaalista. Lisäksi Pyhä Henki on tulkittu kristillisessä perinteessä jumaluuden matriarkaaliseksi ulottuvuudeksi.

Itse asiassa triniteetti on sisällöllisesti yhtä matriarkaalinen kuin patriarkaalinenkin.

Kohdat, joissa Jeesus puhuu Jumalasta Isänä ovat Isämeidän rukouksen lisäksi seuraavanlaisia:

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkö kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen isänne ruokkii ne.” (Mt 6: 26)

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. (Mt 6:31-32)

”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Mt. 7:11)

”Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvanne on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.” (Mt. 10: 29-31)

Näiden huolenpitoa koskevien Matteuksen evankeliumin kohtien lisäksi uusi Testamentti vertaa taivaallista Isää paimeneen, joka etsii yhtä eksynyttä ja anteeksiantavaan isään, joka vastaanottaa tuhlaajapojan takaisin kotiinsa.

Kristillisen dogmatiikan ja Uuden testamentin valossa tarkasteltuna taivaan Isään liittyy täydellisyyttä, jota emme kohtaa maallisissa isissä. Asia käy ilmi, kun tarkastellaan tunnetuimpia uskonnonpsykologisia teorioita siitä, millaisia isäkokemuksia uskontoon liittyy.

Teorioista tunnetuin on Sigmund Freudin muotoilema näkemys, jonka hän esitti teoksissaan Toteemi ja tabu sekä Mooses ja monoteismi. Näiden teosten taustalla on Freudin uskomus, jonka mukaisesti kuningas Oidipus avaa ihmismielen hämärät puolet.

Antiikin myytin mukaan Oidipus surmasi vahingossa isänsä ja meni naimisiin äitinsä kanssa.

Freud uskoi, että alkuasukkaiden ynnä muiden villein toteemikäytänteet ja tabusäännöt on luontevaa tulkita isänmurhamyytin valossa. Hänen mukaansa muinaiset toteemit edustavat tyrannimaista isää, jonka mustasukkaiset heimon nuoret miehet aikoinaan murhasivat ja veivät hänen naisensa.

Toteemin palvonta eli pyhä pelko merkitsee isänmurhan torjumista ja toteemiin liittyvät tabut, jotka esittävät heimon avioitumissäännöt, merkitsevät torjuttua sukurutsautta. Freudin mielestä uskonto siis alun alkaen oli ongelmalliseen isäsuhteeseen ja naisista käytävään kilpailuun liittyvien traumojen käsittelyä.

Mooses-teoksessaan Freud puolestaan esittää, että Israelin kansa murhasi Mooseksen erämaassa ja että tämä ajan mittaan muodostui juutalaista kulttuuria neurotisoivaksi asiaksi ja siirtyi sieltä myös kristinuskoon, jossa Isä surmaa Poikansa.

Nykyisessä keskustelussa tätä tulkintalinjaa on jatkanut Rene Girard esimerkiksi teoksessaan Violence and Sacret, jonka mukaan uskonnossa on kysymys väkivallan suodattamisesta. Girardin mielestä uskonnolliset uhrimenot tuottavat mieleen ensimmäisen uhrin muiston ja hillitsevät näin ihmisen alkuperäisesti väkivaltaisen luonnon hillittömyyksiä.

Freudin teoria on historiallisesti paikkansa pitämätön ja yhtä mytologinen kuin sen kohde eli uskonto. Siihen sisältyy kuitenkin kiinnostavia näkökohtia esimerkiksi nykyisen uskontojen välisen kohtaamisen näkökulmasta. On olemassa uskonnollisuutta, joka näyttää olevan jonkinlaista isälle näyttämistä ja väkivallan käyttämistä. Tässä yhteydessä ei tarvitse kuin viitata kristinuskon ja islamin fundamentalistisiin ryhmittymiin.

Edelleen nämä tulkinnat herättävät ajatuksia siitä, millaisia kovia vaatimuksia kristillinen käsitys, jonka mukaisesti lapset oppivat Jumalasta vanhempiensa välityksellä, asettaa vanhemmille.

Samalla ne tekevät käsitettäväksi, joskaan ei välttämättä kannatettavaksi niitä ajatuksia, joita Karl Barth on esittänyt uskonnosta.

Barth ajatteli, että kaikki uskonto on Jumalasta poispäin vievää. Niinpä käärmeen keskustelu Eevan kanssa Paratiisissa oli ensimmäinen esimerkki sielunhoidosta ja Aatamin vastaus Jumalan etsintään ensimmäisen esimerkki saarnasta.

Mikään luonnollinen yliluonnollisen lähestymistapa ei Barthin mielestä johda kohti Jumalaa vaan poispäin Jumalasta. Hänen kuuluisa lausahduksensa, että Jumala on kokonaan toisenlainen, ganz Anderes, tarkoittaa tätä.

Barthin näkemys on siis käsitettävä ihmisen uskonnollisten perversioiden taustan näkökulmasta.

Mielestäni hän kuitenkin erehtyi.

Uuden testamentin Isä on kokonaan toisenlaisen täydellisessä luotettavuudessaan, läsnäolossaan ja rakkaudessaan. Hän ei ole niin kuin maalliset isät, jotka kirjoittavat blogeja Taivaan Isästä sen sijaan että viettäisivät aikaansa lastensa kanssa.

Uuden testamentin Isä on lapsensa kanssa siten, että hiuskarvakaan ei putoa. Parhainpäin käännettynä Jumalan täydellinen isyys merkitsee sitä, että maalliselta isältä ei edellytetä täydellisyyttä eikä hänestä ajatella, että hän olisi merkittävä kosmologinen toimija.