Laatua, komissario Palmu!

Aristoteleen mukaan elämä viipaloituu neljään palaan, jotka ovat koulu, rauha, sota ja työ. Kaksi ensimmäistä kuuluvat yhteen ja vastaavasti kaksi jälkimmäistä muodostavat yhteisen elämänalueen.

Enää ei ole niin. Koulu ja sota on liitetty toisiinsa elinikäisen oppimisen ja siihen liittyvän laadunhallinnan avulla.

Koulu on tuotantolaitos informaation markkinoilla. Sen tehtävä on tuottaa tuotteensa tehokkaasti, tuottavasti ja vaikuttavasti.

En narraa yhtään.

Unescon piirissä kyllä aikaisemmin, mutta erittäinkin eurooppalaisten teollisuustahojen järjestön European Round Tablen piirissä, vasitenkin Kari Kairamon toimesta, ryhdyttiin 1980-luvulla vaatimaan, että koulutus on saatava elinikäiseksi (life long learning).

Elinikäistä oppimista tarvitaan, koska teollisuuden tavoitteena on tuottaa elinkaareltaan muutaman vuoden kestäviä tuotteita.

Kun uusi tuote on innovoitu, sen valmistusmenetelmä tulee oppia. Oppivassa organisaatiossa käydään peruskoulutuksessa muutaman vuoden välein.

Elinikäiseen oppimiseen liittyy kiinteästi laaduntarkkailun ja -hallinnan käsite. Kuluttaja ei tietenkään saa saada käsiinsä sutta, vaan sitä mitä tilaa. Yhtenä takeena tästä on laatusertifikaatti, joka myönnetään taholle jonka seuraavat asiat ovat kunnossa: strategia, tavoitteet, johtaminen, henkilöstö, prosessit, asiakastulokset ja yhteiskunnalliset tulokset.

Kaaliin menee, eikös vain.

Menee, menee. Mutta ei koulun yhteydessä, saati sitten akateemisen vapauden kentillä kuolematonten.

Koulu ja korkeampi koulu kun eivät tuota konreettisia tuotteita, paitsi tietenkin tutkintotodistuksia.

Opinnäyte on konkreettinen ja sen tuottamisen ja arvioimisen kriteeristö on laatujärjestelmä.

Menestyksekäs opinnäyte on kuitenkin sellainen, että sen arvon mittaaminen vie vuosia, joissakin tapauksissa kymmeniä vuosia.

Lisäksi sellainen syntyy ilmapiirissä, joka ei ole nakkitehtaan vaan sivistyneiden ihmisten.

Ihailen Schindleriä. Hän myi pieninä erinä sutta ympäri rintamaa. Kukaan ei huomannut. Samalla pelasti ison määrän ihmisiä.

Elinikäisen oppimisen ja laadunhallinnan tantereilla Schindlerin näkökohta on kiintoisa ja puhutteleva.

On luotava toimintakulttuureja ja -ympäristöjä, jotka eivät ole epäinhimillisiä. On etsittävä tavoitteita ja tuotteita, jotka eivät ole sitä miltä näyttävät. Schindlerkään ei itse asiassa valmistanut kattiloita vaan turvallisuutta.

Tämä tuli, siskot ja veljet, mieleen sen eilisen kokouksen teemoista, joista todettiin, että nyt päästään blogiin.

Nyt odotan tietoa federaation synnyttämisestä ja luonteesta. Vääntelen kasvojani ja irvistelen pakkasessa. Odotan kieli pitkällä, syntyykö myös tiedekuntaneuvostojen liitto, päivänä, jolloin nimipäiväänsä viettää Voitto.