Kuuntelin eilen publiikissa lahjakkaan opiskelijan eli vastavalmistuneen maisterin puhetta.
Ajattelin, että tässä tulokulma on siis tällainen ja työ on vedetty kybällä.
Ehkä laitan jonkun toisen lahjakkaan henkilön gradulausuntoon tällaisia sanoja, jotka olen oppinut Helsingin Sanomista ja Idols-tuomareilta.
Idols, jonka henki ei millään muulla muotoa liity näihin lahjakkaisiin oppilaisiin, on jäävuoren huippu kulttuurin yleisistä ongelmista.
Kykyjen etsintä on eräänlaista henkilön vapaaehtoiseen valintaan perustuvaa tavaratuotantoa. Idoli on väline viihdeteollisuuden markkinoilla, tuote.
Ihminen voi olla tuote siten, että hän ja tuote ovat kaksi eri asiaa. Ehkä tästä kuviosta selviää siten.
Silti huomaan sisälläni melko konservatiivisia asenteita ja muistelen Immanuel Kantin etiikan perussääntöä, että toista ihmistä ei milloinkaan pitäisi tehdä välineeksi.
Se on niin karmea tunne, että mielestäni Idolsin ja vastaavien kilpailujen alaikäraja pitäisi olla 40 vuotta. Kilpailun nimi voitaisiin suomentaa reilusti Epäjumalaksi.
Teologikouluttajana voisin perustaa maisterikoulutusohjelman D, joka tuottaa näitä epäjumalia.
Epäjumalia arvosteltaessa voi todeta "on pakko sanoa, että vedit kybällä" -tyyliin vaikutuksen tehneistä. Mutta monen osalta pärstä on kuin Mikko Niskasella Kahdeksassa surmanluodissa.
Sellaiseen asentoon voi naama vääntyä tietysti myös esimerkiksi omia tutkimuksia lukiessa tai vaikkapa kollegojen valokuvia katsellessa.
11 kommenttia:
Oliko se tarkkaan ottaen niin, että voi käyttää välineenä, mutta ei pelkästään välineenä. Se on kyllä Kantin KI:n variaatioiden paras osa.
Vieläkö Sajama ilmoittautuu Aristoteeliseksi naturalistiksi, vai onko katsanto muuttunut? Ei kai enää, tuossa iässä.
(Deletoin tuosta loorasta kommenttini, koska siihen jäi niin paljon näpyttelyvirheitä.)
Saatanallista menoa - en paremmin sano.
Lockelainen, liberaalidemokraattinen käsitys hallitusvallasta toimii kuitenkin vähän samaan tapaan kuin tämä idols-touhu.
Kun USA:ssa äänestettiin peräti kahteen kertaan presidentiksi "mukava tyyppi", jonka älylliset kyvyt hipoivat pikemminkin limbo- kuin seiväshyppyrimaa, niin sopii kysyä, ketä ihmiset silloin äänestivät?
Kyseessä oli tietenkin eräänlainen idols-kilpailu, jossa tärkeää ei ole se, mitä henkilö lopulta tietää asioista, mitä mieltä hän niistä oikeastaan on vaan se, että hän osoittaa kyvykkyyttä mediapersoonana, viihdyttäjänä - siis pellenä!
Tuo pelle, johon viittaan on nyt jäämässä historiaan yhtenä USA:n historian surkeimmista presidenteistä, mutta täytyy vain rohkeasti kysyä, että eivätkö ne, jotka tällaisen ääliön valitsevat - ja peräti kahteen kertaan - ole itse osaltaan syypäitä seurauksiin.
Saksalaiset - modernin länsimaisen kulttuurin merkittävin kansa - on saatu oikeutetusti kärsimään huonoa omaa- ja itsetuntoa natsismista ja Hitlerin demokraattisesta valinnasta, mutta jos amerikkalaisten enemmistöä ei saa osoittaa sormella ilmiselvästä typeryydestä Bushin valitsemisesta toiselle kaudelle, niin ei sitä ainakaan liberaalidemokraattiseen parlamentarismiin vetoamalla voi perustella.
Mao ja Stalin sen sijaan olivat (ehkä viimeisiä) jäänteitä itämaisesta despotiasta, rajoittamattomasta hirmuvallasta, eikä heidän valintansakaan yhteydessä voi puhua demokratiasta.
*
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on yhtä idols-menoa.
Ehdokkaan tulee kyetä miellyttämään ja viihdyttämään tuomaristoa - siis äänestäjiä.
Demokratian, uusliberalismin, informaatioteknologian ja maallistumisen (jota reformaatio edisti tahtomattaan enemmän kuin tarpeeksi!) pohjalta noussut julkisuuden rakennemuutos (Habermas) on ajanut meidät tähän idols-kehään, jota voinee pitää ehkä syvimmän kulttuurisen ja poliittisen rappion oireena sitten natsismin ja kommunismin.
*
Mutta ilman muuta liioittelen, jos pidän idols-menoa lähinnä nykyajan vitsauksena.
Ateenan edustajat tulivat kerran pyytämään Platonilta tragediapitoista näytelmää.
(Platonhan harkitsi alunperin melko pitkään poliitikon ja näytelmäkirjailijan uraa.)
Platon kieltäytyi vastaamalla: "Te olette itse luoneet tragedioista hirvittävimmän - valtion!"
Nimittäin - jos valtion on mahdollista "demokraattisesti" teloittaa viisain kansalaisensa (Sokrates), sen täytyy todellakin olla eräänlainen hirviö - Leviathan.
Ad a-k.h Voi olla, että olet oikeassa. Täytyy myöntää, että minulle Kant on ollut aina vähän pakkopullaa, kuten melkein kaikki nominalismin jälkeen kirjoitettu. Sajamaan en ole vielä törmännyt. Täytyypä kysäistä, kun tavataan.
Ad Rauno Räsänen
Oletko huomannut ulkoministeri Ricen kasvot, kun hän taputtaa esimiehensä puheille: tuskaa täynnä. On taidettu pistää fiksu ihminen vahtimaan, ettei tapahtuisi vielä pahempia. Kaverini Luukkanen, joka on venäjätieteilijä, mainitsi joskus, että Rice on toiminut Washingtonissa venäjäntutkimustöissä ja on ihan arvostettu alallaan. Toivottavasti minusta tai sinusta ei tule ulkoministeriä, jos liitytään Natoon, oppineita vaikka ollaankin.
Saksalaiset olivat Saksan modernin länsimaisen kulttuurin merkittävin kansa heti juutalaisten jälkeen.
PJ
Ricesta puheenollen. Olen muuten huomannut ja ajatellut aivan samaa kuin sinä ;-|
Mutta kyllähän myös Ricen - kuten tietenkin koko Bushin hallituksen - toiminta esim. New Orleansin tulvakatastrofin aikana oli täysin ala-arvoista - sanoisin peräti häpeällistä.
Hallituksen olisi pitänyt toimia ja nopeasti - kuten Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofin yhteydessä kyllä tehtiin (siis toisella puolella maailmaa!), mutta vielä 5 päivää hirmumyrskyn jälkeen pelastustyöt kotimaassa eivät olleet päässeet kunnolla edes alkuun.
Entä mitä teki Rice myrskyn jäkeisinä päivinä? Meni kenkäkauppaan ja teatteriin, vaikka lähes miljoona ihmistä eli kuoleman partaalla.
No - ehkä hän ei yksinkertaisesti voinut tehdä mitään. Kädet olivat sidotut.
a-k.h
Kiitti. Tuo huomautus oli paikallaan.
Tämä realiteetti otti päähän monia saksalaisia.
Herättäähän se kateutta vielä nykyäänkin, sillä väkilukuun suhteuttuna juutalaisten osuus raha- ja tiedemaailmassa (miksei myös taiteen ja viihteenkin puolella) on käsittämättömän suuri.
Nietzschessä se sen sijaan herätti ihailua, vaikka hän toisen temppelin aikaista papistoa ja sen opeista vaikutteita saaneita kristittyjä kovasti "kurittikin".
Mutta tuo kritiikki koskee siis vain juutalaisten tiettyä ajanjaksoa ja oppisuuntaa sekä tiettyä hallitsijaryhmää.
Istuin New Orleansin katastrofin jälkeen Amerikan historian tutkijan John Corriganin kanssa Antwerpenissa illallisella. Hän kertoi, että laajat intellektuellipiirit suhtautuvat asioihin kuten Martha Nussbaum, jonka mielisana on valiintataaloo ja joka asuisi mielummin Suomessa. Todettiin, että eihän sitä New Orleansia tarvitse sääliä hallinnon näkökulmasta, koska siellä asuu hyödyttömiä ihmisiä.
Ad Räsänen
Vielä vaaleista. En ole yllättynyt, että populismi menestyy. Hitlerkin valittiin valtaan demokraattisilla vaaleilla. Outoa olisi, jos populismi ei menestyisi. Bushin osalta tilanne on kuitenkin sikäli kummallinen, että hän ei edes voittanut vaaleja, vaan ne katkaistiin kesken kaiken. Ihmisiä vielä jonotti vaalipaikoille, kun tulos julkaistiin.
Saksalaiset ovat mainettaan parempia.
Juolahti vielä mieleen, vaikka en asiaa tunne kuin lehtijutuista, että jos Tuomioja soitti suutaan Ricelle, suuttumus saattoi johtua siitä, että Ricen oma tilanne on kohtuuton ja pohjoinen besserwisserismi tökkää sietokyvyn rajoille. En tiedä. Mutta spekuloin.
Se kenkien ostelu muuten katastrofissa on kiinnostava psykologinen reaktio. Toiset kauhovat naamaansa suklaata, kun maailma menee sekaisin.
On se hyvä, että neekereitä ja latinoita voidaan käyttää valkoisille epämieluisissa asioissa.
A-K.H
Niinpä. Sillä perusteella olisi kannattanut edes joku sieltä New Orleansista säästää.
Lähetä kommentti