Simeon oli odottanut pitkään.
Luultavasti hänelle oli tarjottu vuorovaikutuksellisia tilaisuuksia, kiintoisia keskustelukerhoja, oikeaa oppia, hengellisiä matkamuistoja ja herkkuja, jumalanpalvelusuudistuksia ja uudistusten arvostelua.
Silti hän vain odotti.
Vihdoin hän tapasi temppelissä perheen, nämä nuoret aikuiset, jotka noudattivat hyvää tapaa: ostivat pari metsäkyyhkystä uhriksi.
Hän näki Pojan, joka oli kirkas, Pojan, joka oli Israelin lohdutus.
Poika ei osannut puhua. Ehkä hän nukkui. Hänellä ei ollut Simeonille mitään tarjottavaa. Paitsi kirkkaus ja lohdutus, kuten on lapsella, jonka näemme talvisäässä vaunuissaan nukkumassa.
Ei vitsin vitsiä, viisasta sanaa, ei arvostelun tynkää. Ei yhtään mitään. Paitsi autuas uni.
Silloin Simeon ilahtui ja lausui pääsevänsä lepoon.
Mutta Joosef ja Maria jäivät odottamaan, kohtaamaan sen, minkä läpi Simeon oli jo kulkenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti