Olen katsellut Bondit ainakin viidesti. Yhteen aikaan hankin niitä dvd-levyinä kulttuurikeskuksesta, jonka katolla lukee R. Videoiden yhteydessä myytiin aikakausjulkaisua, jossa oli erilaisia tietoja Bondista, hänen vastustajistaan, tehtävistään, laitteistaan ja ystävättäristään.
Olen kuvitellut oikeita ja kuvitteellisia kuvauspaikkoja Ateenan Likavittoksella, Prahassa, Venäjän ja Viron rajalla hautajaissaattoa katsellessani, hekottanut kaverini kanssa koneessa Bejingistä Helsinkiin väsynyttä hekotusta: Bond has arrived. Activate the system! Ja: thank you, mister Bond.
Olen ajanut Savonlinnasta Kuopioon punaisella Orionilla, jonka olen sepittänyt Bondin superautoksi, muka laukaissut ohjukset vastaantulevaa rekkaa kohti vaimon seuratessa vaivaantuneena vieressä, pasteerannut Istanbulissa tumma puku päällä odottaen, että hän lausuu: ah, commander Bond…
Luulisin, että olen yksi monista.
Pyydän saada pyytää anteeksi, mutta samalla jatkaa tunnustusta:
Näitä luetellessani, ja luetteloa voisi jatkaa, yllä vain karmeimpia esimerkkejä, olen tehnyt myös seuraavan huomion.
Paljastan tässä lukijan järkytykseksi, että nauran silmät Koljonvirtana Bondia katsoessani. Se johtuu siitä, että tarina on realistisempi kuin on huomattukaan. Kas näin:
Bond on Iso-Britanniassa kehitelty tarina, joka on säilyttänyt elinvoimansa alati nykyiskansain vaiheisiin asti.
On toinenkin tarina, joka on versio Bondin arktisesta puolesta ja häneen kohdistuvien asenteiden realistisesta taustasta.
Sen suhde Jamesiin on kuin perinteisen eli pertsan suhde luistelutyyliin.
Tarinan nimi on Uuno Turhapuro.
Uunon miehitys on ihmeellisen samanlainen kuin Bondissa. Vaimo on M, anoppi Moneypenny ja appiukko Spectre, joka pyrkii kaikin tavoin maailmanherruuteen ja eroon Uunosta. Hartikainen on Q. Uuno-tyttöjä esittävät eri aikojen missit ja kauniit näyttelijättäret Hannele Laurista Satu Silvoon.
James on komentaja (commander), Uuno majuri.
Uunon valtaisa äly ja poikkeukselliset taidot kaikilla elämän aloilla kuljettavat häntä eteenpäin vaivattomasti elämän taistelussa. Hän käyttää hyödykseen uusinta teknologiaa, taitaa erilaiset urheilulajit ja hurmaa jokaisen vastaantulevan hametta käyttävän.
Uunon elämän keskipisteessä on raha ja makea elämä. Hänen kehonsa torjuu kaikki sairaudet vaikka se on topattu moskaa täyteen.
Bond on aina ajankohtainen ja viestii teeman contemporary discussionista. Uunokin tekee niin, mutta hänessä on Jamesia enemmän pysyvää ja ajatonta, muuttumatonta ja turvallista voimaa, joka kestää aikain pauhun.
Tuleeko kellekään mieleen tämän kestävämpiä elokuvasarjoja? Eikö olisi aika tehdä tutkimuksellisestikin jotakin ja nostaa Uuno vertailevan tutkimuksen kautta maailmalle kuin Loordi konsanaan?
Ja mitä tekemistä tällaisella harrastelulla, Bondin tuijottamisella ja vertailulla pohjoiseen kaksoisolentoon, on professorin kanssa?
Tutkimattomat ovat sielun salat, mutta kerronpa tämän.
Mainzissa eli muinoin roomalaiskatolisen Luthertutkimuksen uusille urille vieneen Joseph Lortzin oppilas, professori Peter Manns.
Professori Mannsin päivä, silloin kun hänet 1980-luvun loppupuolella tunsin tunkeuduttuani hänen kotiinsa Marienstrasselle tuomiokirkon taakse, oli seuraavanlainen.
Aamupäivä Berhardt Clairvauxlaisen Korkean Veisun selityksen lukemista. Peter istui ruokapöydän äärellä henkselit reisillä ja luki. Luki, luki ja luki. Suoraan latinaksi. Ilman sanakirjaa.
Noin neljän tunnin päästä tuli tarve syödä.
Peter söi. Ja söi, söi, söi.
Sitten tuli ottaa nokkaunet.
Niiden vauhdittamiseksi professori Manns hankki torilta Jerry Cottonin uusimman numeron.
Kysyin, että miksi.
Peter vastasi, että kolmesta syystä:
- Jerry Cottonissa tiedetään, mikä on hyvää ja mikä pahaa.
- Jerry Cottonissa aina hyvä voittaa.
- Jerry Cottonilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti