Hurskaat kyyneleet ja ympäritunnustukset

John D. Caputo esittää teoksessaan Prayer and Tears of Jacques Derrida. Religion without Religion ensisilmäykseltä yllättävän väitteen, jonka mukaan aikamme tunnetuimman postmodernistin, syksyllä 2004 kuolleen Jacques Derridan tärkein kysymys on sama kuin Augustinuksen esittämä ”Ketä rakastan kun rakastan Jumalaani?”

Caputo viittaa Derridan 90-luvulla julkaisemiin omaelämäkerrallisiin teoksiin, joiden englanninkieliset nimet ovat Circumfession ja Memoirs of the Blind.

Teoksissa Derrida kertoo olevansa Augustinuksen synnyinmaassa, nykyisessä Algeriasssa syntynyt ympärileikattu juutalainen, jonka alkuperäinen nimi on Elija ja joka sai alkeiskoulutuksensa juutalaisessa koulussa, tosin hepreaa inhoten kuten Augustinus kreikkaa.

Vaikka hän yhtäältä onkin pariisilainen vasemmistolainen muoti-intellektuelli ja ateisti, hän kuvaa olevansa Augustinuksen lailla monien kyynelten lapsi, jonka elämästä hurskas äiti, on kantanut syvää huolta. Derrida väittää, että häntä on luettu virheellisesti, sillä ei ole huomattu, miten tärkeää hänelle on hänen oma yksityinen uskontonsa, josta kukaan, ei edes hänen äitinsä, ymmärrä mitään.

Moni filosofisen koulutuksen saanut henkilö heittäisi Derridan kirjat jo yllä olevan ilmoituksen perusteella vapaa-ajan viihdelukemiston joukkoon ammattikirjallisuuden joukosta. Onhan puhe yksityisestä uskonnosta, josta kukaan ei ymmärrä mitään Ludwig Wittgensteinin esittämän yksityisen kielen argumentin valossa merkki siitä, ettei henkilö ole halukas harjoittamaan filosofista keskustelua.

John D. Caputo kiteyttää juutalaiseksi Augustinukseksi luonnehtimansa Derridan yksityisen uskonnon tavalla, jonka retorinen tehokkuus käy parhaiten ilmi alkukielisenä lainattuna:

The passion of the promise resonates in every sentence he writes, yes, and in every fragment of a sentence, yes, every word and shard of a word, every play and yes, every argument. We will read him less and less well unless we hear the yes that punctuates and acccents the text, the yes to the promise that resonates throughout all his works, a yes first, a yes last, a constant yes. Oui, oui. The yes comes from him to us, to ”you” (he means us), and to him from a distant time and place, from who knows where. He is ”convoking, invoking, provoking,” we are responding, yes, language is happening, il y a la langue, the impossible is happening, yes, the tout autre is breaking out (UG, 124/ AL, 296-97). Yes, yes. Oui, Oui. Amen. That is Derrida’s prayer, yes, amen, a very old and ancient Hebrew word. Amen to the God of amen (Isaiah 65:16), the God of yes, ”Jah”-weh, yes first and last, yes, yes, according to an Irish/German, Catholic/Jewish/Islamic, slightly atheistic prophetic tradition.

Caputon tulkinnan mukaan Derrida ei ole ainoastaan juutalainen Augustinus, vaan myös erämaaisä, jonka ajattelu on syvästi juurtunut niin sanotun negatiivisen teologian apofaattiseen eli Jumalasta vaikenemisen ilmaisutapaan. Edelleen, apofaattisuus liittyy messiaanisuuteen, uuden taivaan ja maan tulemiseen, johon liittyvät niin uskonnollinen lahja kuin ympärileikkauskin.

Derridan uskontoon ja Caputon tulkintaan siitä voi suhtautua monella tavalla.

oku voisi todeta, että kyseessä on jälleen uusi postmoderni mainostemppu, sofismia ja retoriikkaa, joka ei ole luonteeltaan vakavaa filosofiaa eikä oikealla tavalla tulkittua rationaalista argumentaatiota vahvistavaa retoriikkaa: ”Kas kun ei hae Notre Damen tuomiorovastiksi, olisihan se sopivasti Augustinuksen elämäntarinaa muistuttava huipentuma moisille sekoiluille.” Joku taas voisi hämmästellä Derridan uskoontuloa.

Molemmat asennoitumistavat ovat jonkin verran oikeutettuja. Derridan ajattelu on ehkä filosofiaa, mutta ei samassa merkityksessä kuin tätä alaa harjoitetaan esimerkiksi suomalaisissa yliopistoissa. Siihen liittyy vetoavaa retoriikkaa, mutta toisin periaattein kuin filosofisen retoriikan oppikirjassa. Derridan ”uskonnollinen” käänne on yllättävä, mutta siinä ei ole kysymys uskomisesta samassa merkityksessä kuin perinnäiset uskonnot asian ymmärtävät. Toisin kuin Augustinus, joka kirjoitti Tunnustukset (Confessiones), Derrida esittää ”ympäritunnustuksia” (Circumfessions). Kyseessä on pikemminkin jonkinlainen analogia, kuten Caputon teoksen alaotsikko ”Religion without religion” vihjaakin.

Selostaessaan Derridan ”uskontoa” Caputo lähtee etenemään tämän kuuluisan termin différance merkityksestä. Caputon tulkinnan mukaan différance muistuttaa merkitykseltään Platonin olevaisen syntyä ja rakennetta kuvaavassa Timaios-dialogissa esiintyvä khôraa, josta Derrida on julkaissut keskeneräisiä artikkeleita.

Platonin mukaan on olemassa kolmenlaista olevaa.

Olevista ensimmäinen on käsitettävä ja teoreettinen oleva. Käsitettävä oleva on malli, jota luojajumala eli demiurgi katsoo työstäessään maailman.

Toinen oleva on demiurgin käsitettävän mallin mukaisesti tekemä aistittava maailma, se todellisuus, joka on näkemisemme, kuulemisemme, haistamisemme, maistamisemme ja koskettamisemme kohde.

Kolmas oleva on tila, jossa todellisuuden tekeminen tapahtuu, tila, johon liittyy käsitettävien muotojen vastaanottamisvalmius, mutta johon itseensä ei sisälly mitään käsitettävää ja joka itse ei ole muoto. Tätä tilaa Platon kutsuu nimellä khôra.

Uskonnollisessa yhteydessä differance merkitsee sitä, että Derrida jakaa uusplatonistisen Plotinoksen ja kristillisten apofaattisten, negatiivista teologiaa harjoittavien erämaaisien näkemyksen Jumalasta vaikenemisesta.

Hän jää kuitenkin tähän vaikenemisen tilaan. Hän ei hyväksy mystikoiden esittämiä näkemyksiä olevaisen takaisesta olevasta, joka esimerkiksi mestari Eckhartin mukaan on ei-oleva, mikäli se asetaan sen yhteyteen, jota tavallisesti ajattelemme olevaksi.

Hän hyväksyy ajatuksen Täysin Toisesta (the Wholly Other, tout autre) , mutta ei näkemystä, jonka mukaisesti Täysin Toisen nimi on Jumala.

Derridan suhde khôraan on: ”Kuka olet, Khôra?” Samalla tavoin kuin différance on Derridalle määrittelemätön, nimetön ja merkityksetön, siten myös khôra on hänelle kokonaan toinen vailla nimeä ja merkitystä.

Caputon tulkinnan mukaan Derridan ajattelun apokalyptinen ja messiaaninen luonne sekä siihen sisältyvä ympärileikkauksen ajatus selittyvät negatiivisen teologian teemoista muistuttavan différancen avulla. Määrittelemätön ja nimetön paljastaa määritellyn ja nimetyn aikakautemme. Irtautuessamme siitä, mikä on nimettyä ja määriteltyä, astumme kokonaan toiseen. Tämä merkitsee erämaahan kulkemista, erämaan hengellisyyttä. Se merkitsee myös ympärileikkausta eli dekonstruktiota, sitä, että se, mikä on rakennettu, puretaan.

Yksi esimerkki ylläolevasta on Derridan muistelmallisissa kirjoituksissaan esittämä irtiotto juutalaisuudesta. Irtaantuminen juutalaisuudesta on merkinnyt hänelle dekonstruktiota ja todellista ympärileikkausta, jonka seurauksena hän on juutalainen olematta juutalainen.

Irtautuminen juutalaisuudesta on merkinnyt juutalaiseksi tulemista, koska irtautuminen merkitsee dekonstruktiota ja dekonstruktio merkitsee ympärileikkausta. Ajattelumme, sanojemme ja yhteiskuntamme rikkaudet hylätään ja erämaassa huudetaan tie kokonaan toiselle.

Erämaassa ihminen asettuu sokean uskon, siihen, mitä ei voida tietää suuntautuvan passion, ja odotuksen eli rukousten ja kyynelten tilaan. Kokonaan toisen tuleminen, se, että jotakin on tulossa on messiaaninen ilmiö, johon dekonstruoiduilla/ympärileikatuilla, khôraan/erämaahan on yhteys. Kokonaan toista ei voi määritellä, koska se liittyy tulevaisuuteen eikä nykyisyyteen, joka mahdollistaisi määritelmät.

Messiaaninen kokonaan toinen on tulevaisuudessa, jota ei voi nähdä, vaan johon suuntaudutaan sokeasti. Nykyisten mahdollisuuksien näkökulmasta kyseessä on usko mahdottomaan. Tästä määrittelemättömyydestä huolimatta Derridan kirjoitukset viittaavat siihen, että hän ajattelee kokonaan toisen liittyvän oikeudenmukaisuuden toteutumiseen.