perjantaina, syyskuuta 07, 2007
Sillan alla II
...vai puhuisinko metafyysisestä epätoivosta, apeista vesistä, kysyy runoilija.
On syksy. Selvästi.
Blogistanissa vallitsee hiljaisuus.
Tuo kuva on otettu pari viikkoa sitten Ohtaansalmelta, Täyssinän rauhan rajalta, josta olen maininnut pariinkin otteeseen, sattuneesta syystä.
Sillat minua kiinnostavat, jostakin syystä, Hämeensilta, Kaarlensilta Prahassa, Akkalansalmen silta, ne sillat, joiden nimeä en muista, Manhattanin edessä.
Sielläkin on ollut silta jo pidempään, missä ennen kulki vain Helsinborgin ja Helsingörin välinen lautta. Se oli tärkeä kohta, sillä interrailkansa kävi sitä kautta.
Turvallisen maailman raja oli vielä 1980-luvulla Ruotsin ja Tanskan raja. Kööpenhamina näytti suomalaispojan silmille monta ihmeellistä asiaa: jo rautatieasemalla tuoksui outo haju, kannabis, Christianiassa oli sitten sen valtakunta; istuin Christianian purolla, söin patonkia ja piilottelin aina kun tuhman näköisiä setiä kulki ohi. Olin saanut koululaisena ankaran huumevalistuksen, minkä seurauksena tämä ilmiö ei kuulunut suomalaiseen 70-luvun lopun ja 80-luvun alun nuorisokulttuuriin. Prostituutio oli avointa, Tuborgia virtasi veden tavoin.
Joskus 80-luvun lopulla turvallisen maailman raja siirtyi. Ruotsin puolella junassa tehtiin tiukanoloisia rajatarkastuksia. Iltapäivälehdet Suomessa alkoivat näyttää siltä, miltä Kööpenhaminan seksinurkkaukset aikanaan.
Siitä eteenpäin en oikein tiedä. Viimeinen interrailmatka, jonka tein, taisi olla -91, Antwerpenin kautta Dubliniin, O'Connell Streetille ja sieltä vielä Galwayhin. Olin jo tehnyt gradun Wittgensteinista ja piti käydä katsomassa seutukuntaa, missä kokoelman Varmuudesta eli suomeksi Visseydestä merkinnät olivat syntyneet.
Siihen päättyi ensimmäinen nuoruus. Nyt on mennyt jo toinenkin. Olen lähdössä muutaman viikon päästä Lontooseen, joka on perustettu vuonna 43 jKr. ja jossa kuulemma onkin kaksi kaupunkia, ja Oxfordiin ja Cambridgeen, joiden suhde on sama kuin Irene Partasen ja Anna Partasen lihapiirakoilla. Niistä Irenen ovat ilman muuta parempia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Sillat kiinnostavat minuakin. Vanha Ohtaansalmen silta sopi maisemaan kuin nyrkki silmään, mutta tämä uusi on vain häiriöksi, vaikka onkin liikenteellisesti hyväksi. Satuin olemaan sen avajaisissa. Olisikohan Suomen kuuluisin silta ollut Koljonvirralla. En tiedä, huomasitko Puolangalla, että siellä oli keskellä metsää rautatiesilta.
Lihapiirakoista en välitä. Pirun suolaisiakin ovat. Itäsuomessa ei ole yleensä suolan kanssa pihistelty. Sitä paitsi tuntuu olevan epäselvää, millaisin ehdoin lihapiirakkaa voi sanoa lihapiirakaksi. Nykyleipureitten mukaan näyttäisi yleensä riittävän, että leivonnaisen sisällä on muutamia turvotettui otrii. Sama koskee Savonlinnan kyljessä olevan kioskin ns. lihalörtsyjä, jos sitä kioskia vielä on. Irene Partasen riisipiirakat ovat Suomen parhaita. Toisaalta asia on niinkin, että älkää miettikö, mitä söisitte tai joisitte...
Koljonvirralla Sven Dufva, joka on melkein kaikkien esi-isä, Sandels ja Dolgoruk 1808. Lienee kuuluisin ja kovat ilmeisesti ovat juhlavalmistelut. Oletko huomannut hieman villin kirjan Koljonvirran körttisoturi? Se perustuu osittain Niskasen sukutarinoihin. Dolgorukin puoliso Anna tuli myöhemmin paikalle ja selvityksen antoi Lauri Juhana Niskanen, joka romaanin mukaan oli ruhtinaan kuoleman silminnäkijä. Anna kehotti häntä kääntymään Venäjän hovin puoleen, mikäli myöhempi elämä toisi ongelmia. 1821 Lauri kävikin P. Ruotsalaisen kanssa Pietarissa ja keisari lupautui maksamaan Iisalmen talvikäräjillä tuomitut sakot luvattomista hartausseuroista. Tarua ja totta sekoittuu paljon Koljonvirralla.
Niskanen oli vähän häijy Poikolaiselle. Ainakin hän voitti kiistan Paavo Ruotsalaisen aseenkantajuudesta ja Iisalmen körttiherruudesta.
Pörsänmäen Poikolaiset ovat lähtöjään samoja kuin Karstulan Poikoset/Poikolaiset. Tulosuunta näyttäisi olleen Kannas. Jostain Kerimäen tienoilta osa porukasta on lähtenyt lähteen ja osa painellut suoraan Pohjois-Savoon. Jonkin verran on hajontaa tulosuunnassa ja aloilleenasettumisessa, mutta muuttoliikkeen pääuomat ovat nämä.
Poikolainen kävi vielä Niskasen kuolinvuoteella saadakseen tältä irtoamaan anteeksipyynnön, mutta mitä vielä. Sellaista on elämä.
Lähetä kommentti