Blogi on kuorittu sanasta weblog, ettäs tiedätte. Blogi ei tarkoita mitään eikä ole suomea kuten ei myöskään postaus eli blogikirjoituksen tai kommentin lähettäminen. Kenties tästä syystä kansallisromanttiset tahot ovat etsineet suomennosta tälle sanalle, joka sopisi paremmin ruotsin kieleen, sehän on rakenteellisesti angloistinen, toisin kuin suomi, joka ei ole kieli vaan maantiedettä, ei kommunikaation väline vaan teko.
Liekö Rauno Räsäsen keksimä, hän tätä sanaa ainakin viljelee, päre. Varsin hyvä ehdokas suomennokseksi ja tuo valoa pimeään. Sitä lähellä on lastu, joita Juhani Aho kirjoitti.
Heilimöidyn näistä termeistä, sillä kun kirjoitan, mieleni kuva on vuoleminen. Vuolen lauseita eroon turhasta, tosin ei aina, kun on kiire ja bloggaus muodostuu kuin pianonkannen avaamiseksi ja sen huomaamiseksi, että virittää pitäisi, jos soittaa aikoisi.
Positio on nähkääs tämä: tuhmia tehnyt istuu vajassa ja vuolee puu-ukkoja, kuten Eemeli.
Päreen kirjoittaminen on kuuliaisuuspalvelusta ja katumusta. Samalla se tuo elämään kunnollisuutta eli säännöllisyyttä, ja henkilö voi kokea olevansa virkamies, mikä on tietysti tärkein asia, joka pienen ihmisen kohdalle voi tulla, nimineuvoksen arvon saavuttaminen.
Tässä huippuosaajien maailmassa ihmisen on terveellistä kohdata epäsankarilliset piirteensä säännöllisesti ja ratkaista tapa, jolla hän sen tekee, koko päiväähän ei voi omistaa katumukseen. Bloggaus on hyvä tapa jäsentää tämä asia.
Osa blogien eli päreiden kirjoittajista käyttää nimimerkkiä, suuri osa on tunnistettavissa. Olen laittanut nimeni tuohon viereen, vastaan sanoistani ja toivon, että minua ei hirtetä niihin. En miettinyt asiaa, kun aloitin. Muutamat blogit, jotka tuolloin huomasin, oli kirjoitettu omalla nimellä.
En usko, että kirjoittaisin kovinkaan eri tavoin, jos käyttäisin nimimerkkiä. Olen joka tapauksessa henkilö, joka uskoo netikettiin, kannattaa stoalaisuutta jonkin verran, mutta ei liikaa ja on pikkaisen kallellaan platonistisiin luontaistuotteisiin.
Nimellä kirjoittamisessa on yhteisiä piirteitä nimimerkkikirjoittamiseen. Nimellään kirjoittaessakaan ei voi olla täysin avoin. En pitäisi siitä, että valokuvani leviäisi netissä. En kirjoita läheisistäni, en kerro onko minulla perhe ja sen lisäksi vielä toinen perhe jossakin salassa, esimerkiksi Pörsänmäellä. En tilitä avoimesti ja kerro tässä, että puolisollani on pimeä puoli: penniäkään en perinnöstä ole saanut! Tämä on tietysti kätkeytymistä, mutta se on suositeltavaa.
Parempi kulkea sukkasillaan.
Ehkä tämä on luterilaisesta näkökulmasta itsevanhurskautta, mutta on parempi, että kaikki hillitsevät itseään jonkin verran kuin että kukaan ei hillitsisi itseään ollenkaan. Mitä pahaa hyvissä tavoissa on, elleivät ne muodostu kasuistiikaksi?
Mitä pahaa on olla fariseus? Jos pitäisi valita Jeesuksen ajan juutalaisista ryhmittymistä, niin paras porukka se oli. Saddukeukset olivat temppeliylimystöä, jotka olivat uskonnollisissa käsityksissään patavanhoillisia ja jotka harjoittivat myöntyväisyyspolitiikkaa roomalaisia kohtaan. Essealaiset vetäytyivät erämaahan tiukaksi viritetyn lain kirjaimen noudattajiksi ja selootit pyrkivät avoimeen konfliktiin. Ainoa järkevä porukka olivat fariseukset, melko kuuliaiset uskonnolliselle perinteelle, roomalaisia kohtaan passiivista vastarintaa harjoittavia, Tooran kohtuukäyttäjiä.
Jeesus ylitti nämä kaikki. Mutta hänen valtakuntansa ei ollutkaan tästä maailmasta. Se tulee ja toteutuu sitten kun kaikki loppuu ja siitä on tässä vain aavistus, tässä, missä meidän on tehtävä arkihuoliin liittyviä valintoja. Suosittelen lämpimästi farisealaisuutta kaikille.
Meissä kussakin on sellainen yksinäinen ydin, jota emme edes itse tunne. Siksi jokainen nimi on nimimerkki.
Nimi on persoonan merkki. Persoona on yhtäältä kasvot eli naamari ja toisaalta läpisoivuutta eli muista erottuva viritys.
Sointia on aika paha lähteä kätkemään muilta ja kuitenkin siinä on tasoja, joita ei edes itse kuule.
Mutta tämä taitaa olla jo niin syvällistä, että kohta pääsen elämäntapaoppaalla rahastavaksi kirjailijaksi. Tuollaisella reseptillähän sitä on yöpöydät katettu. Luultavasti paras on Epiktetoksen laatima.
Itsestään puhuminen on mälsää ja likinäköistä. Se tulee tehdyksi joka tapauksessa. Vaja täyttyy puu-ukoista ja kaskea kaatuu. Liian montaa mielipidettä ei kannata omaksi luulla. Rene Descartes lausuu Metodin esityksen toisessa luvussa: ”Olin havainnut jo koulua käydessäni, ettei voida kuvitella mitään niin outoa ja niin vähän uskottavaa, ettei sitä olisi lausunut joku filosofi.” Se muista, muista se.
10 kommenttia:
Verkkopäiväkirjasta käytän nimitystä lokikirja. Sitä sivuan aivan ensimmäisessä lokikirjamerkinnässäni viime tammikuulta, jolloin en käyttänyt Bloggeria vai mikä tämä nyt onkaan. Päre on hyvä suomen sana, siihen kytkeytyy semmoisia tunteenpurkausta koskevia ilmauksia kuin polttaa päreensä, joten se valistava viileys ei ole itsestään selvää. Fariseuksista samaa mieltä.
Terve Jusa
Hyvä kun muistutit lokista, lokikirjahan se blogi tietysti myös on. Lueskelin Pauli Huuhtasen Uuden testamentin ajanhistoriaa. Siellä oli muutama rabbi Hillelin lauseeksi väitetty viisas ajatus. Fariseuksista todettiin, että evankeliumeissa on hieman ristiriitainen suhde tähän väkeen. Luukas on myönteisin. Jeesus aterioi fariseuksen kotona, mikä merkitsee erittäin läheistä ja kunnioittavaa suhdetta. Kun Matteus valitsi fariseukset päävastustajaksi, niin ehkä voisi ajatella, että ei hän mikään hölmö ollut ja pienempiensä kanssa taistoon ryhtynyt. Tottakai: jos juutalaisuutta haastettiin, parhaat ja edustavimmat otettiin vastustajiksi. Huuhtasen mielestä fariseukset muistuttivat kreikkalaista filosofikoulua. Jos se pitää paikkansa, niin löytyipä meillekin, vihdoin. Tosin kodin pojilla oli 1920-luvulla "Fariseusten ulosajoseura" -niminen yhdistys.
Ja fariseusten asema Jerusalemin temppelin jälkeisessä juutalaisuudessa varmaan vaikutti, että evankeliumeiden kirjoittajat ottivät heidät pihteihinsä. Vitsi kun alkaa unohtua asiat. Ut:n ja stoalaisuuden suhteen on kiintoisaa lueskella Niko Huttusen väitöskirjaa, jossa N.K. vertailee Paavalia ja Epiktetosta. Siitä tosin on aikaa, kun vain kursorisesti silmäilin N.K.:n teesiä. Itse olen aina ollut mieltynyt ajatukseen, että Jeesus Nasaretilainen oli fariseus. Mikäs muukaan hän olisi ollut.
Alkaa mennä jo kemppisläiseksi.
En ole keksinyt nimitystä 'päre'.
Päre oli eräs ehdotus monien muiden ohella 2½ vuotta sitten lukemassani listassa, joka ei myöskään ollut tekijän oma.
Mutta omaksuin päreen käytön heti tuon tekstin luettuani.
*
Jos Juhani Aho kirjoitti lastuja - niin me 'höynähtäneemmät' ja tavallisemmat - teknologian 'synnyttämät' - väsäämme päreitä.
*
Suomessa on yksi todellinen ja aito fariseus. Kyllä - Jukka Kemppinen.
Ad A-K.H ja Rauno
Kemppinen taisi jossakin kirjoittaa olevansa fariseus tai ainakin kirjanoppinut. Luin aikanaan hänen kokoelmansa Ylistys, Linnusta länteen ja Kiertävä kivi on kuollut sekä Catullus-suomennoksen, jotka kaikki tekivät vaikutuksen. Pari muutakin kokoelmaa hän julkaisi, mutta en enää saanut otetta. Elämän varjo-teos jätti minut kaksinaiselle mielelle ja Uusi taivas ja uusi maa -kirjan suhteen katselen asiaa itärannikolta ja pidän Pennsýlvania Avenueta tärkeämpänä kuin piilaaksoa. Helsingin Sanomissa julkaistut kirjoitukset on painettu oikeustieteellisessä julkaisusarjassa ja joukossa on joitakin helmiä. Kielenkäyttäjänä Kemppinen on omaa luokkaansa, vaikka jonkinlaista laulavuutta ehkä kaipaisin runoista. Hänen näkökulmansa ovat hauskoja, oppineisuus poikkeuksellisen laaja, mutta jos kuorii kekseliään kielen alta sisällön, en aina välttämättä löydä sitä tai saatan kokea sen vieraaksi. Joka tapauksessa ajattelen, että Kemppinen kuuluu kirjailijana samaan sarjaan kuin Olli, Aapeli ja Haavi eli Unto Kupiainen ja että ilmastomuutoksen jälkeen jää voimaan Arkkiblogi, jossa automaatti kirjoittaa tekijänoikeuslain ja digitaalisten tehosekoittimien suhteen keskiaikaisesta taustasta. Mutta parempi kai mennä Kemppisen omaan looraan kommentoimaan joten päätän repertuaarini täältä tähän.
Jusa
En vielä laittaisi päätäni pantiksi, että Jeesus oli fariseus, mutta hän esitti joitakin samanlaisia oppeja kuten toisen sijaan asettumisen, sitä opetti esimerkiksi rabbi Hillel. E.P.Sanders selostaa Jeesus-kirjassaan, että fariseusten "isien perinnäissäännöt" olivat eettisiä sovelluksia, joiden avulla koetettiin irtaantua fundamentalismista. Esimerkiksi sapattisääntöön tehtiin sellainen muutos, että kun yhteisateriaa ei perinnäisen kirjaimen mukaan voitu järjestää naapurien kanssa, koska ruukkujen kanniskelu oli kielletty, tulkittiin koko naapurusto yhdeksi huoneeksi siten, että ruukkuja voitiin siirrellä ja nauttia yhteisestä ateriasta.
Päreestä tulee mieleen myös pärekatto, ja eikö tapa, jolla merkinnät pinoutuvat, muistuta etäisesti kateainesten limittymistä alhaalta ylöspäin? Tämän blogin päreet ovat sen verran tukevia ja viimeisteltyjä, että mieleni tekisi nimittää nitä paanuiksi. Killi kirkkoja tekee, Nalli nauloja takoo...
Timo
Minulla oli eteläpohjalainen filosofianopettaja. Kun ohjasi, väitöskirjat näyttivät latomereltä.
Väitöskirjalatojen meri kuulostaa hienolta, latomeren kaltainen väitöskirja jos mahdollista vielä hienommalta, mutta näillä kahdella on kuitenkin selvä ero, jonka tekemistä vaatii filosofinen täsmällisyys.
Lähetä kommentti