Ajatuksia orientisti

Teoksensa Sielusta 3. kirjan 5. luvussa, joka on vain parikymmentä riviä pitkä, Aristoteles kirjoittaa kuolemattomasta ja ikuisesta järjestä, joka on erillään kaikesta muusta ja joka mahdollistaa ikään kuin valon tavoin häviävän järjellisen toiminnan.

Kohta on yksi filosofian historian tunnetuimpia, ja sen pohjalta on keskusteltu esimerkiksi siitä, onko Aristoteleen ikuinen järki sama kuin Jumala. Tälle tulkinnalle ei teksti sinänsä anna aihetta.

Tunnetuimpia tulkintoja aiheesta ovat Alfarabin, Avicennan eli Ibn Sinan ja Averroeksen eli Ibn Rusdin. Alfarabi opetti, että ihmisen intellekti valaistuu maailmanjärjen toimesta. Avicenna taas kirjoittaa kymmenestä intellektistä, jotka laskeutuvat jumalallisesta ykseydestä kohti alati moninaistuvaa moninaisuutta muodostaen syvän kuilun transsendenttisen ja luodun välille. Kymmenes intellekti on ihmisen ajattelun mahdollistaja. Se on todellisuuden rakenteeseen sisältyvä aktiivinen intellekti, joka mahdollistaa ihmisen mielessä olevan passiivisen intellektin toiminnan.

Tämä ei ole teoria Jumalasta, vaan siitä, miten rationaalinen oivallus syntyy. Jotta voisin käsittää jotakin, käsityskykyni on avauduttava käsitettävälle struktuurille, joka on todellisuuteen itseensä kätkeytynyt. Jumala kyllä valaisee mielen, mutta ei suoraan, vaan vasta alhaalla moninaisuudessa, kymmenennen intellektin avulla.

Avicennan ja Averroeksen filosofiat yhdistivät aristoteelista ja uusplatonistista ajattelua islamin uskoon. Pimeinä vuosisatoina eli noin vuosina 600-900 maailman sivistykselliset keskukset olivat islamin muodostama alue sekä kaukainen Kiina. Islamin muodostama Espanjaan ulottuva kulttuuri, jonka kenties merkittävin keskus oli Bagdad ja siellä sijaitsevat sivistyslaitokset oli perinyt hellenistisen perinteen parhaat saavutukset ja ohittanut niiden avulla kansainvaellusten jalkoihin joutuneen Euroopan sivistystason.

Tämä on tärkeä asia käsiteltäessä eurooppalaisen kulttuurin ja islamilaisen kulttuurin suhdetta. Olemme tekemisissä sellaisen kulttuurin kanssa, joka oli tuhatkunta vuotta sitten omaamme edistyksellisempi ja joka antoi keskiaikaiselle eurooppalaiselle kulttuurille sen nousun keskeisimmät välineet.

Joskus kuulee väitettävän, että islam elää kultuurihistoriallisesti uskonpuhdistusta edeltävää aikakautta. Mielestäni näkemys liioittelee uskonpuhdistuksen merkitystä ja lisäksi tulkitsee sitä erityisesti sen pyhään kirjaan kohdistuvan asenteen osalta virheellisellä tavalla.

Ei ole niin, että ennen uskonpuhdistusta pyhiin kirjoituksiin suhtauduttiin epäkriittisesti. Kun lukee Gregorios Nyssalaisen tai Augustinuksen raamatunselityksiä, nämä on innovatiivisia ja kriittisiä esityksiä, joille esimerkiksi uskonpuhdistuksen yhteydessä syntynyt sanainspiraationäkemys on vieras. Minusta tuntuu, että se, mitä sanotaan fundamentalismiksi, ei ole oikein missään uskonnossa konservatiivinen näkemys, mikäli konservatiivisuudella tarkoitetaan uskonnon varhaisten käsitysten ja asenteiden säilyttämistä, vaan se on moderni katsantotapa.

Esimerkiksi se, miten Avicenna keskustelu Koraanista, on kiinnostavaa. Hänen mukaansa filosofi löytää Koraanista kirjaimen takaisen syvemmän merkityksen. Hänen näkemyksensä synnytti oikeauskoisen vastareaktion, jonka keskeisin esittäjä oli Al –Ghazali. Hänen katsomuksensa on skeptinen. Yhtenä aikansa johtavista aristoteelikoista hän luopuu filosofisen tiedon antamasta varmuudesta ja omaksuu suufilaisten näkemyksen. Suufilaisten mukaan Jumala on jatkuvasti kätkeytyvä ja oikeaa uskoa ikävä ja kaipaus, näkemys, joka kristillisessä mystisen teologian traditiossa on lähinnä kappadokialaisten isien omaksuma.

Jos nyt joku miettii, että mistä nämä merkinnät, kerron selityksi saaneeni syysflunssan. Lauantain ja sunnuntain aikana makailin sohvalla ja paransin, Avicennahan oli lääkäri, lueskelemalla islamilaista filosofiaa ja uskoa esitteleviä yleisesityksiä. Kätevä yleisesitys itse uskonnosta on Jan Hjärpe, Islam. Oppi ja elämäntapa, Gaudeamus 1992. Marjatta Kyyhkysen toimittamassa Ajankohtainen Islam. Uskonto, yhteisö, elämäntapa, poliittinen voima, Kirjapaja 1992 on muutama kohtuullisen kiinnostava journalistinen esitys.

Ehkäpä kertaan tähän vielä kaiken taakse kätkeytyvän Jumalan 99 kauneinta nimeä, jotta lukija pääsee tekemään vertailuja kristilliseen jumalakäsitykseen:

Armahtaja, Armelias, Kuningas, Pyhä, Rauha, Uskollinen, Suojelija, Mahtava, Kaikkivoimainen, Ylpeä, Tekijä, Luoja, Muodostaja, Anteeksiantaja, Hallitsija, Antaja, Huolehtija, Avaaja, Tietävä, Rajoittaja, Laajentaja, Nöyryyttäjä, Kohottaja, Kunnian antaja, Alentaja, Kuuleva, Näkevä, Tuomari, Oikeudenmukainen, Hyväntahtoinen, Ymmärtävä, Lempeä, Käsittämätön, Aina anteeksiantava, Arvostava, Korkea, Suuri, Valvova, Ravitsija, Kunnioitettu, Majesteetti, Antelias, Tarkkailija, Rukouksiin vastaaja, Kaiken käsittävä, Viisas, Rakastava, Taitava, Uudelleen eloon herättäjä, Todistaja, Totuus, Luotettu, Vahva, Horjumaton, Hyvätekijä, Ylistetty, Tilintekijä, Uuden luoja, Palauttaja, Elämän antaja, Kuoleman tuoja, Elävä, Ikuinen, Löytävä, Arvostettu, Yksi, Pysyvä, Kykenevä, Valtias, Lähentäjä, Etäännyttäjä, Ensimmäinen, Viimeinen, Ilmestyvä, Kätkeytyvä, Hallitseva, Ylhäinen, Hyvä, Armollinen, Kostaja, Virheiden poispyyhkijä, Myötätuntoinen, Kuninkaiden kuningas, Hän jonka on korkeus ja kunnia, Oikein toimiva, Kokoaja, Rikas, Rikkaaksi tekevä, Kieltäjä, Vahingoittaja, Suosija, Valo, Opastaja, Alkaja, Jäävä, Perijä, Oikeamielinen, Kärsivällinen, Jumala –korkea on hänen kuninkuutensa.