Vuonna 722 eKr. Assyrian kuningas Sargon II saattoi päätökseen edeltäjiensä Tiglatpileserin ja Salmanassarin Palestiinaan suorittamat hyökkäykset ja valtasi Samarian kaupungin. Tavan mukaisesti vallattuun kaupunkiin jätettiin maanviljelysväestö, mutta yläluokka vietiin väkipakolla muualle. Sargonin omien annaalien mukaan pakkosiirtolaisia oli 27 900 ja heidät vietiin Assyrian valloittamille alueille. Heidän tilalleen tuotiin väkeä muualta, erityisesti Babyloniasta.
Babyloniasta ja muualta Samariaan tuotu väestö sulautui ajanoloon paikallisen väestön kanssa. Syntyi uusi kansa, jota alettiin kutsua samarialaisiksi. Samarialaiset omaksuivat näkemyksen, joka hyväksyi pyhäksi kirjaksi vain 5 Mooseksen kirjaa. Lisäksi he rakensivat oman temppelinsä Garissimin vuorelle.
Soiski eli Vanhan testamentin eksegetiikan professori Ilmari Soisalon-Soininen, jonka kirjasta Israelin kansan historia tiedot ovat, kertoo että Sikemin lähellä on vieläkin parinsadan samarialaisen seurakunta uskonnollisena reliikkinä. Soisalon-Soinisen teoksen julkaisuvuosi oli 1969.
Kaipa sellainen reliikki siellä on vieläkin, luulisi. En ole harrastanut Israel-kysymystä ja nolona myönnän, että tarkastin kartasta, missä Samarian maakunta oli, siis tuossa Galilean ja Juudean välissä, mikä tarkoittaa sitä, että matka Nasaretista Jerusalemiin käy Samarian lävitse – ellei ole pyhiinvaeltaja ja väistä jostakin syrjemmältä.
Mutta erityinen reliikki on riita Palestiinan asutuksesta. Kun pakkosiirtolaisuudesta Persian Kyyroksen myötävaikutuksella kotimaahan palanneet israelilaiset törmäsivät samarialaisiin, he olivat kuin neuvostokarjalaan tulleet: vieraita ihmisiä meidän kodeissamme vieraine tapoineen. Vieraat tavat eli siis vieras kultti oli erityisen tulenarka siksi, että vierailla mailla israelilaisia ylläpitäväksi voimaksi oli muodostunut nimenomaisesti uskonto, joka pakkosiirtolaisuuden aikakaudella saavutti kehityksensä huipun.
Siitä kenen maa ja kenen valuutta on siis riidelty 2500 vuotta. Euroopasta me tunnemme hyvin, miten ensimmäisen maailmansodan aikaiset kiistat räjähtivät silmillemme Jugoslavian kysymyksenä vain jokunen vuosi sitten. Millainen räjähdysvoima kyteekään tuhansia vuosia polttaneen kysymyksen sisällä? Parempi olisi olla menemättä neuvomaan. Kyllä asiaan ratkaisu olisi löydetty, jos sellainen olisi.
Tarkastelin näitä tietoja, kun huomasin, että kirkkokäsikirjan teksti tälle sunnuntaille on kaikkien pyhäkoulunopettajien bravuuri ja pappien lähtösaarnojen suosikki (”pappi kulki ohi”), Luukaksen 10. luvussa oleva kertomus laupiaasta samarialaisesta.
Tuo vieras, muualta tullut ja vierain tavoin pyhyyttä lähestyvä on varsinainen lähimmäinen ja jopa enemmän: hyväntekijä.
Ei ihme, ettei oikein hotsi uskoa Jeesukseen.
2 kommenttia:
Pappi kulki ohi
Pappi saarnasi seurakuntalaisilleen, että kun minä eräänä sunnuntaina tulin kirkkoon, näin katuojassa miehen, jota kukaan ei auttanut, ja kun palatessani kuljin saman paikan ohi, niin kuvitelkaa, rakkaat seurakuntalaiset, mies makasi yhä samassa paikassa.
Kerran rovasti K.R.Kares meni junalla Lapualle. Seuraan liittyi kaksi sälliä, jotka alkoivat tolkuttaa, että tietääkös se rovasti, että piru on kuollut ja helvetti lopetettu. Rovasti katsoi surullisena poikia, antoi markan ja lausui: "Tuossa on teille, mullon niin orpoja sääli." Kun hän jatkoi matkaa, näki hän ojassa makaavan miehen ja kysyi, että mikäs mies. Vastaus oli: "Yks taimi sun tarhastas."
Lähetä kommentti