Tieto-Finlandia: oikea kirja mutta väärä lukija?

Se että Eduskunnan ulkopoliittisen instituutin johtajan virkaa hakenut sosiaalidemokraatti palkitsee sosiaalidemokraattisen ulkoministerin Tieto-Finlandialla tämän teoksesta Häivähdys punaista. Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa herättää monenlaisia tunteita, joista pinnalle nousevat ovat riemuitsevia, hämmentyneitä ja pahentuneita.

Ongelma on hieman samanlainen kuin eduskunnan pääsihteeri Tiitisen jääviysongelma, joka muodostuu siitä, että hänen väitetään olleen eduskunnan juhlia järjestäessään sekä ostajan että myyjän edustajana. Kymmenkunta asiantuntijaa on katsonut olevan mahdollista, että Tiitinen oli jäävi.

Olen asiantuntija tietoa koskevissa asioissa ja mielipiteeni on se, että on mahdollista, että Raimo Väyrynen oli jäävi, tosin ei juridisesti, mutta vähintäänkin psykososiaalisesti ja ehkä myös moraalisesti toimimaan Tieto-Finlandian jakajana vallitsevassa kuviossa.

Maistelkoot poliittiset toimittajat herkkuja ja myrkkyjä lisää näin vaalien alla. Populistinen käsitys tiedeyhteisön riitaisuudesta sekä oman edun ajamiseen ja kyynärpäätaktiikkaan perustuvasta luonteesta yhdistettynä poliittiseen pukarointiin synnyttänee ainakin viittauksia tähän asiaan. Itseäni mietityttää enemmän asiaan liittyvä tiedeinstituutio sekä erityisesti sen keskeisin rahoittaja maassamme, Suomen Akatemia.

Kun tutkimuksessa kilpailu kovenee, työolosuhteet säilyvät verraten epävakaina ja tutkijoiden piirissä esiintyy kokemuksia akateemisen tutkimuksen rahoituksen muihinkin kuin tieteellisiin ansioihin perustuvasta suuntaamisesta, tieteyhteisössä esiintyvän palkitsemisen sattumanvaraisista tavoista ja osan virkojen täyttämisestä perustein, jotka herättävät intohimoja, ei ole lainkaan yksinkertainen asia, että Suomen Akatemian johtajana toimiva henkilö esiintyy kuviossa, jossa on aineksia ainakin rumalle populismille.

Turha väittää, että Suomen Akatemia ei liity asiaan vaan valitsija on valinnut teoksen yksityishenkilönä. Juu, kyllä juridisesti. Mutta ei kai valitsijaa olisi tehtävään valittu, ellei palkinnon arvoa olisi tahdottu värittää Suomen Akatemian arvovallalla.

Ja nyt täältä pesee ensin jälkiviisautta ja perään veikkaus.

Jälkiviisautta: luultavasti olisi ollut parempi, että Raimo Väyrynen olisi luopunut tehtävästä kuultuaan, että ulkoministeri Tuomiojan kirja on ehdokkaiden joukossa.

Veikkaus: jos valitsijana olisi ollut joku toinen henkilö, hän olisi luultavasti valinnut saman kirjan kuin Väyrynen.

Lauri Haikola aikanaan totesi: hyvä mies, mutta lukenut väärät kirjat. Tässä on ehkä hyvä kirja, mutta väärä lukija.

Mielipiteeni on siis tämä: voi olla, että oikea kirja valittiin, mutta voi olla, että valitsija oli väärä.

Lisäksi: jos näin on, sillä on jonkin verran merkitystä tiedollisen kulttuurin kannalta. Jonkin verran sikäli, että tällainen ei saisi muodostua käytänteeksi tiedollisen kulttuurin piirissä vaan on päinvastoin esimerkki huonosta käytänteestä.

Muut ehdokkaat olivat:

Petri Neuvonen (toim.): Kerrostalot 1880-2000. Arkkitehtuuri, rakennustekniikka ja korjaaminen. Rakennustieto.
Eero Saarenheimo: Casanova ja Sprengtporten. Kirjastonhoitajan ja kenraalin yhteiset vuodet. Tammi.
Satu Salonen: Sairaan hyvä potilas. Duodecim.
Caterina Stenius: Chaconne. Magnus Lindberg ja uusi musiikki. Söderströms ja WSOY.
Ilmari Susiluoto: Suuruuden laskuoppi. Venäläisen tietoyhteiskunnan synty ja kehitys. WSOY.

Ei näistä yksikään nouse mitenkään erityisesti esille kirjoittajia ja kirjojen sisältöä koskevien kuvausten perusteella.

Pelkästään sillä tiedolla, että Erkki Tuomioja on kiistämättä älykäs henkilö, saanut tutkijakoulutuksen, hänen aiheensa ja siihen liittyvä henkilökohtaisuus on epäilemättä kiinnostava ja työtä on tehty kauan ja hartaasti, vihjaa siihen suuntaan, että kirja voi olla hyvä.

Kaunokirjallisuuden puolella Finlandia-palkinto on kaupallinen toimenpide, joka tehdään myynnin edistämiseksi. Myös Tieto-Finlandia pyrkii edistämään myyntiä. Tästäkin näkökulmasta tiedeinsituution edustajien vahva sitoutuminen tähän asiaan on ongelmallista, vaikka olisi virhepäätelmä ajatella, että myynninedistäminen sulkee pois sen, että palkitut teokset ovat laadukkaita.

Kaupallinen tieto ja kaupallisiin tarkoituksiin tehty tieto ei kuitenkaan ole tietoa asian tieteenfilosofisessa merkityksessä vaan sille on ehdotettu, muun muassa Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto, omaa nimeä, joka on sale. Siinä on tieteelliselle tiedolle ominaisia ulottuvuuksia ja myös ainesosia, jotka eivät kuulu tieteelliseen tietoon.

Lisäksi Tieto-Finlandia eräiltä osin sanana voi olla yhtä ongelmallinen kuin poliittinen termi tietoyhteiskunta, joka on virheellinen käännös sanasta information society.

Tieto on totta ja objektiivista. Informaatiota ovat bittijonot, joiden yksi muoto on tieto. Olisikin ehkä parempi, että nimi Tieto-Finlandia olisi Informaatio-Finlandia. Yhtenä lisäulottuvuutena olisi se, että tämän nimen piirissä käsillä oleva myynninedistämistoimenpide olisi helpompi ulottaa kirjoista myös esimerkiksi digitaalisiin tuotteisiin.