keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Sotataitoiset

Puolustusvoimat muuttaa rankingjärjestelmäänsä. Kanta-aliupseeristo rakennetaan uudelleen. Käyttöön tulevat väkäsin varustetut kauluslaatat ylikersanteista sotilasmestareihin.

Tällä hetkellähän vanhat sotilasmestarit ovat kapteeneita ja vastaavasti upseeristosta vanhat kapteenit majureita.

Olin varusmiehenä 80-luvulla, jolloin vanhemmanpuoleinen luutnantti oli ansioitunut toimiupseeri. 90-luvulla kävin kertausharjoituksissa ja vanhan tietoni varassa ihmettelin, että onpas täällä ammattitaitoista väkeä, kun kaikki ovat vähintään luutnantteja, ja majureita vilisee puskat täynnä.

Silloin puhuttiin joukkotuotantoyksiköistä ja oli siirrytty tulosvastuuseen, mikä aiheutti reserviläisissä hymyilyä.

Myöhemmin sain selville, että on sotatiedettä ja upseerit ovat sotatieteen kandidaatteja. Alalta voi myös väitellä.

Aihepiirin klassikot, jotka on myös suomennettu, saa muutamalla eurolla. Joskus ohikulkiessani halpakorin olen kuriositeetin vuoksi ja kaiketi jonkinlaisesta eetikon ammattikiinnostuksesta, tiedä vaikka joskus pitäisi jotakin sodasta kirjoittaa, noukannut mukaani Wordsworth Classics of World Literature -sarjan versiot: Carl von Clausewitz, On War ja Sun Tzu, The Art of War.
Parhaan suomenkielisen johdatuksen sodan oikeussääntöihin onj kirjoittanut Mikko Yrjönsuuri, jonka kirja Rosvovaltion raunioilla ilmestyi muutama vuosi sitten. Ei tarvitse kavahtaa mitään miekankiillotuksia, Mikko on suorittanut siviilipalveluksen. Hänen väitöskirjansa on Obligationes. 14th Century Logic of Disputational Duties.
Joskus törmäsin liikemieheen, jonka selkäpiitä karmi. Jollakin yrityselämän kurssilla oli käyty läpi Clausewitzia, jonka teoksen teemoja ovat sodan luonne, sotateoria, strategia, taistelu, sotavoimat, puolustus, hyökkäys ja sotasuunnitelma. Sun Tzun teos oli kenraali Airon oppikirja.

Sanotaan mitä sanotaan ja oltakoon sotilasasioiden suhteen mitä mieltä oltiinkin, oma käsitykseni on se, että puolustusvoimien viroissa ei ole mitä tahansa pönttöpäitä. Useat tuntemani sotilaat ovat miellyttävää ja järkevää porukkaa, jolla on erityisesti koulutuksen suhteen hyvä ote ajankulkuun. Kannattaa siten seurata, mitä sillä suunnalla tapahtuu.

Se, että nyt aletaan rakentaa uudelleen kanta-aliupseeristoa liittyy siihen, että yhteiskunta on pikkuhiljaa lipumassa huippuosaamisesta kohti ammattilaisuutta ja alkaa uudelleen arvostaa käytännön taitoja käyntikorttiin painetun AMK-tittelin sijasta.

Sotilasdiakonin palvelusarvo kuulemma poistuu. Tämä johtuu käsittääkseni siitä, että varuskunnissa on sotilaskuraattorit, jotka hoitavat varusmiesten sosiaalikysymyksiä. Kenttäpiispakin on Jorma Laulajan jälkeen pudotettu eversti- eli prikaatinkenraalikastiin, minkä luulen johtuvan siitä, että Laulaja oli fiksu henkilö väärässä paikassa väärään aikaan.

Sotilasdiakonien korvaaminen sosiaalipuolen henkilöstöllä on merkki siitä, että puolustusvoimat ei pidä sotilaallista kriisiä sekä elämän ja kuoleman kysymysten aktualisoitumista realistisena vaan satsaa toimintaan, joka on mahdollista rauhanajan olosuhteissa.
Yhteiskunnalla menee hyvin ja rauhantila on vakain silloin, kun sotilaspapistolla ei ole töitä. Kääntöpuoli asiasta on se, että kun nykyisin väitetään, että kirkko ei "kohtaa" aikuisikäisiä miehiä, niin kyllä nämä kohdataan varusmiehinä ja kertausharjoituksissa.
Kohtaamiset ovat kiinnostavia ja valaisevia. Olin kertausharjoituksissa kerran tykkien keskellä sotilaspapin merkit kaulassa. Jostakin puskasta ilmestyi nokinen reserviluutnantti, joka nähdessään merkit huikkasi, että sanos nyt kun ei tarvitse täällä valehdella, että nousiko se Jeesus ylös vai ei?
Kaikki metsän keskellä pidetyt iltahartaudet ovat olleet tunnelmaltaan syviä ja niihin on osallistuttu suurin joukoin, vaikka ne ovatkin olleet vapaaehtoisia. Samaa ovat sanoneet kaikki näissä tehtävissä palvelleet.
Aseiden siunaamista pidetään typeränä vitsinä. Niiden siunaamista, joilla on aseita, pidetään tärkeänä. Vain joku on esittänyt ajatuksen, että sotilaspapin pitäisi olla mallisotilas. Yleinen odotus on, että hän edustaa kirkkoa.
Nykyinen ohjesääntö hengellisestä työstä sanoo, että sitä on toivon herättämiseksi ja sen muistuttamiseksi, että rukous ja hiljentyminen auttavat ihmistä kestämään. Minusta se on hyvin muotoiltu.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parturia kaihtava Mikko Yrjönsuuri taisi vahtaa Joensuun Helsinkiin.

jarvelainen kirjoitti...

No juu, istuttiin samassa työhuoneessa neljä vuotta Helsingissä. Viime vuosina se on ollut Uppsalassa vs. professorina ja taitaapa saada viran Jyväskylästä. Siellä me hipit kaikki kohta ollaan: Sihvolan Juha historian virassa, Kukkosen Taneli antiikin tutkimuksen virassa, Mikko vilosohvina ja minä desanttina.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Kukkonen ole väitellyt teologiassakin? Pysyvätkö Turunen ja Lagerpetz talossa. Turusta olen yrittänyt ahdistella steinerismista, mutta ei ole mennyt halpaan. Vilénhän hiippaili talossa pitkään. Turunen on yrittänyt muokata suomen kieltä filofian kieleksi, mutta sielullinen psyykkisen synonyyminä käy jotenkin korvaani. Muutenkaan en pidä psykologisoivasta filosofiasta.

jarvelainen kirjoitti...

Kukkonen on väitellyt teologisessa tiedekunnassa, mutta hänen aiheensa on keskiajan arabifilosofia. Pari viime vuotta hän on ollut Kanadassa Aristoteleen filosofian tutkimusprofessorina. Nyt hän palaa Suomeen. Lagerspetz on Turussa, Turunen jossakin. Jyväskylässä on kaksi professuuria nykyisin. Toiseen valittiin taannoin Sami Pihlström ja toiseen valittaneen Yrjönsuuri.