lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Jouluvalmisteluja

Niinä päivinä kaikilta perittiin vero, sillä Augustuksella, joka levitti rauhaa (pax) oli aseiden tarve, ja Rooman viemärilaitoskin oli tullut kalliiksi.

Maksupisteet sijaitsivat keskitetysti aluehallinnon virkamiesten suunnittelemissa paikoissa.

Joosef ja Maria, joista jälkimmäinen oli ehkä 14-vuotias, lähtivät maksamaan määrättyjä suorituksia kuten muutkin, joilla ei ollut valinnanvaraa.

Kuten ei paimenillakaan, jotka olivat yötyössä, kaukana kedolla, poissa juhlahumusta, yksin.

Joosef ja Maria olivat jäädä kadulle, mutta jostain löytyi tallinnurkkaus, jossa he saattoivat olla.

Itämaan tietäjät matkasivat tahollaan, sillä he näkivät, että tähti, jota tuli seurattaman, oli noussut.

Rahaa siis joulun alla kuskattiin konttoriin, ihan niin kuin nykyisinkin, näinä päivinä, jolloin rahavirrat ovat täyttäneet kaupunkien kadut.

Huostaanotettu asunnoton tyttö karkasi väenpaljoudessa jonnekin, ihan niin kuin nykyisinkin.

Monet olivat jossakin syrjemmällä, koettaen tehdä tehtävänsä, joiden merkityksestä he eivät itsekään olleet vakuuttuneita, ihan niin kuin nykyisinkin, kuin Venäjän tullin rekkajonossa istuisi.

Harvan mielessä kävi, että se on todellakin joulu kohta, ihan äkkiä ja ihan heti.

Seuratkaa tähteä! Seuratkaa tähteä! Seuratkaa tähteä! Ja vielä kerran sanon: oi, seuratkaa tähteä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ja syökää paxia.