Kemppisen blogissa käytiin eilen kiinnostavaa keskustelua akateemisesta koulutuksesta.
Tulin viskaisseeksi, että MIT on innovaatioyliopisto. Sen rahoitus on suurempi kuin suomalaisen yliopistojärjestelmän yhteensä ja opettajia oppilasta kohden on aivan toisissa määrin kuin meillä. Meidän olosuhteissamme on tilaa vain muutamille huipuille ja jos näitä tahdotaan lisää, koulupäivä tulee lyhentää ja luopua päivähoidon liittämisestä pedagogiseen yhteyteen, vapauttaa luovat kyvyt kotiin leikkimään ja innovoimaan. Nykyinen koulutusjärjestelmämme on tehty koulutyössä heikommin pärjääviä varten, kuten PISA-tutkimus osoittaa. Niille, joilla olisi teoreettiseen oppimiseen liittyviä valmiuksia, koulu on ongelma ja rasite.
Tämä ongelma liippaa kansleri Kari Raivion ajatusta, että opiskelijoiden sisäänottoa tulee vähentää ja opettajien määrää kasvattaa. Mutta mitäs teet, kun rahoitus tulee tutkinnoista? Karsit yliopistoverkkoa ja keskität yhteen.
Pietarissa on Suomen verran väkeä. Siellä on valtionyliopisto. On tietysti muitakin korkeita kouluja, mutta akateemisella tasolla yksi on riittävä.
Tämä taas on Suomen kannalta ongelmallinen malli. Meidän yhteiskuntamme hiljalleen aleneva korkea taso perustuu laajalle levitettyyn korkeakoululaitokseen.
Sekä MIT-mallinen huippuyliopisto että Pietarin valtionyliopistomallinen ratkaisu ovat meidän olosuhteisiimme sopimattomia.
Ongelma on se, että tällä hetkellä ei ole selvää kuvaa, miten suomalaista koulutusjärjestelmää tulisi kehittää.
Ammattikorkeakoulu on ja ei ole hyvä keksintö.
Meillä on itse asiassa ollut ammattikorkeakoulu, jonka nimi on Helsingin yliopisto. Se on kouluttanut valtion ja kirkon virkamiehet, lääkärit jne.
Amerikkalaisperäistä koulutustapaa voisi siihenkin soveltaan niin, että yliopiston varsinaista akateemista osuutta tiukennetään ja vähennetään siten, että varsinaisiksi yliopistoyksiköiksi jäävät vain huippututkimusyksiköt. Nämä muodostaisivat sen, mitä kutsutaan nimellä deparment. Departmenttien välittömässä läheisyydessä olisivat schools, esimerkiksi divinity school ja law school.
Divinity schoolin kandidaatitaso voisi sisältää kaksi linjaa, diakonian ja teologian linjan, joista jatketaan joko työelämään tai maisteriksi. Maisteriopinnoissa olisi jälleen kaksi linjaa: kirkollinen ja tutkijalinja. Tutkijalinjalle otettaisiin vain muutama opiskelija, jotka sijoittuvat myöhemmin departmentiin tutkijoiksi ja professoreiksi.
Departmentin väki opettaa Valloissa schoolissa, joskin schoolilla on oma opetushenkilöstönsä. Näin perustutkimus tulee työelämän käyttöön, mutta school ei rapaudu siitä, että sen opettajat, joita myös kutsutaan tittelillä professor, tekisivät puolivillaisia selvityksiä, joita nykyisin Suomessa on alettu kutsumaan tutkimukseksi.
Mutta tuskin tämäkään malli on olosuhteissamme mahdollinen. Meillä on pitkät välimatkat ja kampuksia on vaikea rakentaa.
Joka kylä tarvitsee oman korkeakoulunsa ja kylät eivät niistä hevin luovu. Jos luopuvat, kylät kaatuvat.
Jos tahdomme huippua laajassa mitassa, suomalainen yhteiskuntajärjestelmä täytyy muuttaa. Lisäksi tänne täytyy saada luonnovaroja, toisenlaiset ilmat ja toisenlainen väestö.
Yliopistokeskustelu on ajautunut ulos realiteeteista ja sen ympärillä käydään retorista höpinää, jolla on omat seurauksensa. Ne ovat uskoakseni ihan toisenlaiset kuin aiotut.
Jos jokin on varma, niin se että kauppatieteen lisääminen vie ojasta allikkoon. Pistä rinnakkain ekonomi, tradenomi ja laskentatoimen merkonomi ja mieti, kenet otat töihin. Ilman epäilystä viimeisen. Koulutus on selvä ja täsmä ja soveltuu tarpeeseen. Kauppatieteen koulutus on tuottanut kaikenlaisen puppupuheen ja unelmoimisen taidon, tradenomi ei ole ekonomi eikä perusammattilainen eli niin teoria kuin käytäntö ovat koulutuksen seurauksena ongelmallisesti suhteutuneet.
Tulin viskaisseeksi, että MIT on innovaatioyliopisto. Sen rahoitus on suurempi kuin suomalaisen yliopistojärjestelmän yhteensä ja opettajia oppilasta kohden on aivan toisissa määrin kuin meillä. Meidän olosuhteissamme on tilaa vain muutamille huipuille ja jos näitä tahdotaan lisää, koulupäivä tulee lyhentää ja luopua päivähoidon liittämisestä pedagogiseen yhteyteen, vapauttaa luovat kyvyt kotiin leikkimään ja innovoimaan. Nykyinen koulutusjärjestelmämme on tehty koulutyössä heikommin pärjääviä varten, kuten PISA-tutkimus osoittaa. Niille, joilla olisi teoreettiseen oppimiseen liittyviä valmiuksia, koulu on ongelma ja rasite.
Tämä ongelma liippaa kansleri Kari Raivion ajatusta, että opiskelijoiden sisäänottoa tulee vähentää ja opettajien määrää kasvattaa. Mutta mitäs teet, kun rahoitus tulee tutkinnoista? Karsit yliopistoverkkoa ja keskität yhteen.
Pietarissa on Suomen verran väkeä. Siellä on valtionyliopisto. On tietysti muitakin korkeita kouluja, mutta akateemisella tasolla yksi on riittävä.
Tämä taas on Suomen kannalta ongelmallinen malli. Meidän yhteiskuntamme hiljalleen aleneva korkea taso perustuu laajalle levitettyyn korkeakoululaitokseen.
Sekä MIT-mallinen huippuyliopisto että Pietarin valtionyliopistomallinen ratkaisu ovat meidän olosuhteisiimme sopimattomia.
Ongelma on se, että tällä hetkellä ei ole selvää kuvaa, miten suomalaista koulutusjärjestelmää tulisi kehittää.
Ammattikorkeakoulu on ja ei ole hyvä keksintö.
Meillä on itse asiassa ollut ammattikorkeakoulu, jonka nimi on Helsingin yliopisto. Se on kouluttanut valtion ja kirkon virkamiehet, lääkärit jne.
Amerikkalaisperäistä koulutustapaa voisi siihenkin soveltaan niin, että yliopiston varsinaista akateemista osuutta tiukennetään ja vähennetään siten, että varsinaisiksi yliopistoyksiköiksi jäävät vain huippututkimusyksiköt. Nämä muodostaisivat sen, mitä kutsutaan nimellä deparment. Departmenttien välittömässä läheisyydessä olisivat schools, esimerkiksi divinity school ja law school.
Divinity schoolin kandidaatitaso voisi sisältää kaksi linjaa, diakonian ja teologian linjan, joista jatketaan joko työelämään tai maisteriksi. Maisteriopinnoissa olisi jälleen kaksi linjaa: kirkollinen ja tutkijalinja. Tutkijalinjalle otettaisiin vain muutama opiskelija, jotka sijoittuvat myöhemmin departmentiin tutkijoiksi ja professoreiksi.
Departmentin väki opettaa Valloissa schoolissa, joskin schoolilla on oma opetushenkilöstönsä. Näin perustutkimus tulee työelämän käyttöön, mutta school ei rapaudu siitä, että sen opettajat, joita myös kutsutaan tittelillä professor, tekisivät puolivillaisia selvityksiä, joita nykyisin Suomessa on alettu kutsumaan tutkimukseksi.
Mutta tuskin tämäkään malli on olosuhteissamme mahdollinen. Meillä on pitkät välimatkat ja kampuksia on vaikea rakentaa.
Joka kylä tarvitsee oman korkeakoulunsa ja kylät eivät niistä hevin luovu. Jos luopuvat, kylät kaatuvat.
Jos tahdomme huippua laajassa mitassa, suomalainen yhteiskuntajärjestelmä täytyy muuttaa. Lisäksi tänne täytyy saada luonnovaroja, toisenlaiset ilmat ja toisenlainen väestö.
Yliopistokeskustelu on ajautunut ulos realiteeteista ja sen ympärillä käydään retorista höpinää, jolla on omat seurauksensa. Ne ovat uskoakseni ihan toisenlaiset kuin aiotut.
Jos jokin on varma, niin se että kauppatieteen lisääminen vie ojasta allikkoon. Pistä rinnakkain ekonomi, tradenomi ja laskentatoimen merkonomi ja mieti, kenet otat töihin. Ilman epäilystä viimeisen. Koulutus on selvä ja täsmä ja soveltuu tarpeeseen. Kauppatieteen koulutus on tuottanut kaikenlaisen puppupuheen ja unelmoimisen taidon, tradenomi ei ole ekonomi eikä perusammattilainen eli niin teoria kuin käytäntö ovat koulutuksen seurauksena ongelmallisesti suhteutuneet.
9 kommenttia:
Oli selkeä malli, kun puuhattiin samanlaista yhtenäiskoulujärjestelmää kuin oli DDR:ssä. Tähdennetiin myös matemattis-luonnontieteellisen opetuksen lisäämisen erinomaisuutta. Taisteleva humanismi saa taistella tiensä vastakin. Huuli pyöreänä seuraan, ymmärtämätön, ammattikorkeakoulu-nimisen koulutuksellisen kosmetiikan ihmeellisyyksiä.
Jotenkin nousee taas mieleeni Nichael Youngin "Meritokratian nousu 1870-2033" (1967). Lukekaa itse.
Ammattikouluhan tämän Kuopionkin yliopisto on mitä suurimmassa määrin. Humanismi tungettiin susirajalle ja kauppatieteet Kemppisen myötä maailmanmaineeseen kohonneeseen Lappeenrannan kauppakouluun.
Terveisiä vain Johannes Virolaiselle sinne jonnekin.
Odottelemme edelleen tänne Kuopioonkin sivistysyliopistoa, mutta odotus pitkittyy ja pitkittyy ja joku selittää, ettei humanistinen tiedekunta turhaan pitkitä tulemistaan.
Michael
Aapelin pakinoiden pohjalta voisi ajatella, että apteekkari menestyy, tavalla tai toisella, ja vauraalla apteekkarilla on iltaisin aikaa lueskella maailmantapahtumista. Sivistysyliopistoa ei Kuopioon käsitykseni mukaan tule, ajatus siitä, Humboldtin tarkoittamassa mielessä, on Suomessa muutoinkin 1990-luvun puolivälissä kuollut ja kuopattu. Itä-Suomen yliopisto, jos se toteutuu, juurruttaa humanistiset alat entistä voimakkaammin Joensuuhun. Monipuolisen sivistyksen keskeisin toimija Kuopiossa on kesäyliopisto, jonka tarjonta on laajaa. Eiköhän nämä asiat vastaisuudenkin työnjaossa jää kesäyliopiston puolelle, mikä sivumennen sanoen tarkoittaa sitä, että apteekki on sittenkin hieman monipuolisempi kuin prima facie näyttää. Humanismista ylipäänsä. Koko Pohjois-Savossa on toisella asteella suuremmoiset 2 humanistisen ja kasvatusalan koulutusta: lastenohjaajakoulutus Portaanpään opistossa ja viittomakielen tulkki Pohjois-Savon opistossa. Oppilaaksiotto vuosittain on muutama 10. Näiden harteilla lepää tämä ala.
Totta puhut, sekä kesäyliopistosta että näistä humanistisista korkeakouluista. Kesäyliopiston vallan unohdin, mutta...
Villa Lanten ent. johtaja Päivi Setälä kävi täällä Kuopioissa jotakin vuosia (ei kovin monia) sitten sanomassa humanismista, että savolainen kyllä pärjää maailmalla, kunhan ottaa toiseen taskuunsa J.V. Snellmanin ja toiseen Minna Canthin.
Miksei pärjäisi, ilman näitäkin, mutta vähän häpesin P.Setälän puolesta.
Mitenkähän Paavo Ruotsalainen olisi pärjäillyt puolassa. Joku halusi jossitteluakin tieteellisen tutkimuksen metodiksi.
Olimme Päivi Setälän kanssa samassa työryhmässä, joka puuhaili kaikenlaista humanismiin liittyvää Kuopiossa.
Savossa mikään ei ole miltä näyttää ja oudoista kätköistä löytyy sitä, mitä etsit normaaleista paikoista.
Kun aikanaan Varkaudesta Lapinlahteen kaupungit ja kunnat yhdistetään, kuntien nimistä otetaan kaksi etukirjainta: Varkaudesta va, Leppävirrasta le, Kuopiosta ku, Siilinjärvestä si ja Lapinlahdesta la. Luepa mitä tuli!
Tästä pitäen en pysty heittämään kepillistä urinaalia ajattelematta tätä. Muistan sen varmasti, kun seuraavan kerran yövyn Portaanpäässä. Hyvät kämpät siinä rivitaloasuntolassa, mutta akustiikka saisi olla huonompi.
Jos muuten satut saamaan käsiisi Tarmioiden ylettömän paksun "Maailman runosydän", niin sen lopussa on Kierkegaardilta niin kertakaikkisen peruskörttiläinen runo, että se voisi olla periaatteessa Puavon kirjoittama.
a-k.h
Asuntolan sisustuksen suunnitteli Erna Ragnarsdottir, jonka isä oli Laxnesin kustantaja. Erna opiskeli Portaanpään taidelinjalla ja teki lopputyönään sisustussuunnitelman. Aikaisemmin hän oli valmistunut Ristomatti Ratian kanssa Pariisissa sisustusarkkitehdiksi. Nykyisin on myös toinen, puutalo, jonka rakennutin. Huoneissa on suihkut ja televiissio, joten käypä joskus kokeilemassa.
Hei hyvä Petri,
Mitä mieltä olet professori Pekka Himasen "Suomalainen unelma" -raportista? Syökö Himanen Sinusta
suoraan vallanpitäjien kädestä vai
onko niin, että filosofin tehtävänä
onkin vain vapaasti visioida ja
antaa oma kontribuutonsa,kun sitä
kysytään ottamatta mitään vastuuta
siitä, miten vastaanottajat sen sitten tulkitsevat. Pitääkö ylipäätään filosofisen eetikonkaan
mitenkään miettiä eettisten teorioiden implikaatioita käytäntöön. Moraalifilofian kirjat saattavat olla myös huonoja "petikavereita", siksi ei niitä kannata pitää yöpöydällään, ettei vaan innostuisi pilaamaan yöuntaan,
näinkö?
Ps. Sinulla on täällä kiinnostavia juttuja. Saanen välillä heittää
väliin muutaman kommentin, kiitos.
Ystävällisesti Matti Taneli
Ad Matti
Tervetuloa ja anna palaa. En ole innostunut Himasen raportista lainkaan. Moraalifilosofian yksi ongelma on nähdäkseni ollut, että se on antoisaa teoreettisella tasolla kuten vaikkapa von Wrightin Hyvän muunnelmat, mutta sen soveltava osio on jäänyt keveämmäksi. On kiinnostavaa, että Hintikka teoksessaan Filosofian köyhyys ja rikkaus näkee filosofian tulevaisuuden if-logiikan kaltaisten välineistöjen työstämisessä kun taas von Wright uskoi, että moraalifilosofia on palannut asemaan, joka sillä antiikissa oli ja että tulevaisuuden filosofia muodostuisi juuri sen pohjalle.
Lähetä kommentti