Heissuli hei kaikki tytöt ja pojat sekä arvon kollegat!
Siirryn reiluksi viikoksi hiihtolomalle Italiaan.
Ratkaisuni on radikaali sikäli, että en ota kannettavaa mukaan. Näin en kirjoita blogeja, joista tämä on numero 199 katkeamattomassa sarjassa.
Ajattelin, että kirjoittaisin vielä varastoon toisenkin blogin, jotta saisi pyöreän juhlaluvun, mutta toisaalta, elämän jatkumisen ylitykseksi, säästän sen tuonnemmaksi.
Kommunikaattorista näen kyllä Blogistanin parhaat keksinnöt.
Kuten sivusta huomataan, valvon kaikkea toimintaa, joten turha yrittää harjoittaa paskapuhetta poissaollessani tai mitään muutakaan kuritonta.
Toivotan kaikille hyvää katketta, joka eri puolilla Suomea järjestetään hieman eri aikoihin. Palaan asioihin reilun viikon päästä.
8 kommenttia:
Niinhän ne sanovat, että se parituhatta vuotta on ollut sitä seitsemättä päivää.
Augustinus muistaakseni kirjoitti, että koska totuus on meidän sisimmässäme, ei ole syytä matkustaa minnekään sitä (muka) etsimään.
Mutta sinähän lähdit "vain" lomalle...
Augustinuksella on mielikuvitusta riittänyt. Herää kysymys, mikä luterilaisessakin tunnustuksessa on Korkeimman johdatusta ja mikä lööperiä. Onko edes muuta kuin jälkimmäistä? Kirkkoisä! Voi herra jumala, sanoisi Olavi Paavolainen, mutta hän ei ollutkaan teologi, vaan synkkä yksinpuhelija, joka temmelsi lähinnä kirjallisessa lastenkamarissa. Nähtäväksi jää, mikä on oleva kirkollisessa lastenkamarissa temmeltävän Koiviston kohtalo. Ratkaisu on Koiviston. Pihkala pesee kätensä ja Jumala tutkii sydämet.
Mitä sanot, Rauno?
Järjestetäänkö Jarvelaiselle paluupostia nyt, kun hän ei ole rakkaudellisella suhtautumisellaan selittämässä asioita parhain päin.
Kuulin juuri televisiosta mielipiteen, että kirkko on feministymässä, tai oikeastaan kirkonmiehet femministymässä ja kirkonnaiset maskulinisoitumassa. Jumalakaan ei ole enää isä, vaan äiti-isä.
Jonkinlaista uus-gnostismia on kirkon piirissä on havaittavissa. Onko sekularismi hiipinyt kirkon laivaan, vai onko kirkkolaiva ajautunut karille.
Kirkon suvaitsevuudessa työntekijöitään kohtaan on jotain kieroa. Sekularistiseen suuntaan ollaan sallivampia kuin hengelliseen suuntaan, aina piispallista arvovaltaa myöten.
Olen ymmärtänyt, että Markku Koivistoa on toiminnassaan syytetty jopa magiikasta, mutta haisihan Lasaruskin, kun Jeesus hänet herätti. Koivisto ei tietenkään ole olemukseltaan samaa Raamatun Jeesuksen kanssa, mutta sanoihan Jeesus opetuslapsilleen Johanneksen evankeliumin mukaan:
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin."
Miksei siis olisi uskossaan voinut yrittää samaa. Siinähän ei uskota Raamatun ohi, vaikkei kuolleistaherättäminen onnistuisikaan.
En ole Koivisto-fani. Jotkut taitavat uskoa vielä Koivistonkin ohi.
Kirkon feminiinistyminen ei ole enää ihan uusi tieto, mutta siitä ei vielä suureen ääneen huudella.
Peruskysymys, jolla tämän kehityksen tuomia ongelmia voisi selventää, liittyy etenkin dogmatiikkaan.
Pitääkö dogmatiikka kirjoittaa kokonaan uusiksi - "naisystävälliseksi"?
Uusi ja Vanha Testamentti on kuitenkin kirjoitettu aikana, jolloin naisella ei ollut itsenäistä asemaa yhteiskunnassa.
Tuo asema ei välttämättä ollut huono, mutta naisen rooli oli tiukasti määritelty (jos olivat miestenkin roolit tiukemmat kuin nykyään) eli häntä pidettiin patriarkaalisen holhouksen alaisena ja kohteena, jolla ei ollut juuri sananvaltaa esimerkiksi aviokohtaloonsa.
Tietysti perheen sisällä ("oikoksessa") naisella oli todellista valtaa, mutta sinne se valta sitten yleensä jäikin.
Toisaalta - Jeesuksen suhde naisiin, lapsiin ja ylipäätään sen ajan heikompiosaisiin oli varsin radikaalia.
Jeesus ei noudattanut Lakia dogmaattisesti sen itsensä vuoksi vaan käytännön syistä, ja myös sen vuoksi hän pystyi joustamaan ja suhtautumaan vapaammin ja tasa-arvoisemmin kaikkiin ihmisiin.
Jeesuksen käyttäytymisen motiivit kiteytyvät tietenkin lähimmäisenrakkauden korostamisessa, mutta onko tämä piirre sitten enemmän feminiininen kuin maskuliininen - verrattaessa sitä esimerkiksi kreikkalaisen filosofian "ystävyys"-käsitykseen, joka oli nimenomaan miesten välistä ystävyyttä?
Joka tapauksessa - Jeesuksen käyttäytyminen ja suhtautuminen ihmisiin oli omana aikanaan todella radikaalia, vaikka siinä voikin havaita esim. kyynikkojen hyve-etiikan (jossa yhteiskunta on yhdentekevä Jumalan valtakunnan rinnalla; tosin kyynikot eivät tietenkään uskoneet tuonpuoleiseen vaan olivat "universaaleja individualisteja") ja stoalaisen "kosmopolitismin" (ihmiset ovat periaatteessa tasa-arvoisia) vaikutusta.
*
Mitä tulee Markku Koivistoon ja karismaattisiin herätysliikkeisiin, niin alkukristillisyyden ajan montanolaisuus oli ehkä kaikkein tunnetuin "hurmosliike" kristinuskon piirissä.
Se julistettiin aikanaan harhaoppiseksi, mutta esimerkiksi Tertullianus liittyi siihen turhauduttuaan kirkon byrokratiaan, maallistumiseen ja opilliseen jäykkyyteen.
Montanolaisuuden kuuluisia edustajia itse Montanuksen ohella olivat kaksi naista - Priscilla ja Maximilla, jotka hekin kokivat olevansa pyhän hegen ruumiillistumia.
Ei siis mitään uutta auringon alla, kun jo alkukirkossa kiisteltiin näistä asioista.
Alla pari wikipedian pätkää montanolaisuudesta.
"Montanus was accompanied by two women, Prisca, sometimes called Priscilla, and Maximilla, who also purported to be the embodiments of the Holy Spirit that moved and inspired them."
"Katolinen kirkko asettui montanolaisuutta vastaan korostamalla ensimmäisen vuosisadan raamatullisten apostolien auktoriteettia, mutta vaikka montanolaisuuden laajempi kannatus katosikin muutaman sukupolven aikana, montanolaisuus pysyi eri muodoissaan hengissä aina 800-luvulle saakka.
Tämän päivän helluntailaisuudessa on kuitenkin paljon samoja piirteitä kuin montanolaisuudessa, ja helluntailaisuutta onkin kutsuttu myös uusmontanolaisuudeksi."
Papinammatti kuuluu hoiva-aloihin ja sopii erityisen hyvin naisille. Nainen sotilaspastorina ja rintamapappina olisi ihan oivallinen lisä. Myös lääkärinammatti on vauhdilla naisistumassa. Hammaslääkäreistä enin osa on naisia, kuten sairaanhoitajistakin. Rauno tuntee alan psykiatrisen puolen. Ei taida enää olla kovin monta entistä vanginvartijaa hoitohommissa.
Palatakseni toiseen kansankirkoistamme on vielä muistissani opetus, jonka mukaan emme enää elä karismojen, vaan seurakunnan aikaa, mitä se sitten oikeastaan tarkoittikaan. No ainakin sitä, että karismojen aika oli nimenomaan alkuseurakunnallista.
Helluntailaiset ja muut uudestikastajat olivat lahkolaisia. Erityisesti kastekysymykseen taisi Osmo Tiililäkin kompastua ja erosi valtiokirkosta.
Ns. Suomen siionissa hengellinen elämä koki myrsyn Niilo Ylivainion toiminnan myötä. Tilanne ryöstäytyi valtiokirkon näkökannalta niin hankalaksi, että piti perustaa Hengen uudistus kirkossamme- liike, jonka olen käsittänyt yhteisen kirkkokansan keskuuteenkin levinneen karismaattisen innon vaimentamis- tai ainakin kanavoimispyrkimykseksi. Saatan olla väärässäkin. Olen jonkin verran tutustunut sen toimintaan, mutta en ideologiaan.
Paavo Ruotsalainen, ainakin kolmen hiippakunnan piispa, kutsuttiin hätiin herätyspaikkakunnille nostamaan herätyksen saaneet hengellisen viihteen tilasta. Tuoma-messu kaikkine katolilaisine rekvisiittoineen oli ylen hyvä keksintö hengellisiä elämyksiä kaipaaville. Ennen elämyshakuisuutta saatettiin paheksua sielullisuudeksi, mutta toisenlaisen kannan mukaan Jumala toimii myös ihmisen psyykkisten ominaisuuksien kautta.
Tuomas-messu ei tietenkään ole (vai joko on) virallinen Jumalanpalvelus, joka legimitoituu siten, että pappi osallistuu siihen virkansa puolesta.
Kaikenkarvaisia seurakuntia on perustettu parina viime vuosikymmenenä, mutta lakipiste siinä on nähdäkseni savutettu ja vankimmat ovat perustaneet yhteistyöelimiä taloudellisen ja hengellisen toimeentulonsa tueksi.
Virallisen kirkkokunnan statuksen saaneita uskonnollisia yhteisöjä ei enää nimitellä lahkoiksi, vaan vapaiksi suunniksi. Lahkolaisia ovat pikemminkin Luther-säätiön edustamaan virkanäkemykseen sitoutuneet.
Montanolaisuus oli kristillinen liike, jonka kirkko itseymmärryksessään lahkoisti. Montanolaisuudesta tulee mieleeni kotoinen korpelalaisuus, varsin monipuolisesti energinen uskonliike, jossa odotettiin kristalli- tai hopea-arkkia viemään 666 heikäläistä Palestiinaan 24.7.1937. Korpelalaisuutta lienee kattavasti esitelty, mutta ei ole jäänyt minun mieleeni, miksi heikäläisiä piti lähteä juuri 666, ilmestyskirjassa mainitun pedonluvun verran. (Pitäisiköhän ks. Google?.)
Kiitos ad omnia
Heti näyttää syntyvän seksiä, kun poistun paikalta.
Täytyypä mietiskellä. Kirkko on äiti, mihin se siitä feministyisi? Pappeudesta Suomessa ajatellaan, että siinä on pysyviä ja kontingentteja ulottuvuuksia, joista sukupuolisuus kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Ne jotka vastustavat naisten toimimista pappeina, kaiketi ajattelevat, että suurin osa maailman kristityistä elää kirkoissa, joissa vain miehet ovat pappeja. Tulisi meidän seurata näitä kirkkoja vai tulisiko pikemminkin ajatella, että olemme ajattelussamme pidemmälle päässeitä siten, että muiden pitäisi seurata meitä?
Kirkon jäseninä lienee prosentuaalisesti yhtä paljon seksuaalisten vähemmistöjen jäseniä kuin ihmiskunnassa ylipäänsä. Kirkko esittää avioliiton miehen ja naisen välisen yhteiselämän muotona, ainakin toistaiseksi. Avioliitossa on jotakin pyhää ja jotakin profaania, se on yhteiskunnallinen instituutio. Jos yhteiskunnallinen instituutio muuttuu, kuten parisuhteen myötä on jonkin verran tapahtumassa, kirkon tulee selvittää, mikä sen kanta on tähän muutokseen. Kaikkia pitää siunata ja siunataan, mutta toimistusten kirjan sisällöt ja instituutiot ovat oma vaikea kysymyksensä, johon minulla ei ole selvää kantaa.
Kiitos ad omnia
Heti näyttää syntyvän seksiä, kun poistun paikalta.
Täytyypä mietiskellä. Kirkko on äiti, mihin se siitä feministyisi? Pappeudesta Suomessa ajatellaan, että siinä on pysyviä ja kontingentteja ulottuvuuksia, joista sukupuolisuus kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Ne jotka vastustavat naisten toimimista pappeina, kaiketi ajattelevat, että suurin osa maailman kristityistä elää kirkoissa, joissa vain miehet ovat pappeja. Tulisi meidän seurata näitä kirkkoja vai tulisiko pikemminkin ajatella, että olemme ajattelussamme pidemmälle päässeitä siten, että muiden pitäisi seurata meitä?
Kirkon jäseninä lienee prosentuaalisesti yhtä paljon seksuaalisten vähemmistöjen jäseniä kuin ihmiskunnassa ylipäänsä. Kirkko esittää avioliiton miehen ja naisen välisen yhteiselämän muotona, ainakin toistaiseksi. Avioliitossa on jotakin pyhää ja jotakin profaania, se on yhteiskunnallinen instituutio. Jos yhteiskunnallinen instituutio muuttuu, kuten parisuhteen myötä on jonkin verran tapahtumassa, kirkon tulee selvittää, mikä sen kanta on tähän muutokseen. Kaikkia pitää siunata ja siunataan, mutta toimistusten kirjan sisällöt ja instituutiot ovat oma vaikea kysymyksensä, johon minulla ei ole selvää kantaa.
Lähetä kommentti