Sunnuntain nimi on laetare, iloitkaa. Päivän toinen nimi on leipäsunnuntai, sillä teksti on Johanneksen evankeliumin 6. luvun jakeet 1-15.
Jeesus ruokkii viidellä leivällä ja kahdella kalalla ison joukon ihmisiä.
Sitten hän vetäytyy vuorelle, koska tietää ihmisten tahtovan hänestä kuninkaan. Yksin.
Syntyy konnotaatio, josta joku voisi sanoa, että sotkoo saarnoihinsa politiikkoo.
Tänään on vaalipäivä. Suomalaiset valitsevat itselleen kuninkaan, pääministerin.
Olen huolestunut tästä kehityksestä, en siksi, että monarkia sinänsä olisi huono ajatus - jo Luther lausui, että yksinvaltius on hyvä, koska yksi saa vähemmän pahaa aikaiseksi kuin moni - vaan siksi, että tavoite on lopettanut poliittisen keskustelun ja havainnoimisen maastamme.
En muistaa koskaan nähneeni yhtä puhumattomia sisällyksettömiä television vaali-iltoja kuin nykyisten vaalien alla. Heinäluoma, Vanhanen ja Katainen ovat täysin puhumattomia. Mitään sanottavaa ei kellään ole. Ainoa viesti on: jännitämme, putoaako demarit hallituksesta ja muhiiko porvariyllätys, kuka pääsee Vanhasen matkaan.
Sillä tavalla katoaa leipä ja nälkä kasvaa.
Meillä säästetään ja menestytään väärin. On monia asioita, joissa pitäisi tuhlata ja monia asioita, joissa kasvua ei pitäisi etsiä nykyisellä tavalla. Kuninkuusideologian pääoppi on se, että taloudellinen menestys on yhteiskunnan avain. Onnettomuus sitä, että kaikki eivät pääse siitä osalliseksi.
Näin ajateltaessa pienikin määrä leipää alkaa tuntua ravitsevalta.
Mutta tämä ei ole reduktionistinen selitys Jeesuksen tunnusteolle, ja muutoinkin on saarnani viallinen ja sivuraiteille eksynyt.
sunnuntai, maaliskuuta 18, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
En tiedä, mutta voi olla, että Mauno Koivisto.
... vaan mikä olisi pätevä selitys ruokkimisihmeelle?
Eduskuntavaaleista tulee kuningasvaalit vielä suuremmassa määrin, kun presidentti-instituutio lopetetaan.
Tosin en kaipaa takaisin Kekkosen aikaan, mutta olen jo aikapäiviä sitten ottanut kyynisen kannan nykyiseen puoluevaltaan ja markkinameininkiin, joka ei houkuta minua äänestämään eikä syömään ehdokkaiden makkaroita ja hernekeittoa eikä pyyhkimään Kataisen vessapaperilla.
Eivät palaa ne päivät, jolloin vapaat miehet kokoontuivat kauniina päivänä puun varjoon päättämään valtion asioista.
Mitä vielä väitöskirjoihin tulee, niin Koiviston "Sosiaaliset suhteet Turun satamassa" saattaisi nykyisin mennä keskinkertaisesta gradusta. Käytin sitä eräänä lähteenä kirjoittaessani Pihkalan kaartista. Paremmin hän ehkä ansioitui Turun satamakonttorin työhönottajana tehtävänään työrauhan ylläpitäminen estämällä kommunistien työhönpääsy.
Jännittävä ilmiö, että kun presidentti-instituutio ajettiin Kekkosen jälkeen alas kolmen presidentin voimin, on syntynyt ennennäkemätön pääministeri-instituutio. Usko Hobbesin suvereeniin itsevaltiaaseen elää lujassa. Jos presidentti on vähän kuin Ruotsissa kuningas, niin täytyyhän se vahva napamies jostakin väsätä. Kun presidentinvirka on siirretty eduskunnan äänestettäväksi edustusviraksi ja "kansalaisasiamiehen" tehtäväksi ja jossain vaiheessa päämininisterimonarkiaankin kyllästytään, varmaankin valta annetaan puhemiehelle, johon siirtynee tästä lähtien vaaleissa kakkoseksi jääneen puolueen politiikassa pisimpään kähmännyt henkilö.
Ei ollut kaikin ajoin oikein selvää, esiintyikö Lipponen erinäisissä puheissaan ja ehdotuksissaan puolueensa puheenjohtajana, kansanedustajana vai eduskunnan puhemiehenä. Valtiollisessa protokollassa hän oli presidentin jälkeen toisena, eikä minusta tuntunut korrektilta, että juuri hän virkansa jättäessään esitti presidentille keskustelua tämän valtaoikeuksien tarkistamisesta eli rajoittamisesta.
Tottakai asiasta oli sovittu ja julkisuutta varten luettiin kirjoitetut puheet, mutta sellainen vaikutelma jäi, että presidentti oli puhemiehen edessä kuin vallannäpistelystä syytettynä.
Lähetä kommentti