Marke Ahonen, joka käänsi taannoin loisteliaasti Diogenes Laertioksen Suurten filosofien elämät ja opit on kääntänyt nyt Gregorios Nyssalaisen (k. 395) Sielusta ja ylösnousemuksesta. Teksti on dialogimuotoon laadittu tutkielma, jossa opettajana on "neljäs suuri kappadokialainen", kuolinvuoteellaan keskusteleva Gregorioksen isosisko Makrina.
Tekstin vaikutus on samanlainen kuin venäläisessä parranajossa: vesi tulee silmistä ja vaahto suusta.
Kyseessä on ensimmäinen suomalainen Gregorios-käännös. Häpeäkseni tunnustan, että en ole lukenut teosta muillakaan kielillä, vaikka se sisältää erinomaisen keskeistä aineistoa mielen filosofian kannalta.
Gregorioksen Mooseksen elämän sen sijaan olen lukenut. Se edustaa gonzoa raamatuntulkintaa: kun israelilaisten leirissä kuljetaan, ovenkarmissa olevasta verimerkistä tunnistetaan se, että logistikon eli järkisielu on ylhäällä ja sivukarmeina ovat thymos ja epithymeia. Ne ovet, joiden järjestys on erilainen, tuhotaan. Niissä logistikon on kynnyslauta. Jne.
Gregorios liittyy vanhan kirkon allegoriseen raamatunselittämiseen. Se kehittyi erityisesti Aleksandriassa ja rinnan sen kanssa kehkeytyi Antiokiassa historiallista kontekstia painottava tulkintatapa.
Raamatussa nähtiin erityisesti Origenes Aleksandrialaisen kehotuksesta kolme tasoa: historiallinen, psykologis-moraalinen ja spirituaalinen. Kaksi ensimmäistä olivat kontingentteja ja kolmas kirjaimellinen kirjaimellisuuden spirituaalisessa merkityksessä. Niinpä esimerkiksi ei ole varmaa, onko Laulujen Laulun neidon rinnat olleet juuri sellaiset kuin teksti kuvaa, mutta on kirjaimellisesti totta, että teksti käsittelee sielun ja Jumalan yhdistymistä ja erityisesti suudelmaa, jonka teema sitten siirtyi ajassa eteenpäin ja palautui käyttöön romantiikassa. Schleiermacher kuvasi uskontoa todellisuuden suudelmaksi. Luce Irigaray on nykyisessä keskustelussa viljellyt samaa teemaa.
Keskiajalla tähän raamatuntulkinnan kolmijakoon lisättiin vielä anagoginen selitys: kaikki Raamatussa kuvaa matkaa kohti Uutta Jerusalemia, kristillistä toivoa niille, joiden eksistenssimuoto on olla viator, kulkija.
Inspiraatiokysymys nousi esille vasta reformaatiossa. Toiset esittivät, että mitään sanaa ei tarvita, vaan Jumala puhuu suoraan yksilölle. Näitä sanottiin spiritualisteiksi. Heitä vastaan erityisesti Calvin kehitti sanainspiraatio-opin. Jumala puhuu Raamatun kautta silloin kun Pyhä Henki on lukutapahtumassa läsnä.
Myöhemmin tuli sitten kreationismi, 1800-luvulla, vastauksena luonnontieteelle, moderni juttu ja yhtä tyhjä kuin koko modernismi.
Ei ole ihan korrektia sanoa, että historiallis-kriittinen raamatuntutkimus syntyi valistuksesta. Kyllä merkittävä osa sen suhtautumisesta Pyhiin Kirjoihin juontaa juurensa patristiselta ajalta, vapaamielisestä lukuperinteestä.
Kirjassa Sielusta ja Ylösnousemuksesta Gregorios kehittää monenlaisia katsomuksia, joita myöhempi kirkko ei hyväksynyt, mutta joista huolimatta Gregorioksen nauttima arvovalta on ollut suuri.
Sielu on hänelle järjellinen olio, joka on yhteydessä alkuaineisiin, joista ruumis on luotu. Ruumis on lankeemuksen jälkeen nahkapaita (epäilenpä muuten, että termi on Ahosen opettajan Knuuttilan generaattorista). Kuolemassa nahkapaita riisutaan ja se hajoaa alkuaineisiin. Sielu kuitenkin matkustaa olevaisen järkevään eli noeettiseen tasoon. Näin Gregorios opettaa sielun kuolemattomuutta, joka on myöhemmässä teologiassa monella tavalla torjuttu näkemys. Siinä, ainakin protestantismissa, kuolema ajatellaan todelliseksi asiaksi, jossa myös sielu kuolee.
Aikojen lopussa sielu kytkeytyy uudenlaiseen ylösnousemusruumiiseen, joka on tietysti paljon parempi kuin lankeemuksen jälkeinen nahkapaita. Paremmat sielut kiinnitetään siihen helpommin, mutta monet sielut kärsivät kiirastulessa, jossa ne irrotetaan vanhasta nahkapaidasta verraten pitkän työstämisen seurauksena.
Gregorios kannatti myös Origeneen apokatastasis-oppia. Aikojen lopulla kaikki palautuu ennalleen ja demonitkin pelastuvat. Katsomukseen sisältyy ristiriitaisia aineksia, kuten koko Gregorioksen esitykseen, mutta se on tietysti teologianhistoriallisesti kiinnostava. Kuten monet muutkin Gregorioksen keskustelut kuten keskustelu ihmisen luomisesta eläimen pohjalle ja nukeista tai laitteista, jotka muistuttavat ihmisiä, mutta joilla ei ole sielua.
Tekstin vaikutus on samanlainen kuin venäläisessä parranajossa: vesi tulee silmistä ja vaahto suusta.
Kyseessä on ensimmäinen suomalainen Gregorios-käännös. Häpeäkseni tunnustan, että en ole lukenut teosta muillakaan kielillä, vaikka se sisältää erinomaisen keskeistä aineistoa mielen filosofian kannalta.
Gregorioksen Mooseksen elämän sen sijaan olen lukenut. Se edustaa gonzoa raamatuntulkintaa: kun israelilaisten leirissä kuljetaan, ovenkarmissa olevasta verimerkistä tunnistetaan se, että logistikon eli järkisielu on ylhäällä ja sivukarmeina ovat thymos ja epithymeia. Ne ovet, joiden järjestys on erilainen, tuhotaan. Niissä logistikon on kynnyslauta. Jne.
Gregorios liittyy vanhan kirkon allegoriseen raamatunselittämiseen. Se kehittyi erityisesti Aleksandriassa ja rinnan sen kanssa kehkeytyi Antiokiassa historiallista kontekstia painottava tulkintatapa.
Raamatussa nähtiin erityisesti Origenes Aleksandrialaisen kehotuksesta kolme tasoa: historiallinen, psykologis-moraalinen ja spirituaalinen. Kaksi ensimmäistä olivat kontingentteja ja kolmas kirjaimellinen kirjaimellisuuden spirituaalisessa merkityksessä. Niinpä esimerkiksi ei ole varmaa, onko Laulujen Laulun neidon rinnat olleet juuri sellaiset kuin teksti kuvaa, mutta on kirjaimellisesti totta, että teksti käsittelee sielun ja Jumalan yhdistymistä ja erityisesti suudelmaa, jonka teema sitten siirtyi ajassa eteenpäin ja palautui käyttöön romantiikassa. Schleiermacher kuvasi uskontoa todellisuuden suudelmaksi. Luce Irigaray on nykyisessä keskustelussa viljellyt samaa teemaa.
Keskiajalla tähän raamatuntulkinnan kolmijakoon lisättiin vielä anagoginen selitys: kaikki Raamatussa kuvaa matkaa kohti Uutta Jerusalemia, kristillistä toivoa niille, joiden eksistenssimuoto on olla viator, kulkija.
Inspiraatiokysymys nousi esille vasta reformaatiossa. Toiset esittivät, että mitään sanaa ei tarvita, vaan Jumala puhuu suoraan yksilölle. Näitä sanottiin spiritualisteiksi. Heitä vastaan erityisesti Calvin kehitti sanainspiraatio-opin. Jumala puhuu Raamatun kautta silloin kun Pyhä Henki on lukutapahtumassa läsnä.
Myöhemmin tuli sitten kreationismi, 1800-luvulla, vastauksena luonnontieteelle, moderni juttu ja yhtä tyhjä kuin koko modernismi.
Ei ole ihan korrektia sanoa, että historiallis-kriittinen raamatuntutkimus syntyi valistuksesta. Kyllä merkittävä osa sen suhtautumisesta Pyhiin Kirjoihin juontaa juurensa patristiselta ajalta, vapaamielisestä lukuperinteestä.
Kirjassa Sielusta ja Ylösnousemuksesta Gregorios kehittää monenlaisia katsomuksia, joita myöhempi kirkko ei hyväksynyt, mutta joista huolimatta Gregorioksen nauttima arvovalta on ollut suuri.
Sielu on hänelle järjellinen olio, joka on yhteydessä alkuaineisiin, joista ruumis on luotu. Ruumis on lankeemuksen jälkeen nahkapaita (epäilenpä muuten, että termi on Ahosen opettajan Knuuttilan generaattorista). Kuolemassa nahkapaita riisutaan ja se hajoaa alkuaineisiin. Sielu kuitenkin matkustaa olevaisen järkevään eli noeettiseen tasoon. Näin Gregorios opettaa sielun kuolemattomuutta, joka on myöhemmässä teologiassa monella tavalla torjuttu näkemys. Siinä, ainakin protestantismissa, kuolema ajatellaan todelliseksi asiaksi, jossa myös sielu kuolee.
Aikojen lopussa sielu kytkeytyy uudenlaiseen ylösnousemusruumiiseen, joka on tietysti paljon parempi kuin lankeemuksen jälkeinen nahkapaita. Paremmat sielut kiinnitetään siihen helpommin, mutta monet sielut kärsivät kiirastulessa, jossa ne irrotetaan vanhasta nahkapaidasta verraten pitkän työstämisen seurauksena.
Gregorios kannatti myös Origeneen apokatastasis-oppia. Aikojen lopulla kaikki palautuu ennalleen ja demonitkin pelastuvat. Katsomukseen sisältyy ristiriitaisia aineksia, kuten koko Gregorioksen esitykseen, mutta se on tietysti teologianhistoriallisesti kiinnostava. Kuten monet muutkin Gregorioksen keskustelut kuten keskustelu ihmisen luomisesta eläimen pohjalle ja nukeista tai laitteista, jotka muistuttavat ihmisiä, mutta joilla ei ole sielua.
Ylösnousemuksessa sielu saa takaisin alkuperäisen kauneutensa ja kadotusta ei ole. "Ah, kun mä kerran saan, herätä kuvanansa," veisaa pohjoinen väki tätä samaa teemaa.
Menen tänään saattamaan vanhan ystävän haudan lepoon. Gregoriosta enemmän ajattelen Tuomas Akvinolaisen tulkintaa uskontunnustuksen kohdasta "astui alas Tuonelaan". Tuomas selittää, että pääsiäislauantaina Kristus, joka ei näytä tekevän mitään, on täydessä työssä. Hän kulkee tuonelaan eli helvettiin, valtaa siellä sijaitsevan Perkeleen valtaistuimen ja hakee pois sieltä siellä olevat ystävänsä.
Menen tänään saattamaan vanhan ystävän haudan lepoon. Gregoriosta enemmän ajattelen Tuomas Akvinolaisen tulkintaa uskontunnustuksen kohdasta "astui alas Tuonelaan". Tuomas selittää, että pääsiäislauantaina Kristus, joka ei näytä tekevän mitään, on täydessä työssä. Hän kulkee tuonelaan eli helvettiin, valtaa siellä sijaitsevan Perkeleen valtaistuimen ja hakee pois sieltä siellä olevat ystävänsä.
Ja ajattelen Lutherin selitystä Genesiskommentaarissa Paratiisin puista. Hyvän ja pahan tiedon puu on spirituaalisen elämän kannattelija, kirkko. Muista puista nousee näkyville erityisesti Elämän puu, sen rohdot ja yrtit, jotka säilyttävät nuoruuden.
Niiden lehvistön alle nukahtanut kuulee herätessään lehtien kahinan.
6 kommenttia:
tein viime viikolla junareissun pohjoiseen. menomatkaa ryyditti laertios, paluuta nyssalainen. teksti oli sielulleni varsinaista obduseerausta - siitäkin huolimatta, että minulla on vähänlaisesti omakohtaisia kokemuksia hengellisyyden kasaantumisesta ( kasani ovat varsin vaatimattomat. kuopat ovat paljon kookkaampia ).
[....] tekstin vaikutus on samanlainen kuin venäläisessä parranajossa: vesi tulee silmistä ja vaahto suusta [....] . vähän tuon kaltaisia koin itsekin.
tekstin 'vaikutus' on hyvin oikullinen daami. se karkaa ja hakee uuden kavaljeerin, jos sitä yrittää viedä harhapoluille. koska kieltä ei voi komentaa, eikä ihmisiä manipuloida kuin tiettyyn rajaan asti, on aina epävarmaa löytyykö näille 'vaikutuksille' lukija tai kuulija. olemme varmasti kummatkin huomanneet sen seikan, että toistuvasti saa kolkuttaa oviin, jotka eivät johda minnekään. siihen ainoaan, josta voi astua sisään, siihen törmää huomaamattaan ja se aukeaa; sielu saa takaisin alkuperäisen kauneutensa kenties jo tässä elämässä....
Taidatkos sen kiehtovammin sanoa sanoa. Ennen nujerrettiin sieluja työntämällä piikki silmäkulmasta aivoihin. Seurauksena musta silmä ja jälkihoitona aurinkolasit.
kafkaesque
Jumalan löytäminen on sen tajuamista, että Jumalaa ei voi löytää, lausui Nyssalainen muualla. Tuli jostain syystä mieleen ovista, joista kirjoitat.
A-K.H
Amputaatio ilman puudutusta on myös erittäin kliffa.
Nietzsche luuli alunperin tultuaan 24 vuotiaana nimitetyksi filologian tohtoriksi Baseliin, jossa hän muuten luennoi yliopistossa ja opetti Pedägogiumissa, joka lienee rinnastettavissa lyseoon tai lukioon, että hänen olisi pitänyt välttämättä kirjoittaa valituksi tultuaan (koska ei sitä jo aiemmin ollut tehnyt) erillinen väitöskirja.
Mutta kas kummaa - hänet nimitettiin tohtoriksi aiempien filologisten esseittensä perusteella, joista ainakin yksi julkaistiin "Rheinischen Museum für Filologie"-sarjassa, joka oli alan huippu Saksassa.
Nietzsche ehti jo luonnostella filosofiaan liittyvää (hänen tutorinsa filologian professori Ritschl ei tosin pitänyt lainkaan filosofiasta!) väitöskirjaa otsikolla "Teleologie zeit Kant" mutta tuli lopulta nimitettyä kunniatohtoriksi lähinnä juuri Diogenes Laertioksen lähteitä koskevan esseetutkimuksensa saamien ylistävien arvioitten siivittämänä.
Nimityksestä syntyi pieni sanaharkka jopa Nietzschen ja hänen sen ajan parhaan ystävänsä filologi Erwin Rohden välillä
*
Mitä Jumalaan tulee, hänen kanssaan minä olen hyvissä väleissä, joskaan en ole saanut häntä allekirjoittamaan ainuttakaan "velkakirjaani"!
Helkkari - luotettavin takuumies maailmassa, eikä kuitenkaan suostu takaajaksi...
Tämä lienee jo eräänlainen teologisen pohdinnan lähtökohta..?
Suudelma on aina hyvin monia tunteita välittävä kahden ihmisen välinen "nuolemisakti".
Mutta - sinänsä jo aika ärhäkät ja joskus miltei puolittain väkivaltaiset simpanssit ovat paljon rehellisempiä tässä "lipomisessa" kuin ihmiset, sillä ihmiset suutelevat yleensä kuin Juudaat - petollisesti ja harkiten - vailla ystävyyden häivääkään.
Simpanssien pussauksiin ei sisälly suoranaista huijausta ja jos - tämä on harvinaista joskin mahdollista, koska simpanssi on jo aika älykäs kädellinen - sisältyy, lauma saattaa - mikäli jonkun yksilön käytös todella uhkaa lauman "koherenssia", jopa tappaa tällaisen yksilön.
Hyvin ihmismäistä ...? Mutta missä mahtaa luurata tällaisessa "nokkimismaailmassa" Jumala - sillä onhan hän joka tapauksessa kaikkialla?
Räsänen
Teinosen kirjassa Silakka, johon viittaan lauantain blogissa, on resepti nimeltä "Hyvän yön suudelma":
1 kg kutusilakoita
1 sipuli
suolaa
valkopippuria
2 rkl rosé-viiniä
tilliä
korppujauhoja
voita
majoneesia
paprikaa
sitruuna
Silakoista vain mäti ja maiti. Aineksista tehdään vuoka, jolla alla sipuli ja sillä mäti ja maiti lepäämässä sun muun sörsselit päälle. aistetaan 15 minuuttia kuumassa uunissa. "Nautitaan päivän aherruksen päätyttyä hitaasti ja kaikesa rauhassa huolella valitun lempeän juoman kera." (Riitta ja Seppo A. Teinonen, Silakka. Kaksisataa valmistusohjetta,Kirjaneliö, Pieksämäki 1972, s. 126).
Lähetä kommentti